perjantai 18. lokakuuta 2013

Kuin koulukuvauksessa

Edellisenä päivänä punnitaan tarkkaan mitä laittaisi päälle ja miten laittaisi hiukset. Kavereiden kanssa tästä on puhuttu paljon. Aamulla extra viisi minuuttia itsensä laittamiseen ennen kun lähtee liikenteeseen. Etukäteen on sovittu kenen kanssa kaverikuvaan mennään. Koko päivän kiva jännitys kun on jotain erityistä, rutiineista poikkeavaa tapahtumassa. Jännittävää astua kameran eteen.

Otin tänään töihin mukaan yhdistelmäkamerani. Olimme sopineet, että tänään kuvaan jokavuotiseen tapaan sekä yhteiskuva kymmenhenkisestä työporukastamme, että jokaisesta halukkaasta yksityispotretit. Eihän siihen välttämättä ammattikuvajaa tarvita. Kunhan on ok tasoinen kamera, sopiva valaistus ja mukavan rennolla fiiliksellä varustettuja malleja. Ikävä kyllä en viitsi lupaa kysymättä tänne kollegoideni kuvia laittaa, mutta poikkeuksetta kuvat olivat todella onnistuneita! Hyvä me. Tässä mun koulukuvat, kiitos työkaverilleni.


torstai 17. lokakuuta 2013

Paljon onnea vaan

Kirjoitin ensimmäisen postauksen tähän blogiin 10.10.2012. Toisin sanoen tasan viikko sitten oli Usko tai pois blogin yksivuotissyntymäpäivä. Syyskiireissä meni päivä epähuomiossa ohi. Onneksi blogini on armollinen, eikä ota nokkiinsa, etten ollut päivää kalenteriini ylös merkannut.

Kirjoitan blogia edelleen aivan samalla motiivilla kuin alkutaipaleellani - kertoakseni mitä meille kuuluu. Sisustus, perhe ja ruoka ovat nousseet pääteemoiksi, mutta selkeää linjavetoa en ole vetänyt. Tiedä minne suuntaan elämä vie ja mikä milloinkin kiinnostaa. Sen mukaan mennään.

Huhtikuu 2011 - 30 v. syntymäpäiväni, 2 viikkoa Robinin syntymän jälkeen
Olen yrittänyt petrata kirjoitusasuani ja välttää virheitä, mutta niitä tulee täältä aina löytymään. Postauksien tekeminen on edelleen vaivatonta ja jos ispiraatiota hyville aiheille ei löydy, pidän surutta muutaman päivän tauon. Joskus taas bloggerin luonnospöytä on täynnä ideoita ja kirjoituksien alkuja. Toisinaan tuntuu, ettei vain ole mitään sanottavaa. Rakastan kauniita kuvia ja pidän niitä blogeissa äärimmäisen tärkeinä. Siksi yritän parhaani mukaan pitää valokuvien laadun korkealla. Usein kuitenkin "sorrun" postaamaan Instagram tai iPhone kuvia, jotka eivät laatumääritelmää noudata. Joissain postauksissa kuvia tärkeämpää on tekstin sisältö.

Terveisiä kaikille lukijoille ja kiitos uskollisuudestanne!

Ottaisin todella mielelläni palautetta vastaan. Mikä ärsyttää, miellyttää, hämmentää? Olen kiitollinen jokaisesta kommentista. Kiitos.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Roolileikki

Asunnon myymisessä on ainakin yksi hyvä puoli. Kämppä ei ole koskaan ollut niin siistinä kun viimeiset viikot. Joka viikko tulee tavallista perusteellisemmin suoritettua perussiivous, mutta lisäksi päivittäin pitää normaalia paremmin siisteyttä yllä. Kun tiedossa on yksityisnäyttö, käymme Pankkiirin kanssa rutiinilla kämpän läpi huone huoneelta. Sänkyjen perusteellinen petaaminen, koristetyynyjen pöyhiminen, pöytien pyyhkiminen, eteisen ja keittiön pikaimuroiminen, lelujen kerääminen, verhojen suoristaminen, kukkien siirtely ja asettelu sekä eteisen tyhjentäminen esillä olevista vaatteista ja kengistä. Kynttilät palamaan ja jazzia soimaan hiljaisella. Viimeistely kestää noin vartin verran. Varsinkin eteinen kokee suuren muutoksen. Voin kertoa, ettei normaalina arkipäivänä näin kurakeliaikana meidän eteisen penkki, naulakko tai lattia ole noin tyhjä ja siisti kuin ohessa esitetyissä kuvissa. 

Edellinen meillä käynyt perhe ihmetteli ääneen, että ei kyllä uskoisi, että meillä asuu lapsia ennen kun kävelee lastenhuoneen kohdalle. Tietysti tahdomme antaa kävijälle tunteen, että välitämme asiakkaista, jotka asunnostamme ovat kiinnostuneita. Ei kuitenkaan ole kyse pienen käyttötavaran myymisestä. 

Näyttöjen jälkeen ei kestä kauaa kun palaamme perus tilaan, joka on huomattavasti kuvia sekamelskaisempi "rennompi". Siihen kuvaan kuuluu lelut lattialla, seuraavan päivän vaatteet pinoissa pukemisjärjestyksessä eteisen penkillä, muruja ja ruokaa keittiön lattialla, tyynyjä ja peittoja majana keskellä olkkaria, petaamattomia sänkyjä, astioita tiskialtaassa ja keittiön rätti ja tiskiharja esillä. 

Jos meillä ei olisi lapsia, voisikohan meillä aina näyttää tältä?


tiistai 15. lokakuuta 2013

Meidän paikka

Olen elänyt suurimman osan nuoruudestani Espoossa. Latokaski on ollut kotipaikkani aina kolmannelle luokalle siirtyessä siihen saakka kun 21- vuotiaana muutin vanhempien luota Pankkiirin kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiimme Helsingin Puistolaan. Espoolle on aina paikka mun sydämessä, olenhan viettänyt onnellisesti siellä merkittävän osan elämästäni. 

Pankkiiri on taas kotoisin Helsingin Munkkivuoresta - kilometrin päästä nykyisestä asunnostamme. Muistan kun Pankkiiri vei mut seurustelumme alkuaikoina tämän vuosituhannen alussa lenkille kotinsa lähimaastoon ja juoksimme erityisen alueen läpi. Paikka jäi mieleen. Mulla ei ollut aavistustakaan, että puiston keskelle rakennetun ympyrän muotoisen sympaattisen Munkkivuoren vierestä löytyy toinen, yhtä viehättävä maailma. Vehreän golfkentän ja meren väriin on rakennettu 90-luvun alussa oma pieni lähiö - Talinranta. 

Seuraavan kerran ajoimme viheriön puistoista tietä pitkin luonnon keskelle vuoden 2007 keväällä. Olimme matkalla katsomaan elämämme ensimmäistä mahdollista omistuskaksiota. En tiedä oliko se keväisen aurinkoinen päivä, alueen tunnelma vai asunnon pohjaratkaisu, mutta rakastuimme heti. Ja sinne olemme jääneet. Muutimme Batmanin vauvavuoden jälkeen samassa taloyhtiössä toiseen rappuun, isompaan nykyiseen asuntoomme. Ja tahto alueelle jäämiselle on edelleen voimassa.

Tässä on sitä jotain. Ei tarvitse kävellä hiekkatietä kuin muutama sata metriä Vermoon päin ja on Espoossa. Helsingin keskustaan on vaan noin seitsemän kilometriä. Lenkkeillessä pääsee haistelemaan meri-ilmaa ja hiihtoladut lähtevät talvisin takapihalta. Talin jalkapallokentät ovat kivenheiton päässä. Ryhmäperhepäiväkoti, jossa Batman oli taaperoikänsä sekä nykyinen erinomainen päiväkoti ovat kulman takana. Alueelle ei tule kuin yksi tie, eikä läpikulkuliikennettä ole. Tämä takaa alueen rauhallisuuden ja oman persoonansa. Tänne tullaan vaan, jos määränpäänä on Talinranta. Tämä on meidän paikka.


perjantai 11. lokakuuta 2013

Kiinteistökuningatar Veera

Meidän perhe on elänyt jännittäviä aikoja. Ja stressaaviakin. Päätimme pari viikkoa sitten spontaanisti aloittaa myydä asuntoamme. Meillä on ollut ajatuksissa, että isompaan asuntoon ja poikien omille huoneille olisi tarvetta suunnilleen niihin aikoihin kun Batman aloittaa koulutaipaleensa. Eli "viiden vuoden sisällä". Ja niin asia edelleen on. Tarvetta isompaan ei vielä ole.

Emme siis ole tehneet mitään suurempaa uuden asunnon etsimisen eteen. Alueen tarjonnassa mukana pysymisen johdosta mulla on ollut jonkin aikaa Oikotien asuntovahti päällä. Koitamme nyt onneamme asuntomme myynnissä. Asuntokaupoissa eletään vaikeita aikoja. Ihmiset ovat varovaisia, eikä hyvätkään asunnon liiku nopeasti. Syksy on toisaalta kevään tavoin otollista myyntiaikaa. "Jouluksi uuteen kotiin" on kutkuttava ajatus.

Edellistä asuntoamme kolme kuukautta itse myyneenä lupasin kolmisen vuotta sitten, että anti olla vika kerta ettemme ota ammattilaista apuun, mutta tässä sitä ollaan. Olen toiminut lähiviikot kiinteistövälittäjänä. Hitas-asunnoissa myyminen ja ostaminen on simppeliä. Hintakatto on kaupungin puolesta määritetty, eikä hulluun hintakilpailuun tai asuntonsa ylihinnoitteluun ole vaaraa. Työlistalla on ollut isännöitsijän todistusta, pankkiasioita, Hitas- enimmäishinnan määrittelemistä, paperihommia, kodin kuvaamista, myynti-ilmoituksen laatimista, kodin siivoamista, esitteiden laatimista ja kiireisille näyttöjen pitämistä. Myyntityö on pysynyt suhteellisen rentona, sillä mitään pakkoa asuntoa ei ole juuri nyt myydä. Voimme koittaa tarvittaessa muutamien vuosien päästä uudestaan. Asuntomme on ollut myynnissä Oikotiellä neljättä päivää ja tulevana sunnuntaina pidämme yleisen ensinäytön. Rennoin ja optimistisin mielin asunnonmyyntiin!

Tässä muutama kuva myynti-ilmoituksestamme. 


Syksyä kotiin

Jos leikkokukkien hinnat kauhistuttaa eikä tarjolla ole itselleen mieluisia sesonkikukkia, voi sisutuksessa hyödyntää luontoa. Meillä kotia koristaa tällä hetkellä älä kysy minkä pensaan oksat marjoineen sekä joku heinälaji. Ei muuten edes helposti kuole. Jopa mun käsittelyssä ne kestää useita viikkoa ja heinät jopa ilman vettä. 


Musta tulee isona rokkari, joka ei juo liikaa viiniä

Aurinkolasit päähän.
Kitara kaulaan.
Katse alta kulmien.
Tukka silmille.
Jalat haaralleen ja etukenoon.
Rock-laulu pauhaa väärillä "ehkä jotain sinne päin" sanoituksilla.
Kertsin alkaessa paita repien pois ja kädet ilmaan. Potku etuviistoon. 
Biisi loppuun saakka täysillä ja lopussa kumarrus ja kiitos yleisölle.

Meillä asuu Recless Love fani. Korvakorun ja kajaalin perään kyselevä rock-kukko. Mistä noita ideoita oikein tulee? Musiikkimakuaan se ei ainakaan ole meiltä oppinut. Onneksi nämä on aina (?) vaan vaiheita. Mitä seuraavaksi?