"Äitiä vähän kiristää vatsasta"

Mitä kaikkea voi ehtiä tehdä synnytykseen johtavien supistuksien jo ollessa käynnissä?

- Nukuttaa nuorempi lapsi päikkäreille ja torkahtaa itsekin supistuksien välissä
- Valmistaa ja syödä välipalat
- Lajitella pyykkejä kaappeihin
- Ulkoilla lasten kanssa pihalla, kävellä potkupyöräilevän nuoremman perässä ja pelailla vähän fudista vanhemman kanssa
- Tilata pizzaa ja nauttia sitä

Ja kaikki tämä lasten huomaamatta mitään suurempaa erikoisuutta äitinsä käytöksessä. Pian tämän jälkeen eron olisi kyllä huomannut.

Meitä on nyt viisi.

Synnytystarina tulee myöhemmin.

Arvokas maltti

Lasketunajan sanotaan olevan psyykkisesti muutoksen tekevä päivä. Vaikka kaikki olisi mennyt henkisesti hyvin siihen saakka, tämän koko raskauden ajan jalustalla olleen päivämäärän jälkeen tunteet alkavat myllertää ja levottomuus iskee. Joka ilta nukkumaan mennessä mieleen tulee, joko se olis nyt aika. Vaikka kuinka asennoitusi, että tästä voi mennä vielä kaksikin viikkoa - mikä on todella lyhyt aika yhdeksän kuukauden odottamisen jälkeen - toivo synnytksen pikasesta alkamisesta valtaa mielen.

Pakko myöntää, että mullakin on oireita tähän suuntaan. Eilen oli laskettuaika. Olin koko päivän valppaana ja tunnustelin kroppaani liiankin tarkkaan. Laiskuus tehdä suurempia suunnitelmia lähipäiville iski. Samana päivänä tuli myös ihan puskista fyysisiä oireita: turvotusta, päänsärkyä, heikkoa oloa ja painavaa väsymystä. Mietin, olenko tulossa kipeäksi vai onkohan kyse lievästä raskausmyrkytyksestä. En tiedä kumpi olisi pahempi. Jos oireet jatkuvat, käyn neuvolassa tarkistuttamassa verenpaineeni. Korkea verenpaine kun on varmin merkki myrkytyksestä. 

Neuvolassa sanottiin hyvä neuvo. Varsinkin mun tapauksessa, jossa molemmat aikaisemmat lapset ovat syntyneet myöhässä (40+4 ja 41+4),  kannattaa tuijottaa lasketun sijaan sitä päivää, jolloin käynnistys viimeistään tapahtuu. Se on mun tapauksessa syyskuun alussa. Puolentoista viikon päästä. Ei se varsinaisesti tunnu liian kaukaiselta, mutta en voi sanoa toivovani, että sinne saakka mennään. Ollaan valmiita. Mutta maltti on nyt jos koskaan valttia. 

Houkutuksia

Raaka kala ja liha, maksatuotteet, monet juustot, tietyt makeutusaineet. Siinä muutama ja ehkä arkeen oleellisemmin vaikuttava mulle vielä kielletty ruoka-aine. Lista on huomattavasti pidempi ja yksityiskohtaisempi, mutta ei mennä siihen. Listalle on myös tullut mun jokaisessa rakaudessa uusia tuotteita. Kasvikset ja vihannekset tulee myös pestä normaalia paremmin. Listeria on ehkä suurin riski, jonka voi monista tuotteista saada. Se voi johtaa keskenmenoon.

Olen pitänyt tiettyä linjaa näiden rajoitteiden suhteen jokaisessa raskaudessani. Linja ei ole ollut koskaan todella tiukka, mutta suuria riskejäkään en ole halunnut ottaa. Täysin raaka kala, liha ja esimerkiksi mäti on ollut parempi jättää kokonaan väliin. Myös useita mun lemppari juustoja on tullut maisteltua vain kypsennettynä. Viiniä olen maistanut heiman erikoistilanteissa. Ruoka-aineiden riskit ovat ymmärtääkseni aika pienet, mutta niitä ei pidä vähätellä. Tärkeintä musta on, että pitää sellaista itselleen sopivaa linjaa, eikä joudu potemaan huonoa omaatuntoa ja pelätä vauvan puolesta.

Juhlapyhät olivat raskauden aikana ruoan suhteen vaikeinta aikaa, sillä esim. jouluun kuuluu oleellisesti kalat, mädit ja juustot. Myös kesälomalla luonnollisesti joutui luopumaan monista normaaleista paheistaan. Eniten odotan, että saan taas syödä sushia, sinihomejuustoa, mätiä ja nauttia esimerkiksi hyvää Cavaa tai punaviiniä. Pankkiiri onkin jo laittanut shampanjan kylmään ja aikoo kuulemma tuoda sushit pöytään heti kun vauvan kanssa kotiudumme. Sitä odotellessa...

Kadonnut pesänrakennusvietti

Ikkunoiden pesu, uunin hinkkaus, kylppärin kiilottaminen, vaatehuoneen järjestäminen. Onhan noita. Tyypillisiä loppuraskauden pesänrakennusviettiin kuuluvia siivoustoimenpiteitä. Meilläkin niitä löytyisi kyllä. Kohteita, mutta ei viettiä.

Oli mulla energiaa ja intoa kodin laittamiseen ekassa ja muistaakseni tokassakin raskaudessa, mutta nyt ne on täysin kateissa. Jos kerran viikossa jaksaisi imuroida, niin hyvä. Mielummin vietän nämä viimeiset päivät ennen synnytystä tehden asioita, joista oikeasti tykkään. Kuten sohvalla löhöäminen sarjoja katsellen, päiväunista nauttien, salilla kevyesti liikkuen ja kavereita lounastreffeillä tapaillen. Ja hyvällä omallatunnolla. Iltapäivät/alkuillat menee mukavasti poikien kanssa ulkoillen. Ehkä sitä on oppinut olemaan terveellä tavalla hieman itsekäs. Ja kokemuksesta muistan, että pian taas mennään niin vauvan ehdoilla, eikä hetkeen todellakaan juosta salilla tai lounastreffeillä. Nyt on mun aika.

Kolme viikkoa

Tänään alkoi 38.raskausviikko. Tosi hurjaa ja epätodellista! Multa on usealta eri taholta kysytty miten jakselen näillä helteillä ja onko tukala olo. Vastaaminen on hieman vaikeaa, sillä voiminen ja tukala olo on suhteellisia käsitteitä. Eikö kaikilla ole hieman tukalaa näillä pitkittyneillä helteillä ja eikö kaikki nuku huonosti yönsä kosteassa ja trooppisessa ilmastossa? Ja eikö kaikki loppuraskaudessaan tunne oloaan tukalaksi ja nuku levottomasti oli sitten mikä vuodenaika tahansa?

Voin siis olosuhteisiin nähden varsin hyvin. Ei mitään turvotuksia, suurempia liitoskipuja tai supisteluja. Toki maha on iso ja monet arkitoimet kahden lapsen kanssa tuottaa vaikeuksia, odotan jo oman vartaloni takaisin saamista sekä öisin on useita unta katkaisevia tekijöitä, mutta pelkäsin paljon pahempaa kesää. Varsinkin kun tietysti juuri nyt tälle normaalista auringonpalvontaa rakastavalle muumimammalle tulee joku vuosisadan hellekesä. Väkisinkin hakeudun enemmän varjoon ja pidemmät tepastelut paahteessa uuvuttaa mut helposti. Kahden lapsen kanssa päivien viettäminen tuottaa myös omat haasteensa, sillä nämä kaksi eivät todellakaan tyydy mihinkään kotona köllöttelyyn. Mennään pyörillä tai kävellen paikasta toiseen, eikä juurikaan kun käännytä kodin kautta kohti uutta aktiviteettia. Joskus iltaisin liian rankat retkipäivät kostautuvat supistelujen ja pahoinvoinnin merkeissä. Ja pakko myöntää, että odotetaan jo koko perhe ensi viikolla alkavaa päiväkotia. Ja vaikka en haluaisi sanoa tätä niin odotan jo syksyä. Synnytystä en kuitenkaan vielä toivo alkavaksi vaikka vauva olisi siihen jo valmis. Tahdon nauttia loppuraskauden vapaa-ajasta ja laittaa käytännön asioita vielä järjestykseen rauhassa. Viiden viikon sisällä on kuitenkin meidän perheessä suuri mullistus taas edessä.

Kuusi viikkoa

Batman: "Äiti, onko sun masussa yhtään kaveria vai onko se vauva siellä ihan yksin?" Mä: "On se ihan yksin. Se tykkää olla yksin." Batman: "Ai. Mä tykkään kavereista."

Vauva saakin nauttia vielä hetken yksinäisyydestään. Tänään on kuusi viikkoa laskettuun aikaan. Niin vähän, mutta niin kauhean paljon. Toisaalta tuntuu pelottavalta, että alle kahden kuukauden päästä meitä on todennäköisesti viisi. Toisaalta en malttaisi odottaa, että kaveri olisi jo kainalossa tuhisemassa. Mielessä pyörii kovin moni asia. Tuleekohan sille pahoja mahavaivoja, kuten Batmanille? Tai maitoallergiaa kuten Robinille? Toisaalta sama se, tärkeintä on, että vauva olisi pääpiirteittäin terve. Jaksetaanko valvomisrumbaa taas? Vai tuleeko välttämättä edes pahaa sellaista? Miten pojat ottavat pikkusiskon vastaan? Iskeekö Robinille paha uhma? Vai onko Robin tottunut jakamaan huomion syntymästään lähtien? Miten Batman asian ottaa? Millainen tyyppi sieltä tulee? Näyttääkö se veljiltään ja ottaako se millaisen roolin perheessämme? 

Entä sitten synnytys. Millainen se on tällä kertaa - pitkä, tuskainen ja hieman dramaattinen kuten ensimmäinen vai pitkä, tuskainen, mutta suhteellisen helppo kuten toinen? Vai leikataanko vauva? Millaista tulee olemaan taas pitkästä aikaa vauva-arki kahdestaan vauvan kanssa poikien ollessa päiväkodissa? Kyllästynkö vai osaanko nauttia? 

Kysymyksiä kyllä löytyy, mutta vastauksia ei juurikaan. Yhteistä kaikissa raskauksissani on tämä täydellinen epätodellisuuden tunne. Vaikka tunnen vauvan liikkeet todella selkeästi, tuntuu super oudolta, että siellä tosissaan elelee tyyppi. Oikea ihmisen alku. Kaikessa tietämättömyydessään meidän maailmasta ja siitä minne on pian tupsahtamassa. Pian nähdään!

Nämä tyypit odottaa jo kovasti uutta tyyppiä

Levoton Tuhkimo

Tiedättekö mikä on huono yhdistelmä? Loppuraskaus ja herkkäunisuus. Viime yö oli mulle nykyään tyypillinen.

Klo.21.30 Nukahdan helposti (tämähän alkaa hyvin)

Klo.23.55 Pankkiiri kömpii viereen. Herään, enkä saa enää unta.
Syitä on useita:
1) En löydä hyvää asentoa. Nukkuminen on mahdollista oikeastaa vain toisella kyljellä, tyyny polvien välissä, mutta tämä puoli oli puutunut.
2) Ajatuksiin tulee liuta "tärkeitä" hoitamattamia asioita.
3) Mulla on pissahätä. Käyn vessassa, mikä virkistää mua entisestään.
4) Mulla on kuuma ja tuntuu, ettei raitista ilmaa ole riittävästi, vaikka ikkunakin on auki.
5) Mulla on nälkä.

Klo.00.45 Päätän nousta syömään.
Syön sohvalla puhelinta samalla selaillen kaksi ruisleipää ja vesilasillisen. Noustesssani sohvalta alkaa pakara krampata. Saan sen onneksi loppumaan vastavenytyksellä. Käyn vessassa.

Klo.01.05 Menen takaisin sänkyyn. En saa unta.
Syynä on äsken nautittu yöpala:
1) Vauva alkaa tanssia vatsassa saadessaan energiaa.
2) Mua alkaa närästää.
3) Pian myös taas pissahätä.

Klo.2.30 (arvio) Robin kömpii meidän sänkyyn.
En ole kunnolla saanut tässä välissä vielä unenpäästä kiinni. Virkistyn kun Robin pyörii välissämme. En löydä hyvää asentoa. Pankkiiri kuorsaa hieman. Lopulta varmaan 15 min. päästä nukahdan. Nukun levottomasti, herään arviolta viisi kertaa.

Klo.6.00 Batman huutaa huoneestaan, että näkee pahoja unia. Pankiiiri hoitaa asian. Vauva on selkeästi myös herännyt, sillä vatsassa on menossa kauhea aamujumppa. En saa enää kunnolla unta. Torkun kahdeksaan saakka, jolloin on noustava ylös.

Tuleva vauva ei voi ainakaan ihan hirveästi enää mun yöunia huonontaa (kop, kop).

Thank God for mummipäivä ja päikkärimahdollisuus.

Kolmas kerta

Nyt on noin kymmenen viikkoa meidän laskettuun aikaan. Mietin tässä itsekseni miten kolmanteen raskauteemme on suhtauduttu ja miten uutinen on vastaanotettu verrattuna edellisiin.

Ensimmäistä lasta odottaessa kenellekään uutinen ei tullut yllätyksenä. Päinvastoin. Uutinen oli jo kovin odotettu ja sen perään oli jo kyseltykin. Ilmoitimmehan ihmisille onnestamme puolen vuoden sisällä häiden juhlimisesta. Olimme 27- vuotiaita ja seurustelleet ikuisuuden (kahdeksan vuotta) yhdessä. Olimme molemmat vakaissa työpaikoissa ja asuimme omistuskaksiossa. Lapsen hankkiminen tässä elämäntilanteessa on perinteistä ja hyvin odotettavaa. Tietysti helpotus kaikille oli se tosiasia, että pystyimme tulla raskaaksi ilman ongelmia. Sitähän ei varsinkaan ensimmäisellä yrittämällä voi koskaan tietää. Raskaus herätti kovin paljon mielenkiintoa, niin kaveripiirissä kuin suvun keskuudessa. Ihmisiä kiinnosti niin vaivat, mahan kasvu kuin mun vointi. Batman oli syntyessään niin molempien perheiden kuin kaveripiirin ensimmäinen vauva ja koti oli ensiviikot täynnä ihastelijoita.

Toisen lapsen kohdalla oli yllätys edellisen verroin pieni, mutta niin huomioarvo ja kiinnostuskin. Kavereille ja perheeseen oli alkanut tupsahtaa nyyttejä, eikä raskaus ollut meistäkään enää niin erikoista ja jännittävää kuin ensimmäisellä kierroksella. Meillä oli jo yksi noin puolitoista vuotias poika ja olin ehtinyt olla hetken takaisin työelämässä äitiyslomani jälkeen. Uutinen ja raskaus oli aika yllätyksetön. Robinin syntymän jälkeen kotiimme ei ollut kovastikaan tunkua.

Mutta kolmas onkin sitten jo eri ihan asia. Kolme on nykypäivänä isoksi luokiteltava lasten lukumäärä. Uutinen oli monille yllätys, varsinkin kun edellisien lapsien syntymästä ei ole kovin pitkää aikaa. Iltatähdet ovat olleet jokseentkin "muodissa".  Varsinkin puolitutuilta on tullut mielenkiintoisia kommentteja ja reagointeja uutisen kuullessaan.

Neutraalien lisäksi ihmisten reagoinnit ovat jaottuneet pääasiassa kolmeen kategoriaan.

1) "Mitä oikein olette ajatelleet?"
Sen oli pakko olla vahinko tai olette vaan hulluja. - tyyppinen reagointi on ollut yllättävän yleistä varsinkin puolitutuilta. Tähän jatkoksi muilta kolmeen hurahtaneilta on tullut ohjeita siitä, ettei kannata tuudittautua kolmannen lapsen menevän siinä sivussa. Olettaen, että näin olisimme edes tehneet. Kolmen kanssa on kuulemma todella rankkaa, rankempaa kuin koskaan aikaisemmin. Tässä ryhmässä on usein myös mietitty miten ihmeessä kotimme tai automme tila riittää. Kuinka kalliiksi kolmen lapsen on tultava. Joiltain kummastelijoilta on puuttunut vain ehkäisyvinkkien jakaminen.

2) Hatunnosto
Ehkä yleisen reaktio on, että kolmannen alle kouluikäisen lapsen tekeminen on suorastaan uroteko. Tähän ryhmään ovat kuuluneet myös ne, joilla on jo kaksi lasta ja harkitsevat kolmannen tekemistä. Aiheesta saadaan mielenkiintoisia keskusteluja ja näkökulmia aiheeseen liittyen. Olihan meillekin päätös kolmannesta lapsesta suhteellisen vaikea, eikä missään nimessä täysi itsestään selvyys.

3) "Kolmas kerta toden sanoo"
Kolmas kategoria on ollut sukupuoleen keskittyvä ja oletus on ollut, että meillä on ollut kolmannen lapsen tekemisessä motivaationa tyttö. Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka tyttöuutinen (mikä ei luonnollisesti ole vielä varma) olikin mieluinen, lähdimme tekemään poikaa. Tällä tarkoitan, että kolmannen lapsen sukupuoli ei ollut lapsenteon motivaationa ja asennoiduimmekin kolmanteen menevään poikaan. Sukupuolella ei oikeasti ollut merkitystä.

Mitenköhän neljänteen lapsiuutiseen suhtauduttaisiin? ;)

Yksinhuoltajana

Nyt tulee vastapainoa edelliselle positiivisuutta pursuavalle postaukselle.

Kuusikymmentäneljä tuntia. Se on nyt kulunut aika, jonka olen viettänyt lasten kanssa yhteen putkeen. Lähes koko ajan ainoana vanhempana, ilman pienintäkään levähdystaukoa. Aikahan ei ole mitenkään suunnattoman pitkä ja meillä on mennyt ihan hyvin. Mutta tähän kun lisätään tosiasia, että olen viimeisellä kolmanneksella raskaana, jonka johdosta en nuku öisin kuin lyhyissä pätkissä, tulee hommaan kiva lisämauste. Heräilen jokaiseen kyljenkääntöön, kramppeihin, pissahätään, kuumuuteen, nälkään, lapsiin tai muuten vaan. Vietän joka yö useita tunteja hereillä. Kaiken kruunaa tänaamuinen meidän kaikkien kolmen kello kuuden herätys (norm. viikonloppuisin kasin aikaan) kuopuksen pissalammikosta.

Arkisien päivän pelastuksena toimivien päiväunien jäädessä pois, huomaan selkeän eron käytöksessäni. Hermot ovat tiukalla, ärsyynnyn pienestä, korotan ääntäni ja jäähyovi käy turhankin herkästi. Ja ajatus siitä, että Pankkiiri viettää hyvin ansaitusti mökkilomaa poikaporukalla, ei yhtään helpota katkeruuden siemenen syttymistä. Mäkin haluun. Ja kun mulla ei ole sitä työpaikkaa, jossa ajatusmaailma on aivan toinen ja jossa jopa pääsee hetkellisesti ikävöimään lapsiaan. Iso osa tästä kaikesta on ihan varmasti psyykkistä. Asioita on usein parempi olla miettimättä liikaa, mutta se on välillä helpommin sanottu kuin tehty.

Arjen keskellä mulle on elintärkeää lyhyet, omat irtiotot vaikka salin tai shoppailun merkeissä. Ajan ei tarvitse olla kuin tunti tai pari ja jaksaminen on taas aivan eri luokkaa. Myös päiväuiaika on tässä tilassa mulle ensiarvoisen arvokas. Olen onnellisessa asemassa ja minulla on näihin usein mahdollisuus. Tämän postauksen ideana ei ole valittaminen tai säälipisteiden kaipuu. Joskus vaan heikolla hetkellä helpottaa hieman avautua hetkellisestä uupumuksen poikasestaan. Väsyneenä _kaikki_ on vaan paljon hankalampaa. Ja ihan huikea hatunnosto yksinhuoltajille, joilla ei ole toimivaa tukiverkostoa.

Huomenna taas uusi, normaalirytminen arki - Can't wait.

Tässä se en ole minä, joka mököttää

Vain raskaana

Vain raskaana voi salin Power- tunnilla nousta kurkkuun yli kuusi tuntia sitten Nuuksion notsilla paistettu lihis parilla nakilla.

Vain raskaana voi joutua kävelemään kotiin tenaleidin tarpeessa aivastamisen jälkeen.

Vain raskaana voi herätä yölllä omaan huutoon kun sisäreisi kramppaa täysillä. Koittaessa tehdä vastaliikettä alkaa ulkoreisikin krampata. Ei auta kuin maata liikkumatta kauheassa kivussa ja yrittää parhaansa mukaan pitää jalka rentona. Seuraavina öinä herää jokaisessa kylken käännössä kramppien pelossa.

Vain raskaana joutuu pidättämään oksennusta seuraavat kymmenen minuuttia vatsan supistellessa vain koska meni ottamaan muutaman juoksuaskeleen ehtiäksesi bussiin.

Vain raskaana joutuu lopettamaan syömisen ennen kun on varsinaisesti täynnä, jotta säästyy polttavalta närästykseltä, joka herättää öisin.

Vain raskaana unentarve/unirytmi voi olla vuorokaudessa sama kuin viisivuotiaalla.

Vain raskaana tirauttaa parit kyyneleet lukiessaan päiväkodin uutiskirjeestä, että jopa kolme (!) neljästä päiväkodin aikuisesta lopettaa syksyllä. Lastentarhanopettajan kiitossanat ja seuraava lainaus on vikatikki.

”Lasta ei kasvateta siksi, että hän olisi mahdollisimman mukava ja vaivaton meille, vaan siksi, että hän terveenä ja väkevänä voisi täyttää tulevan paikkansa ja löytää itsensä:”

Taisi tulla tippa linssiin myös näitä viime loman mökkikuvia katsellessani. Mikä tekosyyksi syksyllä? 

Rasittava testi

Voiko näin edes käydä? Mulla piti tänään olla sokerirasitustesti. Aika oli varattu hyvissä ajoin, olin paastonnut lasillisella vettä edellisestä illasta saakka ja tsempannut itseni henkisesti kuulemani mukaan rankkaan aamupäivään lukuisien veritestien parissa. Jo raskaana ollessa aamut ovat usein sitä vaikeinta aikaa, saatikka jos ei saa yli 12 tuntiin syödä palan palaa ja kädessä roikkuu jatkuvasti piikki.

Saavuin labran odotustilaan viisitoista minuuttia ennen varattua aikaa. Kysyin varmuudeksi neuvonnasta, että olenhan ymmärtänyt oikein. Että mua tullaan hakemaan nimellä, eikä mun tarvitse ottaa vuoronumeroa. Näin juuri. Sanoivat, että odota vaan rauhassa, sinut tullaan nimellä hakemaan. Istuin sohvalle, selailin iPadista päivän uutisia ja haaveilin laukussa makaavista eväistä.

Lukuisat vuoronumerot lipuivat ohi ja asiakkaita valui odotustilaan ja lappu olkataipeessa ulos. Ihmettelin tilannetta, mutta koska olin kuullut, että tiedossa on odottelua, maltoin mieleni. Niillä on varmaan vaan tosi kiire aamu.

Jaloitellessani huomasin, että tasapaino oli huono ja mua huippasi aikalailla. Pääkipu hiipi ohimoon ja oksetus oli kurkussa. Verensokeri oli vähissä ja vatsassa kurni. Helleaamu ei auttanut yhtään sitä tosiasiaa, että olin jo aamulla nauttinut sen yhden ainoan sallitun vesilasilliseni.

Kahden (!!) tunnin odottelun jälkeen päätin tehdä jotain. Lompsin labraan koputtamaan ovea. Kerroin labran rouvalle, että nyt alkaa epätoivo hiipiä. Onkohan niillä jotain häikkää mun varauksessa? Rouva oli hämillään ja totesi, että harjoittelija oli kyllä tullut kysymään minua klo.8.25 aikoihin, eikä minua vaan ollut näkynyt. Sanoin vakaasti, että olisin kyllä kuullut tämän ja olin siihen aikaan varmasti paikalla. Rouva hämmisteli, että olin varmaan vessassa ja kielsin asian sekä jatkoin, että kai siinä tapauksessa tullaan kysymään uudestaan? Rouvan todetessa, että nyt oli myöhäistä tehdä testiä, niitä ei ohjeiden mukaan tehdä aamuyhdeksän jälkeen purskahin itkuun. Pettymys ja epätoivo valtasi minut. Kaikki tämä ihan turhaa! Ja mikä pahinta, vaikka sain kuulla pahoittelut, jäi mulle sellainen fiilis, että tämä kaikki oli mun vikaa. Kyyneleet valui vielä koko matkan bussille, jossa aloin mussuttaa eväsleipääni. Pettymyksen jälkeen tulin vihaiseksi. Miten tämä voitiin hoitaa noin huonosti ja miksi sain itselleni syyllisen olon täysin syyttä?

Kotiin tullessani varasin heti uuden ajan, tällä kertaa eri labrassa. Seuraava paastoni on kesäkuun alussa. Sormet ja varpaat ristiin, että testi saadaan vihdoin suoritettua.

Raskausviikko 27

"Nyt voit tuntea sikiön liikkuvan ja potkivan joka päivä. Ennenaikaisesti syntyvällä lapsella on jo suuret mahdollisuudet selviytyä, jos kaikki apukeinot otetaan käyttöön. Seuraava kuukausi on sikiölle erittäin aktiivista aikaa, se kasvaa nopeasti ja lihoo. Paino nyt n.900g, pituus n.31 cm." (www.vau.fi)

Vaikka raskaus alkaa jo tuntua välillä hieman pitkästyttävälle, on ehdottomasti parasta, että vauva pysyy mahassa vielä ainakin kolmen kuukauden ajan. Vaikka olen edelleen säilynyt suurimmitta vaivoitta ja raskaus on mennyt toivotulla tavalla, on se kohta odotusaikaa kun alkaa tuntua, ettei tämä koskaan lopu. Kaikkine rajoitteineen raskausaika on oikeasti aika rajoitteellista. Tuntuu, että joka vuosi tulee listalle lisää mitä ei saa syödä tai ei saa tehdä. Ei saa ymmärtää väärin,  en ole katkera. Onhan mulla ollut todella helppo raskaus ilman pitkiä pahoinvointijaksoja tai urheilukieltoja. En vaan ole koskaan ollut mikään raskausihminen, jonka mielestä tämä "siunattu tila" on parasta, mitä nainen voi elämässään kokea.

Vatsa kuitenkin kasvaa ja raskaus etenee mukavasti. Vauvan liikkeet tuntuu selkeästi useita kertoja päivässä ja osa niistä näkyy myös ulospäin. Vauva tuntuu olevan pääalaspäin, sillä potkut tulevat säännöllisesti vatsan yläosaan, kylkiluita kohti. Kaikki on oikein hyvin. Tästä  lähtee viimeinen kolmannes.

Ultrassa

Oltiin tänään rakenneultrassa. Vauvalla kaikki hyvin, eikä ultrakuvaus näyttänyt mitään hälyyttävää.

Edellisien raskauksien rakenneultratutkimuksissa vauvat liikkuivat ja potkivat menemään niin, että kätilöllä oli vaikeuksia saada mittoja otettua. Nyt tilanne oli päinvastainen. Vauva liikkui kyllä, mutta hyvin rauhallisesti. Tämä oli hyvä asia mittojen ja elimien tutkimisen kannalta, mutta sukupuolen selvittäminen oli lähes mahdotonta. Vauva kun piti polviaan tiukasti yhdessä etumuksen suojana.

Oltiin jo luovuttamassa ja asennoitumassa odottamaan vielä reilu neljä kuukautta, kunnes kätilö onnistui harhauttamaan vauvaa. Kovasti kuulemma tytöltä näyttää. Naureskeltiin, että poikien kohdalla ei ollut mitään epäselvyyttä sukupuolesta kun molemmat ylpeänä heiluttelivat "kameralle" sukukalkeuksiaan. Nyt tyttö on siveyden sipuli. Ja hyvä niin. Olisiko meidän vuoro saada pieni, rauhallinen tyttö. No rauhallisuutta en usko ennen kun saan sen todistaa, eikä koolla ole juuri väliä, mutta tyttö se taitaa olla. Batman sai niellä pettymyksensä tulevan bändinsä komeasta kitaristista (itse toimii solistina ja Robin on rumpali), mutta eiköhän ajatus pikkusiskosta pian iloksi muutu. Itselleni jäi ainakin kestohymy huulille koko päiväksi. 

Peukalo suussa <3

20+0

Puoliväli. Hullua, että ollaan jo raskaudessa niinkin pitkällä. Vaikka paljon viikkoja ja hitais osuus on vielä edessä. Nyt mennään kuitenkin sitä kuuluisaa helpointa osuutta. Pahoinvoinnit ja jatkuva nälkä on tiessään, väsymys hallinnassa eikä vatsa ole vielä turhan suuri. Muitakaan vaivoja ei pieniä harjoitussupistuksia lukuunottamatta ole. Vatsan koko vaihtelee päivittäin ja kellon ajasta riippuen. Aamuisin se voi olla lähes huomaamaton ja illalla taas valtavan tuntuinen. Raskaus on myös aika helppo halutessaan peittää sopivan vaatetuksen avulla. Mutta miksi pitäisi peitellä? Pidän juuri sellaisia vaatteita kun mukavalta ja sopivalta tuntuu. Normaalit farkut/hameet eivät enää mahdu, mutta tavalliset paidat ovat käytössä. Mekot ovat myös mieluinen ja mukavan tuntuinen asuste, joka tulee varmasti kovin tutuksi vielä kesän ja loppuraskauden myötä.

Olen pystynyt liikkumaan ja urheilemaan lähes normaalisti. Juoksemisen ja rankimmat lihaskuntotreenit olen kuitenkin jättänyt suosiolla tauolle ja panostanut aerobiseen liikuntaan.

Ensi viikolla on rakenneultran aika. Halutessamme saisimme mahdollisesti tietää vauvan sukupuolen, mutta emme ole täysin päättäneet haluammekon sen selvittää. Voisi olla hauska jättää kolmannelle - muuten vähälle huomiolle jäävälle - raskaudelle jotain extra jännittämistä. Valehtelisin jos väittäisin, ettei ajatuksissamme olisi mahdollinen tyttö, mutta vaikka kuinka kliseiseltä se kuulostaa on tärkeintä, että vauvalla on kaikki rakenteellisesti kunnossa ja se on terve. Toivottavasti myös hyvä vointi jatkuu mahdollisimman pitkään, eikä vaivoja liiakseltaan synny. Tästä lähtee raskauden jälkimmäinen puolisko.

RV 20+0

Nöyrä kiitos

Kiitos tuhannesti kaikille onnitteluja ja kannustussanoja lähettäneille. Nöyräksi vetää se tuen määrä, jota olen saanut eri kanavien kautta tulleiden priveviestien ja Facebookin välityksellä. Blogissani on myös lyöty paljastukseni myötä heittämällä kävijäennätykset ja Kolmas postaukseni on nähnyt nyt jo vuorokaudessa yli 4000 eri kävijää. En todellakaan ole tottunut sellaisiin lukuihin. Kiitos ja kumarrus.

Kuva Santorista, Kreikasta keväällä 2012

Kolmas

Meidän alkuvuosi on ollut monella tavalla hyvin erityinen. Mun työtilanne on luonnollisesti ollut suuressa roolissa, mutta myös positiivisia kuulumisia kevään odotteluun mahtuu. Paino sanalle "odotteluun". Meidän perheen lukumäärä kasvaa pian. Kolmas lapsi on tilauksessa ja matkalla kohti määränpäätään. Aina siitä saakka kuin Batmanin saimme, meille on ollut jotenkin selvää, että kolme lasta on meidän lukumme. Kaikki lastentarvikkeet on tallessa tai lainassa, eikä vaatteitakaan olla juurikaan myyty. Tulevaisuuden kokonaiskuvaan kuuluu viisihenkinen perhe ja käytännön asiat (kuten miten mahdutaan autoon) on jokseenkin suunniteltu.

Aikataulu kolmannen lapsen hankkimiselle aikaistui verrattuna siihen ajatukseen, joka on mielessämme kytenyt. Olimme nimittäin suunnitelleet tähän väliin pidempää taukoa. Ajattelimme kuitenkin, että nyt tai ei koskaan. Arki helpottuu kaiken aikaa näiden kahden hulivilin kanssa ja jos jäisimme odottelemaan sitä "oikeaa" hetkeä, emme ehkä jaksaisikaan enää lähteä siihen kamalan ihanaan vauva- ja taaperorumbaan. Ja pakko myöntää, että jokatoinen päivä mietimme, että olemmeko hulluja kuin päätimme taas tälle polulle lähteä.

Kolmas raskaus on ollut hyvin erilainen kuin edeltäjänsä. Pahoinvoinnit ovat olleet paremmin hallinnassa syömällä usein pieniä välipaloja. Herään jopa öisin nälkään ja syön ruisleivän tai hedelmän. Mulla on myös erikoinen ruokahimo - verigreipit ja muut mahdollisimman kirpeät syötävät. Greippejä voi heittämällä mennä kolme päivässä. Myös Granny Smith omenat toimivat hyvin tähän himoon. Kai se on jotain vitamiinien tankkaamista. Karkkipäivänä valitsen myös kirpeimmät mahdolliset namit salmiakkien tilalle. Väsymys on ollut aivan hullua. Kuuden jälkeen illalla alkaa taistelu unta vastaan ja sänkyyn kaadun viimeistään yhdeksän aikaan lasten mentyä nukkumaan. Yöunta tarvitsen vähintään yhdeksän tuntia.

Mutta eniten tämä raskaus on eronnut edellisistä sen saaman huomion määrässä. Koko alku on hujahtanut meiltä kuin salaa, emmekä ole juurikaan asiasta ihmisille kertoneet. En ole kärryillä missä vaiheessa raskaus menee ja yllätyn joka kerta tarkistaessani tilanteen kuinka pitkällä jo mennään. Olen kuitenkin varma, että heti tulokkaan maailmaan pullahtaessa, tulee se saamaan kaiken ansaitsemansa huomion ja rakkauden.

Työnhakuun kasvava maha on tuonut merkittävästi lisäpainetta, unettomia öitä, ahdistusta ja stressiä. Ei todellakaan ole ideaali tilanne etsiä uutta työpaikkaa pahoinvointien ja väsymyksen painaessa sekä itse raskausuutisen tuova lisäpaine hartioillaan. Tilanne ei ole reilu millekään osapuolelle. Enhän koskaan lähtisi raskaana etsimään uutta työpaikkaa, ellei vanha olisi mennyt alta. Kaiken aikaa kasvava vatsa ja päivittäin tuntuvat liikkeet ovat selvät merkit siitä, että uuden duunin aloittaessa olisi tiukilla ehtisikö edes koeajan verran totutella uusiin haasteisiinsa ennen kuin äitiysloma olisi taas käsillä. Saatikka se uuden työn aloittamiseen liittyvä alussa uuvuttava uuden opettelu sekä tsemppaaminen. En yksinkertaisesti kokisi olevani parhaimmillani. Myös siksi alkuraskaus on mennyt jopa epätoivottavan nopeasti ja vatsan kasvu ei ole vielä kovin mieluinen asia. Mielessä on matkan varrella useaan otteeseen käynyt vaihtoehto jäädä tässä välissä kotiin ja hakea uutta työtä vasta seuraavan äitiyslomakauden loppupuolella.

Tällä viikolla teimme huojentavan päätöksen. Olen saanut muutamankin työtarjouksen, mutta päätimme kieltäytyä niistä. Näimme kaikille parhaaksi vaihtoehtoksi, että jään nyt kotiin Robinin kanssa. On aika keskittyä kotiin, perheeseen ja kaiken aikaa kasvavaan pieneen ihmeeseen. Olen sanoinkuvaamattoman helpottunut päätöksestämme. Harmaa ja henkisesti rankka talvi saa jatkoa kevyemmällä (ei kirjaimellisesti) ja toiveekaana keväänä. Loppukesästä meitä on viisi.

Kuva: Nea Barman. Raskausviikkoja toisessa raskaudessani 36. Nyt niitä on täynnä 15.

Odotus

Yhden odotus loppukiriä vaille päätöksessä, toisilla se on huipussaan. Soittoja puolin ja toisin, jos joku tietäisi enemmän. Levoton ja kärsimätön olo. Tunneista kiinni. Pian.

Aamuyöllä saapuva odotettu viesti. Se on siellä!

Helmikuun helmi

Se on helmikuu ja porhalletaan kovaa vauhtia kevättä kohti. Tässä kuussa on meille tammikuun tapaan jotain spessua - esikoisemme syntymäpäivä. Neljä vuotta sitten tähän aikaan olin jo ätiyslomalla ja voin vallan mainiosti. Kovin läskisti tosin. Muistan, että oli ihan sairaan liukasta köpötellessäni mummimammana joka päivä muutama kilometrin päähän kauppaan ja takaisin reppu selässä. Tästä oli syntynyt tapa ajan tappamiseksi ja sen pidin synnytykseen saakka. Näin tuli myös vähän ulkoiltua ja liikuttua. Ei se herkkua aina ollut kun tasapaino oli kateissa, jalkoja turvotti ja mahaa supisteli jatkuvasti. Käveltiin kerran myös lasketun ajan tiennoilla neljättä tuntia Pankkiirin perheen kanssa. Olin varma paluumatkalla, et nyt se vauva mätkähtää sinne metsään - niin tuskaista se supistelu alkoi olla. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kuu vaihtui taas

Kotia tuli myös kliseisesti kuurattua hormoonipyörryksissä. Muistan pesseeni mm. ikkunat, mikä ei ollut kovin viisasta. Ei nimittäin olisi syntymättömälle lapselle suositeltavaa mätkähtää kolmannen kerroksen ikkunasta lumikasaan. Kämppä oli siistimpi kun koskaan. Ei siitäkään apua ollut.

Suomalaista muotoilua kahdessa muodossa

Vaikka voin silloin olosuhteisiin nähden erinomaisesti, tuntui jokainen päivä lasketun ajan jälkeen piinavalta. Batmanin laskettu aika oli 7.2. mutta valoa nyytti näki ekaa kertaa imukuppi päälaessaan neljä päivää siitä. Se sinimusta ryppynaamainen verimötky oli kauneinta mitä olin nähnyt. Ja on edelleen. Nykyään harvemmin verisenä, vaaleaihoiseksi tunnistettavana ja usein muut päähineet päässään kuin imukuppi. Silti se on edelleen pyytteettömästi vanhempiinsa kiintynyt, ajoittain avuton ja usein syliä kaipaava pikkulapsi.  

Ikää vuorokausi