Ihan pihalla

"Pitää olla kiltisti." Vastasi Robin kun kysyn mitkä ne olikaan ne pihalla ilman aikuista leikkimisen säännöt. No joo, sehän kattaa kaiken.

On tosi helpottavaa, mutta samalla lisäkeskusteluja ja -miettimisen aiheita aiheuttavaa kun pojat ovat jo siinä iässä, että he voivat jäädä pihalle ilman meitä vanhempia. Meidän parveke kun on suoraan leikkipihalle, joten näämme ja kuulemme tapahtumia. Myös se tosiasia, että antamalla lapsille vastuuta, oppivat he myös sitä kantamaan päätee tässä asiassa.

Lapset kuitenkin keksivät ryhmässä mitä kummallisempia jekkuja, jotka yllättää jo lapsiinsa edes jokseenkin luottavat vanhemmat. Ryhmässä tyhmyys tiivistyy. Tänä kesänä yllätimme pojat mm. porukalla mätkimässä pihan hortensiat miekoillaan mäsäksi. Ja ovat he myös käyneet "hakemassa naapureita ulos", eli rämpyttämässä ovikelloja. Just.

Tässä kuitenkin ne viralliset säännöt:

1. Parkkipaikalle ei saa mennä.
3. Autotien puolelle ei saa mennä.
4. Pyörillä ei saa ajaa.
5. Rappukäytävissä ei leikitä/mölistä ja jos hakee kavereita ulos pimpotetaan ovikelloa vain kerran.
6. Kaikkia aikuisia totellaan.
7. Muita ei kiusata.
8. Ei saa tapella.
9. Kiroilu ja vessajutut on kielletty.

"Eikä saa näyttää keskaria!" Huusi Batman vielä kysymykseni perään. No sekin joo. Ja sit kun muistaisi vielä varoittaa niistä namusedistä.

Osaa ne välillä olla myös velikultia.

Poikien vuosineuvolat

Ollaan parin viikon sisällä ravattu Munkan terveysasemalla yhtenään. On ollut jokaisen lapsen neuvola ja päälle Robinin 4-vuotislääkärikäynti. Rokotukset on pistetty ja taitoja esitelty. Rupateltu sekä piirelty kuvioita.

Tässä hieman neuvolastatistiikkaa kiinnostuneille:

Batman 6 v.
Pituus: 119 cm (vaatekoko 122)
Paino: 23,2 kg
Pää: 52,6 cm

Batman menee täysin keskikäyrillä sekä painossa ja pituudessa. Päänympärysmitta ei ollut vuodessa kasvanut lainkaan, mutta se on kuulemma tässä iässä tyypillistä. Pää kun kasvaa ihan ensimmäisinä vuosina eniten ja tasaantuu kouluikään mennessä. Myös eri mittaajalla on oma virhemarginaalinsa mittaustuloksessa. Neuvolatädin mukaan Batman vaikuttaa ikäistään vanhemmalta. Motoriset taidot kohdillaan, henkisessä puolessa voi olla kehitettävää. Lähinnä pettymysten käsitteleminen sekä tunteiden hallinta ovat tässä iässä monelle kompastuskivenä.

Robin 4 v.
Pituus: 103 cm (vaatekoko 104)
Paino: 16,5 kg
Pää: 51,5 cm

Robin on myös mitoiltaan aika pitkälle keskiverto nelivuotiaan kokoinen. Robin on kehittynyt oikein hyvin puheessaan ja motoriikka on kohdillaan. Saksilla leikkaamisesta saimme kotiläksyjä. Mansikkaluomea seurataan edelleen eikä sen poistamiselle ole vielä tarvetta.

Ei siis mitään erityisen mielenkiintoista tai erikoista. Silti aina mielenkiintoista tietää mittoja ja verrata niitä muihin ikätovereihin sekä sisaruksiin samassa iässä.

Robinin Vasu

Olin eilen päiväkodissa Robinin ensimmäisessä kehityskeskustelussa, eli Vasussa. Käytännössä kävimme kolmen vartin ajan läpi päiväkodin ja meidän näkökulmia Robinin osaamisalueista, tarpeista sekä mielenkiinnon- ja kehittämiskohteista. Tarkoitus on käyttää yhteistä keskustelua pohjana yksilöllisempään, juuri Robinin tarpeet huomioon ottavaan toimintaan päivittäisessä arjessa niin päiväkodissa kuin kotona.

Kuten aikoinaan Batmanin ensimmäisessä Vasussa, tässäkin tuli molemmille osapuolille yllätyksiä. Itse koen omaavani kaksi "villiä ja menevää" poikalasta, kun taas tarhan henkilökunta näkee Robinin "erittäin rauhallisena ja haaveilevana tarkkailijana". Toisaalta tunnistan nämäkin piirteet kolmevuotiaassa, mutta ne ikään kuin jäävät veljen kanssa tappelemisen ja riehumisen varjoon. Päiväkodissa veljekset eivät kuulemma lainkaan nahistele ja tarhan tätien oli vaikea kuvitella, että joudumme kotona jäähyttämään Robinia.

Päiväkotiin Robin on ensimmäisten kolmen kuukauden aikana sulautunut erinomaisesti ja ongelmitta. Hän on kuulemma kuin ilmetty tarhalainen positiivisen asenteensa, sopeutuvuutensa sekä tottelevaisuutensa johdosta. Robin ei kuulemma turhista kitise. Jos itku tulee, on siihen aina syynsä. Viitteitä mustasukkaisuudesta pikkusiskoa tai sen kotona äidin kanssa olemisesta ei ole ollut. Robin tulee tarhassa kaikkien kanssa hyvin toimeen. Myös hyvät käytöstavat ja kohteliaisuus tulivat esille. Näistä me vanhemmat olemme erityisen onnellisia.

Vasussa kehitettävät asiat ja toimenpiteet eivät kohdistu lapseen vai meihin aikuisiin niin kotona kuin päiväkodissa. Kehitettävänä asiana nostimme pintaan useammin vessaan ohjaamisen sekä kannustamisen itsenäiseen ja oma-aloitteiseen pukemiseen. Robin ei varsinaisesti veljensä tapaan panttaa vessassa käymistä, mutta ei yksinkertaisesti malta käydä riittävän usein vessassa. Vaikka housuvahinkoja sattuu harvoin, saa pissahätä joskus aikaan sekoilua. Pukemisen Robin osaa hyvin, mutta hänellä on tapana jäädä haaveilemaan ja puuhastelemaan muuta kesken projektin. Näiden asioiden kehittäminen auttaisi niin koti- kuin päiväkotiarkea.

Tämän lyhyehkön keskustelutuokion aikana tuli esille paljon positiivisia asioita ja näkökulmia. Musta on todella hyvä, että on olemassa tälläinen systeemi, jossa päästään puolin ja toisin keskittymään lapsiin ja heidän tarpeisiinsa yksi kerrallaan.

Jotain ollaan tehty oikein. Hyvä poika se on.

Ennen kun minusta tuli äiti

Ennen kun minusta tuli äiti

Minulla oli lähes aina tahrattomat vaatteet.

Minulla oli rauhallisia puhelinkeskusteluja ystävien kanssa. 

En kantanut huolta siitä mihin aikaan menin nukkumaan.
Join kahvini lämpimänä ja milloin halusin.

Ennen kun minusta tuli äiti. 

En kompastunut legoihin ja pidätellyt samalla kirosanoja. 

En miettinyt ovatko kotini kulmat tai viherkasvit vaarallisia. 

En ollut koskaan kyynelihtinyt itkevä lapsi sylissä.
En ollut tuntenut itseäni niin tarpeelliseksi, mutta samalla riittämättömäski. 

Ennen kun minusta tuli äiti.
En ollut koskaan vienyt lasta jäähylle kymmeniä kertoja peräkkäin hiestä märkänä.
En ollut ollut pukenut kolmea lasta samaan aikaan ulkovaatteisiin itse vielä alusvaatteilla.

En ollut saanut päälleni sylkeä, pissaa, ulostetta tai oksennusta.
En ollut joutunut siivoamaan kotiani useita kertoja päivässä.
Ennen kun minusta tuli äiti.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä. 

En ollut koskaan pidellyt sylissäni nukkuvaa vauvaa vain koska en halunnut laskea häntä omaan sänkyynsä. 

En tiennyt kuinka hyvältä tuntuu syöttää nälkäistä vauvaa. 

En tiennyt miltä tuntuu kun lapsi tulee halaamaan sinua lujaa ilman selkeää syytä.
Ennen kun minusta tuli äiti.
Ei ollut kokenut sitä onnea kun sisarukset osoittavat toisilleen rakautta.
En tiennyt, että oman lapsi tuoksuu aina hyvältä.
En osannut kuvitella miltä tuntuu kun oma lapsi onnistuu jossain ensikertaa silmät loistaen.
En tiennyt miten kauniilta voi oman lapsen viaton laulu kuulostaa.
Ennen kun minusta tuli äiti.

Sitä sun tätä

Tapahtunut tällä viikolla:

- Olen ottanut yhteen esikoisen kanssa ja kohdannut elämäni tähän saakka suurimpia kasvatuksellisia haasteita.
- Tutustunut eri kasvatusteoriohin ja asiantuntijoiden lausuntoihin liittyen edelliseen kohtaan.
- Suunnitellut tulevan sunnuntain kastejuhlan menun.
- Olen ollut Batmanin kanssa The Voice of Finlandin kuvauksissa.
- Kohdannut jännittäviä hetkiä Batmanin kanssa pimeässä syysmyrskyssä kun puhelimen akku on loppu eikä tuntemattoman puhelimella tilattua taksia näytä tulevan lainkaan.
- Laittanut herätyskellon herättämään ennen seitsemää, jotta voin tehdä onnistuneesti nettitilauksen Hullulta Päiviltä.
- Ostanut Hulluilta Päiviltä kolme joululahjaa.
- Olen lounastanut kotona vanhan ystävän kanssa, jota nykyään nään ihan liian vähän.
- Minua ja meidän kotia on kuvattu yhteen videoprojektiin.
- Ollut lääkärin jälkitarkastuksessa ja saanut terveen paperit.
- Leiponut maidottomia, munattomia ja gluteenittomia mokkapaloja sekä Ranskanpastillikeksejä.
- Käynyt koko perheen voimin Jumbon Hulluilla päivillä ostaen vain ostoslistan tavarat.
- Käynyt seurakuntamme kirkossa hakemassa tulevan sunnuntain kasteeseen tarpeellisia papereita.
- Seissyt lähes ainoana aikuisena sateisessa leikkipuistossa.

Mukavaa viikonloppua!

Pahempi toistaan

Olen pettynyt itseeni. Kuka meistä olikaan aikuinen? Taas aamulla "rauhallinen" aamu - eli aamu, jolloin mennään myöhemmin kuin normaalisti äidin kanssa päiväkotiin - oli kaikkea muuta kuin rauhallinen. Tappeluhan siitä tuli.

Miten siinä pukemisessa tulee aina niin kiire? Vaikka sen aloittaisi puoli tuntia ennen lähtöä. Usea "Laita nyt ne ulkovaatteet" sai pian huutomerkin peräänsä ja hetken päästä kaksi poikalasta ja äiti huusivat toisilleen. Viisivuotias alkoi kiroilemaan, kolmevuotias läpsimään ja äiti suuttui niistä entisestään.

Matkalla päiväkotiin sovittiin ja halattiin. Monta kertaa. Mutta huono mielihän siitä jäi koko päiväksi kalvamaan. Miksi suutuin ja huusin? Kyse oli vain pukemisesta ja uloslähtemisestä. Nehän ovat vain lapsia ja odottavat mun olevan se rauhallinen ja järkevä, joka näyttää mallia. Ei vaan aina osaa. Ei vaan aina jaksa. Ei vaan aina tiedä paremmin.

Keskellä

Kuukauden sisällä meidän perheessä koetaan suuria. Mullistavinta perheen kasvaminen tulee varmasti olemaan meidän kuopukselle, Robinille. Vaikka hän on toisena lapsena tottunut syntymästään lähtien jakamaan vanhempien huomion, on Robin aina ollut se perheen "vauva". Pian kuitenkin kotiin saapuu ihan oikea vauva, joka jättää Robinin väliinputoajaksi. Eikä tilannetta varmaan helpota, että isoveljellä sattuu olemaan varsinainen diivavaihe, jossa ollaan milloin rokki- tai fudistähtiä, eikä todellakaan ujostella esiintyä tai haalia ihmisten huomiota. Robin kaipaa nyt meiltä vanhemmilta ja muilta läheisiltä entistä enemmän huomiota ja kannustusta.

Olemme koko raskauden ajan puhuneet Robinille, kuinka siitä tulee "iso poika" kun päiväkoti syksyllä alkaa ja "iso veli" kun vauva syntyy. Paljon suuria muutoksia. Olemme havainneet pojassa pientä taantumaa ja uhmaa, mitkä voivat hyvin johtua liiasta paineesta olla yht'äkkiä niin kauhean suuri. Yökastelu, iltanukuttamisen hankaluudet ja pieni väkivaltaisuus perheenjäseniä kohtaan voivat hyvin olla oireita tulevista muutoksista. Sanotaan, että keskimmäisille lapsille voi tulla helpommin itsetunto-ongelmia ja epävarmuuksia, mutta toisaalta oikein heitä lapsena huomioiden, voi heistä tulla perheen sosiaalisempia ja itsenäisimpiä sovittelijoita.

Näin vanhempana kasvatuspaineisiin tulee ihan uusi ulottuvuus. Aina uuden lapsen syntyessä vanhemmat kokevat huonoa omaatuntua huomion jakamisesta ja riittämättömyyden tunnetta vanhempana. Varsinkin äiti, koska on alkuajan niin sidottu vauvaan.

Olemme suunnitelleet, että pitäisimme entistä enemmän kahdenkeskisiä laatuaikahetkiä isoveljien kanssa. Aina sen ei tarvitse olla päiväretkeä eri huvituksiin, vaan puoli tuntia täysin jakamatonta, mieluisaa puuhastelua voi hyvin riittää. Myös vauvan hoitoon osallistuminen on tärkeää. Robin kaipaa myös omaa harrastusta, sitä ikiomaa juttuaan. Se voisi olla esimerkiksi syksyllä alkava sirkuskoulu, jonne isä hänet viikottain veisi ja harjoittelisimme liikkeitä vaikka äidin kanssa kotona.

Joka tapauksessa tulee uusi sisarus varmasti mullistamaan meidän kaikkien elämää enemmän kuin sitä osaa vielä käsittää. Onneksi Batman on jo iässä, että ymmärtää paremmin muutokseen liittyviä asioista ja hänen kanssaan voi asiaaa käsitellä keskustellen. Robin kaipaa varmaan enemmänkin käytännön asioita, joita häntä kohtaan toteutamme. Yhteistä aikaa, omaa harrastusta sekä vanhempien jakamatonta huomiota. Välissä voi olla hyvä.

Tämä tuhannen ilmeen mies ei ole kauan enää perheen kuopus

Kaupunkilaiset luonnossa

"Älä mene sinne heinikkoon, siellä on punkkeja!"

"Älä koske siihen penkkiin, siinä on linnun kakkaa."

"Älä ota sitä sulkaa käteen, siinä voi olla tauteja!"

"Ei voida pelata fudista tässä kun tää nurtsi on täynnä linnun kakkaa ja punkkeja."

"Nyt pitää kyllä pestä kädet kunnolla, ettei tule mitään tauteja."

Siinä muutama lause, jonka meidän lapset ja niiden serkku saattoivat kuulla sunnuntaina kun olimme viettämässä "rentoa" kesäpäivää luonnon keskellä Seurasaaressa. Tiedostimme huvittuneena meidän jäykkisvanhempien asenteen. Ei tarvinnut olla kun parin kilsan päässä kotoa kauniilla lintujen (ja punkkien) valloittamalla citysaarella ja meillä oli vaikeuksia rentoutua. Näimme jo silmissämme esimerkiksi Studio Jumahuvin sketsin, jossa näytettäisiin meidän kieltojen täyttämä pelonsekainen käyttäytyminen lasten silmin. Ja luonnollisesti lapsien aikuisena sen aikaansaama traumatisoitu pelko luontoa kohtaan. Syytämme kuitenkin käytöksestämme mediaa ja sen pelottelua punkkien ja linnun ulosteen vaarallisista taudeista. ;)

Ps. Oli meillä oikeasti ihan mukavaa. Toivottavasti myös lapsilla.

Kehitettävää?

Vasu- ja valokuvauspäivä päiväkodissa. Muistilista, joka olisi pitänyt laatia jo viikkoja sitten:

- Palauta päiväkotiin Vasu-keskusteluajan vahvistuslappu.
- Varaa parturi Batmanille ennen valokuvausta.
- Muista palauttaa valokuvaukseen littyvä lupapaperi täytettynä ja ajoissa päiväkotiin.
- Tuo kuravaatteet kotiin pestäväksi aina kunnon rapapäivien jälkeen.
- Muista ottaa kuravaatteet kuivina seuraavan päivänä päiväkotiin mukaan.
- Muista merkitä työkalenteriisi Vasu- keskusteluaika.
- Mieti ja laita valokuvaukseen laitettavat vaatteet valmiiksi ajoissa.

Nyt toivon vaan, ettei tänpäiväinen varhaiskasvatuskeskustelu käänny meidän vanhempien tekemättäjättämisiin. ;) Onneksi liiskatukka valokuvassa tai hiekkaiset kuravaatteet eivät maailmaa kaada.

Batmanin tukka joskus edellisen parturin jälkeen

Esikoisenpäiväkortti

Minun lapseni...

Mun esikoisen nimi on Matias.

Se kirjoitetaan Batman. 

Pidän Batmanin empaattisuudesta, huumorintajusta ja herkkyydestä. Pidän myös siitä miten kaiken sen tappalemisen välissä välittävä se osaa olla pikkuveljeään kohtaan. Kuinka paljon se kuulemma puhuu veljestään tarhassa. Ja kuinka tärkeitä sille on lähipiirin ihmiset. Kuinka se alkoi isänpäivänä vuolaasti itkemään kun mun sisko ja sen vauva jäivät ulos meidän autosta.

Pidän myös siitä miten paljon Batmanilla on yhteistä isänsä kanssa. Ne on kunnon tiimi. Tiimi, johon mulla ei aina ole asiaa.

Mennään Batmanin kanssa illalla pikkuveljen jo nukkuessa lukemaan satu meidän vanhempien sänkyyn. Köllötellään hetki yhdessä. Jutellaan ensin päivän kohokohdat ja sitten ollaan vaan ihan hiljaa. Piirrän eläimiä esikoiseni vatsaan. Ollaan siinä juuri siihen saakka kun molemmat melkein nukahtaa.

Batmanin kortti isälleen

"Äiti, isä kiusaa"

Muistan lapsuudesta, että oli silkka vääryys, että valittaessaan jostain kohtaamastaan vääryydestä vanhemmille tai päiväkodin aikuisille, sai vastaukseksi usein "älä rolli". Tuntui, että pitää saada valittaa jos on jäänyt siskonsa alakynteen tai ei saa haluamaansa asiaa/tavaraa. Se oli ikään kuin huono tapa, johon oli pakko turvautua kun omat keinot eripuratilanteen selvittämiisen eivät riittäneet. Piti hakea joku omalle puolelleen. Tuntui kamalalta kun tukea tilanteessa ei aina tullut. Eikä me edes siskon kanssa lapsena apetu paljon. Nyt kuitenkin ymmärrän vanhempiani ja muita lapsuuden aikuisia.

Meidän pojat tappellee. Ne nahistelee, kinastelee ja sanasotailee kaiken aikaan. Ja joka päivä. Rasittavaa. Mutta vielä itse tappelemista rasittavampaa on se rolliminen, joka kaikesta syntyy. Ei tarvitse kun käydä vaikka suihkussa niin jompi kumpi juoksee kertomaan veljensä tekemisistä. Vinkuvalla ja liian kovalla äänellä varustettu "Robin otti multa ton eikä anna takaisin", "Batman töni ja löi mua" tai "Äiti! Isä kiroili" (nää on ehkä koomisimpia). Lista on loputon.

Olen olosuhteidenkin pakosta tehnyt valinnan antaa lasten selvittää mahdollisimman pitkälle omat erimielisyytensä. Koittaa olla puuttumatta. Jos ei ole itse ollut riitatilanteessa on lähes mahdottomuus antaa oikeaa tuomiota tapahtuneesta. Molemmilla on kuitenkin lähes joka kerta ihan eri näkemys mitä oikein oli tapahtunut. Kuka löi ja ketä. Luonnollisesti silloin kun on todistamassa riitatilannetta, on aika helppoa todeta kumpi teki väärin vai joutuuko molemmat jäähylle. Kuitenkin joskus on toimittava erotuomarina myös tilanteissa, joita ei itse ole nähnyt. Joskus toinen pojista tunnustaakin tehneensä väärin ja on valmis sopimaan. Harvemmin tilanteet kuitenkaan ovat näin helppoja. Onko kaikilla sisaruksilla samaa vikaa?

Tämän avautumisen pointti olkoon, että erotuomarin osa ei ole palkitseva. Ja rolliminen on ärsyttävää. Piste.

Joskus ainoa paras rauhottumiskeino on eletroniikka

Jäähyväiset jäähylle?

Tämän kuvan seesteinen tunnelma tavoitteena

"Tää on vaan vaihe, tää on vaan vaihe". Tätä mantraa yritän hokea itselleni kun neljävuotias koettelee huolella hermoja. Jostain syystä jäähyttäminen ei onnistu läheskään oppikirjan mukaan. Batmanin kohdalla se ei ole oikein koskaan toiminut töydellisesti. Poika ei vaan jää istumaan jäähylleen, vaikka systemaattisesti se sinne kannetaan takaisin kunnes onnistutaan. Luulisi jo parin vuoden kokemuksella tajuavan, että prosessia ei kannata pitkittää. Aina me vanhemmat ei hommaa oppikirjan mukaan jakseta/pystytä suorittamaan, mutta periksi ei koskaan olla anettu. 

Eilisen toista tuntia kestäneen konfliktin johdosta jäähyllä on jo mieluisimmat lelut, iPad ja pelipäivä on peruttu. Vähiin jää keinot. Onko kellään hyviä vinkkejä vaihtoehtoiseksi rangaistuskeinoksi jäähyttämiselle, kun alkaa tuntua, että tollaiseen jatkuvaan rumbaan ei enää riitä voimat? Helppoa se on Fran Finelle, meille ei.

  

Arvokeskustelua

Eilen n.klo.22.45. Makoilimme Pankkiirin kanssa sängyssä ja keskustelimme työasioista. Joo apua, mikä meitä vaivaa? Mutta pakko myöntää, että silloin tällöin on ihan suositeltavaa keskustella siitä mitä kumpikin kuitenkin suurimman osan päivästä tekee. Se auttaa pitämään perspektiiviä ja ymmärtämään huonojen työpäivien jälkeistä mahdollisia ärrimurrikohtausta kotosalla. Puolin ja toisin. Ja muutenkin on ihan mielenkiintoista kuulla mitä eroja ja tapoja (pankkialalla ja digitaalisen markkinoinnin alalla niitä on paljon.) töissämme on.

Pääaiheeksemme kiteytyi johtaminen. Mikä tekee hyvän johtajan ja mitä ominaisuuksia alaisia parhaiten tukevalta ja kannustavalta johtajalta tarvitaan. Aiheeseen keskeisesti liittyen esille tulivat yrityksen arvot. Pankkiiri kysyi multa mitkä ovat meidän yrityksen arvot. *Klumb*. Osasin nimetä neljästä kaksi. Ei huono, mutta ei läheskään erinomainen. Tai monen johtajakoulutuksen käyneen mielestä varmaan hyvinkin huono. Yrityksen arvoihin kun perustuu tai tulisi ainakin perustua koko organisaation toiminta ja työtavat.

Ajatukseni jäivät pyörimään arvojen maailmaan. Työelämän arvot istuisivat erinomaisesti perhe-elämään. Lainatakseni vaikka oman työpaikkani arvoja, jokainen niistä istuisi paremmin kuin hyvin meidän perheen arkeen. ja niitä nouttamalla pääsisi pitkälle. Vapaasti käännettynä ne menevät kutakuinkin näin.

Build knowledge - Vaali tietoa

Jo raskaustestin kahden viivan jälkeen alkanut asioiden tutkiminen, eri ongelmien ratkominen ja tilanteiden selvittäminen saa lopulta aikaan hurjan määrän tietoa. Tietoa parhaista hinta-laatusuhteen välikausihaalareista, tuplavainujen rakenteista, kestovaippojen ekologisuudesta, eri unikoulujen toimintatavoista ja lapsen kehityksen vaiheista. Lista on loputon. Tätä tietoa ei ole koskaan liikaa ja vaikka olisi suurperheen vanhempi, löytyy tällä saralla aina kehittämistä. Mutta lisääkö tieto tuskaa, eli voiko tietoa olla joskus liikaa?

Take action - Tartu toimeen

Vanhempana oleminen vaatii paljon käytännön tekemistä. Vaipan vaihdosta harrastuksiin kuskaamiseen. Pahan univelan keskellä joskus jopa tiskikoneen tyhjentäminen tuntuu ylivoimaiselta. Kuitenkaan ongelman vatvominen ei pitkälle johda. Pitää keskittyä ongelman ratkomiseen, ei itse ongelmaan. Pitää ottaa hirveä sarvista ja toimia. Joskus toimeen tarttuminen voi olla avun pyytäminen. Se, jos joku on vahvuutta.

Create value - Tuota arvoa

Tämä on näistä arvoista moniulotteisin. Arvoa voi tuottaa niin monella tasolla. Vanhempana lasten kasvattaminen ja sosiaalisten taitojen opettaminen on äärimmäisen arvokasta. Rajat tuottavat arvoa. Perhe-elämän arjessa arvokasta on myös yhteinen aika, aito läsnäoleminen sekä turvallinen ympäristö.

Show passion - Näytä, että välität

Tämä arvo ei paljon selittelyä kaipaa. Rakkaus ja hoivaaminen ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin rajojen asettaminen. Niiden avulla lapsesta kasvaa ehjä ja itseään arvostava yksilö.

--------------

Kesken keskustelun väliimme kömpinyt Robin käänsi kylkeä. Pankkiirin puhuessa johtamisesta ja siitä mitä merkitystä hyvällä johtamisella on tehokkaalle myynnille, päättyi monologi seuraavaan minulle kohdistettuun kysymykseen: "Kuka tekee lopulta myynnin?" Olin jo nukahtamisen rajamailla enkä heti jaksanut vastata. Mutta Robin teki sen puolestani. Unen välistä kuului päättäväinen "Minä!". Voi kyynel paljon meitä nauratti. Ehkä arvojen mukaan kasvattamalla luodaan tulevaisuuden johtajia ja myynnin tekijöitä. ;)

Pääkonttorin lounaspaikan seinällä loistavat yrityksen arvot. Pitäisiköhän meidänkin kodin keittiöön laittaa vastaavat?

Isompi äiti

Batmanin päiväkodissa oli eilen vanhempainilta. Perusasioiden läpikäymisen ja marjapiirakkakahvien jälkeen alkoi mielenkiintoisin osuus. Ohjaajat olivat järjestäneet pienen leikkimielisen harjoituksen, johon me vanhemmat saimme osallistua. Ideana oli, että he heittivät ilmoille väitteen ja meidän piti asettua huoneessa mielestämme oikeaan kohtaan janalla "täysin samaa mieltä" ja "täysin eri mieltä".

Väitteet olivat aiheeltaan erilaisia - lasten suvaitsevuudesta kierrättämiseen ja itsensä toteuttamiseen. Harjoitus sai aikaan hajontaa meidän vanhempien kesken. Osa eroista oli tulkinnanvaraisia, mutta tuli erille selkeitä arvoerojakin. Ehkä eniten keskutelua herätti väittämä "Minusta on tärkeää, että lapseni on kaikkien kaveri". Itse asetuin tässä väittämässä noin puoleen väliin janaa. Perusteiluina se, ettei kukaan voi olla kaikkien kaveri, mutta lasten tulee oppia toimia ja käyttäytyä niiden kanssa, jotka eivät kuuluu parhaimpiin ystäviin. Siinä on meillä kaikilla on oppimista. Sosiaaliset taidot elämässä on musta suurin voimavara mitä voi olla. Niille vanhemmille, jotka ovat kohdanneet lapsiensa kohdalla syrjintää ja leikeistä ulosjättämistä, oli aihe herkempi.

"Minusta on tärkeää, että lapseni ymmärtää erilaisuutta" oli minusta ehkä merkittävin väittämä. Tämäkin on sosiaalinen taito, jota ilman ei nykymääilmassa pärjää. Erilaisuus voi ilmetä niin fyysisesti erinäköisyydellä tai -värisyydellä tai luonteenpiirteissä ja kulttuurieroissa. Eri tempperamenttien kanssa toimeentuleminen sekä niiden ymmärtäminen on elintärkeää. Tämäkin aihe sai keskustelua ja kysymyksiä aikaiseksi.

Kaiken kaikkiaan vanhempainillasta jäi käteen taas kerran arvostuksen tunne - mitä kasvatusvelhoja ne päiväkodin tädit ovatkaan! Ei voi kun ottaa opiksi, niin paljon oli hyviä neuvoja ja jekkuja heillä hihassa. Osa näistä menee varmaan ryhmäpaineen ja ohjaajien vaihtuvuudesta johtuvaan vieraskoreuteen, mutta se ei vähennä niiden arvostusta. Tässä seikkoja, josta voisin ottaa vinkkejä meidän kotiin.

1) Päiväkodissa ei tarvita jäähypenkkiä. Rauhottumishuone riittää. Sinne lapset ymmärtävät kävellä välillä jopa omasta aloitteesta huomatessaan, että voisi olla hyvä hetki ottaa omaa aikaa.

Siis mitä ihmettä??? Mitä päiväkodissa laitetaan lasten aamupuuroon?

2) Päiväkodissa näkkileipä on suurella jalustalla. Sillä voidaan lahjoa, kiristää ja saada ihmeitä aikaan.

Meillä ei näkkärillä pitkälle pötkittäisi. Uhkailun ja rangaistuksien välineiksi tarvitaan lemppari leluja, karkkipäivää, iPadia, pleikkaripelejä sekä yhteistä jokailtaista pötköttämishetkeä äidin ja isän sängyssä (tässä ammutaan jo kovilla). Ostan tänään näkkäriä.

3) Päiväkodissa ei ole koskaan kuultu, että joku ei haluaisi mennä nukkumaan. Päiväunet sujuvat lähes aina ongelmitta sujuvasti ja ilman vastaanpanemista.

Batman ei nuku koskaan kotona päiväunia.

4) Päiväkodissa annetaan aina mahdollisuuksien salliessa lapselle "tilaa" oman rytminsä toteuttamiseen. Hidas pukija laitetaan ensimmäisten joukossa eteiseen ja annetaan kannustaen ja mahdollisuuksien rajoissa pukea omaan tahtiinsa. "Kiire on aikuisen keksintö".

Meillä puetaan lapsen puolesta, jos tulee kiire. Kiire on yllättävän usein. 

Kotiin tullessa olin kasvanut monta senttiä äitinä. Olalle taputus ja satakertainen hurraahuuto päväkodin henkilökunnalle. Ehkä rankin ammatti ikinä. Arvostan.

Erossa

Näin lomien jälkeen syksyllä perheellisillä on yksi aihe kovasti pinnalla. Erossa oleminen. Joillain on alkanut työt ensimmäistä kertaa kotiäitiyden jälkeen, toinen aloittaa koulutaipaleensa. Päiväkotiin tutustumisia, viemis- ja noutorumbaa sekä iltojen lyhyitä yhdessäolohetkiä.

Itse olen ollut töissä kokopäiväisenä nyt vuoden toisen äitiyslomajakson jälkeen. Silti lomien ollessa ohi koin pientä eroahdistusta. En kuitenkaan läheskään sitä raastavaa, painavaa ikävän tunnetta, jota koin ensimmäistä kertaa esikoisen jälkeen töihin palattua. Silloin en pystynyt nukkumaan, töissä oleminen tuntui turhalta ja ikävä sai ajoittain voimaan fyysisesti pahoin. Tällä kertaa tunne oli lähinnä huolta siitä miten Batman päiväkodissa jakselee. Onneksi vain ensimmäinen viikko oli hankalaa.

Nyt olen ihan eri paikassa. Näin kahden lapsen äitinä, lasten jo ollessa vanhempia (vaikka vielä niin pieniä), osaa paremmin olla erossa. Töissä kiireen keskellä ei ajatuksiin juurikaan eksy lapset. Korkeintaan, jos tietää, että päiväkodissa tai mummilla tapahtuu jotain erikoista. Viimeistään kotimatkalla kuitenkin suupielet nousevat ylös kun lähes tuntee jo lasten puristavan halauksen ja pehmeän posken vasten omaansa. Joskus iltaisin niin lyhyen yhdessäolon keskellä iskee haikeus. Se jokaiselle vanhemmalle tuttu ahdistus siitä kuinka katoavaa kaikki on. Kuinka vähän aikaa lapset ovat niin pieniä. Tuntuu, että on vääryys, että joku muu kuin sinä saa viettää enemmän aikaa lastesi kanssa. Iskee hetkellinen mustasukkaisuus. Kunnes saa järkeistettyä itselleen taas ne faktat, että lapsilla on asiat todella hyvin ja itse viihtyy erinomaisesti töissä. Ja sen tosiasian, että mä en viihtyisi kotiäitinä kovin pitkään. Arki-illat ja varsinkin viikonloput ovat kultaakin arvokkaampia. Niitä ei tahtoisi millään "hukata" jäähyihin, erotuomarointiin tai muuhun kasvattamisessa pakolliseen. Saatikka liian usein aikuisten juhliin tai muuhun erossa olemiseen. Kotona on hyvä olla.

Batmanin pehmeä puoli

"Mitä jos mä ikävöin aina vaan teitä? Mitä jos mulla ei olekaan enää koskaan kivaa päiväkodissa?"

Deja vu. Päiväkotiin jäi jo toista päivää ikkunassa lohduttomasti itkevä, perään huuteleva nelivuotias. Eilen illalla poika itkeskeli kotona ja kävimme useaan kertaan keskustelun siitä, miksi loma ei voi jatkoa loputtomiin. Sama kuvio kesti viime syksynä useita viikkoja.

Koko vauvaikänsä vierastaneella Batmanilla on ollut aina vaikeuksia sopeutua eri päivähoitopaikkoihin. Jopa mummille jääminen reilun vuoden iässä, mun ekaa kertaa töihin palatessa sai aikaan yöllisiä kauhukohtauksia. Sen jälkeen ryhmäperhepäiväkotiin, kerhoon ja nykyiseen päiväkotiin sopeutuminen on ollut ajoittain vaikeaa.

Mulla on sellanen käsitys, että useimmat tuon ikäiset kaipaavat kesäloman aikana ikätovereitaan ja heistä tarhaan palaaminen kesälomien jälkeen on toivottua. Joskus toivoisin, että Batman olisi samanlainen, mutta toisaalta tämä vanhempiaan vahvasti ikävöivä, herkkä poika on aivan ihana. Ja tämä kaikki pitää ottaa kohteliaisuutena - ainakin poika viihtyy vanhempiensa seurassa (en väitä, ettei muut lapset niin tekisi). 

Toivon silti meidän kaikkien kannalta, että päiväkoti alkaa pian taas maistua viime talviseen malliin.

Kasvun merkkejä

 Batman, 4 vuotta ja 5 kk

- Kun herätään Pankkiirin kanssa viikonloppuna, voi Batman köllöttää sohvalla kaukosäädin kädessään katsellen lasten ohjelmia (katsoisi jalkapalloa, jos tulisi). Vessassa on käyty ja kädet pesty. Jos sillä olisi aamuisin yhtään äitinsä lailla ruokahalua, voisi meillä olla aamiainen valmiina.

- Muistaa illalla mitä on syönyt lounaaksi päiväkodissa / mummilla.

- On jonkin aikaa hinkunut mun mukaan lenkille. Eilen toteutettiin haave ja lähdettiin yhdessä juoksemaan. Lopputulos 2 kilometriä yhteen putkeen juostu lenkki 20 minuutissa. Punaiset posket ja hikeä otsalla. Onnellinen ja itsestään ylpeä nelivuotias.

Robin, 2 vuotta ja 3 kk

- Osaa pidätellen ottaa housut jalasta, etsiä pottaa, istua siihen, tehdä tarpeensa, kaataa potan sisällön lattialle vessanpönttöön ja kurottaa käsienpesualtaalle. Pitää vaippoja vain öisin.

- On oppinut sanomaan tärkeimmät, eli "Rakastan sua" ja "Anteeksi". Jälkimmäisen joskus jopa oikeassa tilanteessa.

- Ottaa kasvussa isoveljeään kiihtyvästi kiinni. Äiti on saattanut laittaa vahingossa isoveljen t-paidan ja huomannut asian vasta illalla.

- Pesee sähköhammasharjalla itse hampaansa (ja sormensa) sekä pukee sujuvasti housut jalkaansa niin, että molemmat jalat ovat samassa lahkeessa.

 

Heippa vaipat!

Vaipattomuus edistyy. Isommat hädät tehdään poikkeuksetta pottaan ja pissavahingot vähenevät päivä päivältä. Vaippaa käytetään ainoastaan öisin ja päikkäreillä. Iso poika.

Vakavaa touhua

Viihdykkeet on tärkeitä

Vessajuttuja

Meidän perheessä kakka- ja pissajutut ovat ajankohtaisia. Robin on jo muutaman kuukauden yli kaksivuotias, joten päätimme helleviikonlopun kunniaksi alkaa kertaheitolla vaipattomuuteen. Ja paluuta ei ole.

Olemme olleet luvattoman laiskoja potattamaan. Robin katsoi ihan kieroon, että "mikä ihme toi on?" kun otettiin pölyttynyt potta vessasta esille. Lahjomalla Läkerölleilla saatiin se kuitenkin istumaan siihen ja hieman ottamaan tuntumaa. Ekat päivät on ollut ympäri kämppää lorottelua. Kuinka usein se oikein pissaa?! Illan aikana eilen neljät lorot eri nurkkaan, kun reviiriään merkkaava koira konsanaan.

Mutta heti poika on tajunnut, että varsinkin näin helteellä vaipattomuus on huomattavasti miellyttävämpää. Muovihousuja ei siis olla kaivattu ja tänään aamulla yövaippakin oli kuiva. Mummilla eka vaipaton päivä oli eilen sujunut mainiosti ja ratillinen (!) potta oli ollut huomattavasti kodin liian pientä ensipottaa suositumpi. Takapakkkeja, epäonnistuneita puskapissoja, kakkavahinkoja vaikeissa paikoissa ja muita vessajuttuja on varmasti vielä edessä, mutta eiköhän me voida kesän jälkeen viimeistään heittää hyvästit noille luonnon saastuttajille.

Pyhän toimituksen paikka

Maailman lopun merkit

Olen mainostanut sitä kuinka tykkään pakkaamisesta. Tai ainakin asukokonaisuuksien miettimisestä ja vaatepinojen kasaamisesta. Aloitan tämän kaiken yleensä hyvissä ajoin, useita viikkoja ennen matkaa. 

Mutta entäs sitten kun tämän ihanuuden joutuu tekemään neljän puolesta toipilaana, kiiressä, stressaantuneena ja yksin? Ei hyvää päivää. Maailman lopun meininkiä kun yksi makaa sohvalla sairaana, yksi riehuu matkaakuumeessa, härnäten pikkuveljeään ja kolmas vuorotellen yhtyy juoksenteluhuutopompinsohvalla kaartiin ja vuorotellen huutoitkee tiesmitä. Tulipahan rikottua ainakin seuraavia kasvatusoppeja:

- Tuli komennettua lievästi sanottuna korotetulla äänellä "Ei saa huutaa". Ja useaan kertaan. 

- Tuli annettua vähintään kolme kertaa viimeinen varoitus.

- Tuli lahjottua lapset sipseillä, jotta saisi hetken rauhaa pakkaamiseen. 

Mutta toi on pientä. Kunhan ei kaikki tarvita vaippoja lentokoneessa.