Ensimmäinen päivä

Penaali, puhelin, sateenvarjo, aurinkolasit, juomapullo, huppari. Tässä osa tarvikkeista, joita keskiviikkoiltana (tietysti ihan liian myöhään) pakkasimme Batmanin uuteen koulureppuun. Myös vaatevalinnat tuli tehdä harkiten. Seuraavana päivänä oli edessä meille kaikille uusi, jännittävä, kiehtovakin tapahtuma.

Kun tämän pitkään odotetun päivän aamu koitti, olimme intoa täynnä koko perhe. Lähdimme yhdessä viemään seitsenvuotiasta Pankkiirin lapsuuden koululle. Kävimme jälleen kerran läpi pian jo liiankin tutuksi tulevan koulureitin ja muistutimme tienylityksien varovaisuuden tärkeydestä. Olimme hyvinkin liian ajoissa koulun pihalla. Mutta emme olleet ainoita. Pikkuhiljaa koulun piha täyttyi jännittyneestä ilmapiiristä, liikuttuneista vanhemmista sekä toisiaan iloisina moikkaavista lapsukaisista. Puolisen tuntia myöhemmin kuului kellon kilinää ja lapset vanhempineen ohjattiin omien luokkiensa luo jonoon. Oli moikkahalien aika. Siitä se lähti sitten. Vesiputous nimittäin. Batman alkoi lohduttomasti itkemään peittäen kasvonsa syliini, ettei kukaan asiaa huomaisi. Itse nielin kyyneleitä yrittäen esittää vahvaa. "Hyvin se menee, ei haittaa, että itkettää." Ja reippaana hän lopulta jonossa koulutiloihin asteli. Itse lähdin pala kurkussa koko bussimatkan itkua pidättäen töihin.

Töissä oloni parantui ja pystyin jotenkin keskittymään työtehtäviini. Kunnes puolen päivän aikaan sain puhelun Pankkiirilta. Koulusta oli soitettu, että Batman itkee koska hänet on ilmoitettu väärään iltapäiväkerhoon. Kaikki muut tutut ja kaverit oli haettu lähimpään kerhopaikkaan, jonne meidänkin oli meidän käsityksemme mukaan tarkoitus mennä. Oli kuitenkin sattunut jokin väärinkäsitys ja Batman oli ilmoitettu viereisen koulun tiloihin ranskalaiseen iltapäiväkerhoon. Tänne hän ei kuitenkaan ymmärrettävästi ollut halunnut mennä. Onneksi Pankkiirilla oli vapaapäivä ja hän riensi selvittämään asiaa. Paikalle päästyään Batman oli jo pelaamassa pihalla iloisesti polttopalloa ystävien kanssa. Siirto oikeaan kerhoon onnistui mutkitta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Toivottavasti Batmanille ei vaan jäänyt päällimmäiseksi mielikuvaksi ensimmäisestä koulupäivästä tämä ikävä välikohtaus.

Mutta kyllä tämä on vaan iso juttu. Ja herättää äitinä lukuisia huolenaiheita. Miten se pärjää, ei kai sitä kiusata? Ja ei kai se kiusaa ketään? Miten se muistaa varoa liikennettä tai pitää omaisuudestaan huolen? Ja samalla pitäisi todistella lapselle, että hyvin se menee. Ja niinhän se meneekin. Ihan varmasti.

Onnea koulutaipaleelle rakas!

Sairasta menoa

Kuutisen viikkoa sitten Batman valitti viikkotolkulla vatsaansa. Enimmäkseen iltaisin ja öisin, eikä muita oireita. Epäiltiin jo vahvasti, että poika jännittää jotain. Stressivatsaa. Mutta totuus osoittautui kaikkien aikojen kierteeksi. Vatsatauti sellaiseksi.

Alkuvuoden influenssat, korvatulehdukset ja streptokokkikierteet eivät olleet mitään verrattuna nyt lähiviikkojen ajan perheessämme velloneeseen super kummalliseen vatsatautiin. Oireet vaihtelevat aaltoilevista, vahvoista vatsakouristuksista, pääkivusta ja väsymyksestä perinteisiin molemman pään tyhjennyssessioihin. Itämisajat ovat myös kummallisen pitkiä. Ja mikä omituisinta oireet voivat pitää taukoa ja palata uudelleen hieman erilaisina. On toki mahdollista, että olemme vaan sairastelleet eri kantojen vatsatautia. Lähipiirissä ei ole juuri ketään lapsiperhettä, jolla ei vastaavia oireita ole ollut. Tarhassa kerrotaan myös edelleen samaa sekä lapsista, että henkilökunnasta.

Lisää haastetta tähän meidän perheen sairastelurumbaan on tuonut se tosiasia, että olen juuri palannut työelämään ja vielä uuteen pestiin. Joka viikko ei millään voisi/haluaisi olla joko itse sairaana tai hoitamassa lapsia parhaansa etätöitä tehden. Onneksi olemme voineet vuorotella Pankiirin kanssa ja hän onkin pitänyt sairastupaa yllä mua enemmän itse välttyen sairaudelta. Viimeisimpänä oksentelu kuumeen kera oli mulla viime viikonloppuna. Ei oo mikään suosikki kombo se. Äklö olo on edelleen lievästi päällä.

Mutta nyt saa luvan loppua. Meidän perheen vuoden (ellei parin) sairastelusaldo on täynnä. Perus nenän valumiset ja öiset pikku yskimiset eivät ihan heti kuulu meidän kategorioissa sairastamisen piiriin. Mutta en mä kiitos niitäkään meille kaipaa.

Onko muilla ollut tänä keväänä vastaavaa tautikierrettä?

Kirppu 1,5 vuotta

Kirpun virallinen 1,5-vuotispäivä oli jo jokunen viikko sitten, mutta tällä kävimme neuvolassa ja ajattelin sen kunniaksi kirjoittaa vähän taaperon kuulumisia.

Taaperoaika on mennyt vauhdilla eteenpäin ja Kirppu on luonnollisesti kehittynyt ja kasvanut vauhdilla. Tyttö juttelee jo paljon yksittäisiä sanoja ja ekat kahden lauseen lauseetkin ovat puolivahingossa tulleet suusta. Mitat neuvolassa olivat 11,2 kiloa ja  81cm. Täysin nollakäyrillä  (keskiarvoissa) mennään.

Kirppu viihtyy todella hyvin mummillaan hoidossa serkkunsa kanssa. "Mummi" onkin yksi tytön hokemista sanoista. Päiväunet tytöt nukkuvat samassa sängyssä, eri päädyissä. Kuulemma nahisteluakin esiintyy, mutta pääasiassa serkukset leikkivät nätisti yhdessä. Pihalla tyttö viihtyy eniten keinussa.

Asusteet ja vaatteet ovat Kirpun mielenkiinnon kohteita. Vaatteiden pukeminen ja vaihtaminen sekä korujen näprääminen on hauskaa. Myös nukkejen hoivaaminen on jokapäiväinen nautinto. Myös tanssiminen, jumppaaminen ja kiipeily kiinnostavat.

Lippu korkealla kohta kaksivuotispäivää!

Tällä viikolla

- Batman on sairastanut jo tämän vuoden toisen streptokokin ja syö edelleen antibioottikuuria siihen. Tällä kertaa kuumeilu kesti kuusi päivää. Älkää unohtako, että streptojen välissä oli "vaatimaton" influenssa. Eilen kuitenkin ensimmäinen täysin terve päivä ja meillä oli eskarikaveri leikkitreffeillä.

- Pankkiiri on vuorotellen tehnyt töitä etänä Batmanin sairastuvalla ja käynyt työmatkalla Tukholmassa.

- Setämies on päässyt myös lastenvahdiksi sairastuvalle. Kiitos siitä!

- Robin osallistuu huomenna ensimmäisen fudisturnaukseensa. Takana jopa kolmet fudistreenit urallaan. Pian alkaa tositoimet.

- Mä oon alkanut saada kiinni mun uudesta duunista ja hommat alkavat sujua. Pian mä alan nauttimaan koko hommasta. ;)

- Huomenna menemme mun vanhemmille saunomaan ja syömään. Sunnuntaina näämme uuden Risto Räppääjän leffassa.

Hyvää viikonloppua!

Ruuhkan keskeltä

Kolme viikkoa työelämään paluusta. Uusi työ, kolme alle kouluikäistä lasta, kaikkien harrastukset ja menot vaativat paljon sekä henkisiä, että fyysisiä voimavaroja. Jopa enemmän kun osasin aavistella. Mutta tilanne varmasti tasoittuu kun päästään vähän paremmin arjen rutiineissa käyntiin.

Joka päivä on jonkun perheenjäsenen (ellei useamman) harrastus. Fudis täyttää molempien poikien osalta kalenteria ja me vanhemmat koitamme parhaamme mukaan myös päästä itse urheilemaan. Ystävien näkeminen kärsii luvattoman paljon. Sosiaalinen elämä painottuu työ- ja harrastuskavereihin. Pahoittelut kaikille oikeille ystäville siitä. Mutta kuten mun isä osuvasti sanoi, kuuluisat ruuhkavuodet tarkoittaa, että elämässä on paljon elämää. Ja sitähän löytyy. Tylsiä hetkiä ei juuri ole.

Uusi työ on alkanut hyvin kiireisesti ja vaatii multa tosi paljon kärsivällisyyttä. Haluaisin heti osata kaiken, mutta kuten minkä vaan uuden aloittamisessa menee aikansa ennen kun hommat alkavat sujua edes lähes haluamallaan tasolla. Mun tulee olla nyt vaan armollinen itselleni ja antaa oppimiselle aikaa. Työkaverit vaikuttaa tosi mukavilta ja ilmapiiri on hyvä. Ja se on musta yksi työpaikan tärkeimmistä kriteereistä. En ole koskaan ennen ollut töissä suuressa yrityksessä ja siihen tottuminen ottaa aikansa. Olisi ehkä kiva päästä aikakoneella sellaiset puoli vuotta eteenpäin, että olisin päässyt pois tältä epämukavuusalueelta mitä työtehtäviini kuuluu. Mutta eikö se niin ole, että juuri se mukavuusalueen ulkopuolella oleminen on sitä, mikä todella kehittää. Näin se on nähtävä ja tulee tehdä vaan parhaansa. Sen pitää riittää.

Kirppu on viihtynyt hyvin mummillaan hoidossa. Seurana on suunnilleen saman ikäinen serkkutyttö, joten hyvästä seurasta ei ole pulaa. Supermummi auttaa myös poikien hakemisissa, mikä on korvaamattoman suuri apu kiireisessä arjessa. Suurkiitos siitä anopille! Kevätkin kohta kolkuttaa, joten menkäämme valoa kohti kaverit. ;)

Näkymät duunissa

Päivän parhaita hetkiä

Supermummi auttaa paljon arjessa

Aamulla matkalla hoitoon mummin ja serkun luo

Onneksi perjantaikin on olemassa

Kohti uusia tuulia

Malttamattomuus, into, haikeus, kiitollisuus, epätietoisuus, näytön halu, jännitys, onnellisuus. Siinä pääasialliset tunteet, jotka valtaavat pääni tällä hetkellä. Meidän perhettä odottaa nimittäin uusi, jännittävä ja varmasti haastavakin elämänvaihe. Ja se alkaa jo reilun viikon päästä. Minä nimittäin palaan työelämään! Uuteen, mielenkiintoiseen työpaikkaan. Edessä tuntemattomat työtehtävät ja -kaverit.

Tämä kaikki tapahtui hyvin äkkiä ja yllätti itsenikin. Ajatuksenahan oli, että palaisin töihin viimeistään ensi syksynä. Ennen juolua mieleeni alkoi kuitenkin puskea kaipuu takaisin työelämään. Olinhan ollut jo kaksi vuotta kotona ja se on minulle pitkä aika. Päätin alkaa pikkuhiljaa katsomaan tarjontaa. Jos vaikka työnhakuun menisinkin vaikka vuoden päivät.

Toisin kuitenkin kävi. Onnekseni satun näinä vaikeina aikoina olemaan alalla, joka on niitä harvoja, joissa työllisyystilanne on hyvä. Digitaalisen markkinoinnin osaajille on kysyntää. Näin ollen sain nopealla aikajänteellä itselleni unelmapestin. Työnantajalle, jota olen aina ihaillut ja salaisesti toivonut sinne pääseväni. Nyt kuukausi siitä kun laitoin hakemuksen, on minulla sopimus taskussa. Jihhuu!

Toki täysin uuteen elämänvaiheeseen hyppääminen on myös haikeaa ja super jännittävää. Tässä tämä nyt sitten oli. Ei enää päikkäreitä taapero kainalossa. Seuraavat 35 vuotta voinkin sitten painaa töitä niska limassa. Tuleeko eroahdistusta tai painaako ikävä työpäivisin. Toisaalta olen ennenkin tykännyt yhdistää työ- ja perhe-elämän. Parhaimmillaan se on juuri sitä parasta mahdollista elämää. Nyt meillä on kolme lasta, jotka kaikki tulevat olemaan eri hoitopaikoissa. Onneksi lasten mummi on korvaamattomana apuna ja hoitaa Kirppua tämän kevään ajan. Hän auttaa myös lasten hakemisissa, mistä olemme äärimmäisen kiitollisia. Kaikki tulee järjestymään oikein hienosti. Siitä olen varma.

Joulu on jo ovella!

Miten voi olla enää yhdeksän yötä jouluun? Koko joulukuu on hurahtanut ohi, eikä joulufiilistä ole oikein löytynyt. Toki ollaan kurkittu tonttuja, avattu innolla joulukalenterin luukkuja, kirjoitettu pukille, hommattu ja paketoitu lahjoja, kuunneltu joululauluja, juhlittu tarhojen joulujuhlissa, leivottu pipareita (kuvan hieno piparitalo on tarhan joulumyyjäisistä), juotu glögiä ja syöty joulutorttuja. Kaikkea mitä joulun odotukseen kuuluu. Mutta lieneekö se sitten tuo harmaa ja märkä sää, joka on kadottanut kunnon joulutunnelman vai tuleeko se yleensäkin kunnolla vasta joulunalusviikolla? 

Pojilla ja mahdollisesti myös Pankkiirilla alkaa muutaman päivän päästä usean viikon joululoma. Pojat ovat loppiaiseen saakka kotona. Breikki arjesta tekee varmasti hyvää. Kotona ainakin aistimme pientä jouluhepulia joka ilmenee levottomuutena ja kinastelulla. Tyypillistä näin joulun alla. En tiedä vaikuttaako siihen tontuista pelottelu vai iskisikö syysväsymys joka tapauksessa. Toivottavasti joululoma menee yhtä mukavasti kuin viime kesän ennätyspitkä lomajakso. Kunhan tekemistä ja menoja riittää sopivassa määrin, niin ei pääse liika tylsistyminen yllättämään. 

Vielä muutaman joululahjan hankinnat edessä ja sitten voimmekin alkaa rauhoittua tuleviin pyhiin. Mitään suurjoulusiivousta en ole koskaan tehnyt, emmehän edes vietä joulua kotona. Eniten odotan joulupöydän antimia ja rauhallista aikaa perheen parissa. Nyt vaan sitä lunta maahan ja joulukuusi tupaan, niin kyllä se joulutunnelma sieltä tulee. Aina se on kuitenkin lopulta löytynyt. 

Saakelin metatyö

"Täytyy kyllä sanoa, että tänään sun metatyöskentely petti pahemman kerran."  Näin Pankkiiri tokaisi mulle tänään aamulla kun söimme aamupalat, pesimme hampaat ja puimme toppavaatteet pojille ennätysajassa. Ei ainoastaan huvin ja urheilun vuoksi vaan koska muistin aamulla muita myöhemmin sängystä noustessani, että tarhassa on tänään tarinakirkko ja sinne pitää mennä normaalia aikaisemmin. Ja Robinin kohdalla jopa tuntia normaalia aikaisemmin. Kiirehän siitä tuli. Mutta miksi minun yksin tulisi tämä muistaa?

Jenny Lehtinen kirjoittaa todella osuvasti usein miten naisille kohdistuvasta näkymättömästä työtaakasta nimeltään metatyö. Kaikki se ylimääräinen ajattelutyö, joka tulee normaalien haalarien jalkalenksun korjaamisen ja parittomien sukkien etsimisen lisäksi. Esimerkkinä uusien kurahousujen hankkimisprosessi, lasten vaatteiden pakkaaminen tai kaverisynttärien suunnitteleminen. Kaikki se ajatustyö, jota ei ole kongreettista ja josta harvemmin saa kiitosta, mutta jos siinä epäonnistuu saa kyllä kuulla kunniansa. (Tässä lisää statistiikkaa aiheesta.)

Tämä ei ole mikään miesten haukkumiskampanja, mutta tosiasia on vaan se, että naisille tämä kovin vähän tunnustettu homma lankeaa ikään kuin vahingossa. Harva sitä välttämättä haluaa näkymättömän kotityön tuoman ylimääräisen taakan yksin kantaa. Kuitenkin kun työn on aloittanut, on vaihto tai edes työn tasaaminen lennossa haastavaa.

Mutta miksi ei voisi yrittää? Mä ainakin otan tavoitteeksi, että viimeistään mun töihin palatessa Pankkiiri saa osallistua entistä enemmän metatyöskentelyyn. Nopein pikakurssihan olisi isän kotiin jääminen lapsia hoitamaan. Parissa kuukaudessa ehtisi jo oppia alkeet. Meille se ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Aluksi metatyöskentelyn omaksuminen vaatii varmasti pitkää koulutusjakoa ja opastusta, mutta kyllä Pankkiiri fiksuna miehenä osaa ottaa vastuuta eikä pelkää uusia haasteita. Ja toki alussa voidaan aloittaa helpommasta päästä. Pankiiirille luontevinta voisi olla vaikka lasten harrastuksiin liittyvät projektit. Robin on aloittamassa fudisharrastusta, joten sen aloittaminen voisi olla Pankkiirin vastuulla. Projektiin toki kuuluu myös varusteiden kartoittaminen ja hankkiminen. Puhumattakaan harjoituksiin kuljettamisen aikatauluttamisesta ja suunnittelemisesta. Mutta tästä voisi hyvin aloittaa.

Lähteekö muut mukaan projektiin?

Vastoinkäymisten viikko

Moikka taas! Meillä on ollut tässä lähiviikkoina vähän vastoinkäymisiä. Näistä johtuen myös blogin kirjoittaminen on saanut jäädä. Sairastelut ovat piinanneet varsinkin perheen pienempää, mutta myös Batman aloitti eilen antibioottikuurin kivuliaaseen korvatulehdukseen, joka tuli kuumeilun kera. Kirppu alkaa olla parempaan päin yli viikon flunssailun jälkeen. Taapero on kuitenkin edelleen köhäinen ja mennä jolkottaa räkä poskella. Itse olen ollut vaihtelevassa kunnossa, flunssaa on tullut ja mennyt. Näiden sairastelujen takia meillä jäi Pankkiirin kanssa kovasti odotetut kaverin väitöstilaisuuden jatkobileet väliin.

Eikä tässä kaikki. Samana päivänä (pe 13.päivä) kun jouduimme jättämään juhlat väliin, roiskui läppärin näppäimistölle vettä. Se simahti samantien. Lähes pahin vahinko sen suhteen oli totta. Sekä näppäimistö, että näyttö olivat rikki. If vakuutusyhtiön ripeän toiminnan ja ennen muuta Sellon Tector- liikeen super hyvän palvelun ansiosta saimme koneen tänään - tasan viikko vahingosta - takaisin kotiin. Onneksi valokuvat tai muut tiedostot eivät kuitenkaan vahingoittuneet. Mutta miten sitä voikaan ihminen olla hukassa ilman rakasta läppäriään. Joo, tiedän. Varsinainen ensimmäisen maailman ongelma.

Muuten nämä sadepäivät ovat menneet suhteellisen nopeasti ja odotamme kovasti jo talven ja joulukuun alkamista. Jotain talvivaloja olen kotiin jo saanut asennettua. Isoimmat pojat suuntaavat viikonlopuksi fudisleirille loppuperheen ottaessa sillä aikaa toipilaina rauhassa. Mukavaa viikonloppua!

Syyslomille lompsis

Jee, meillä alkaa tänään syysloma! Kiitos eskarin lomien päätettiin koko perhe lomailla kokonaisen viikon verran. Suuria suunnitelmia ei ole, mutta tarkoitus on urheilla, ulkoilla ja nähdä ystäviä ja perhettä. Tallinnan päiväreissu on myös tiedossa. Pääsen myös yli vuoden tauon jälkeen kampaajalle!

Lokakuun vaihde on mennyt haipakkaa ja on ollut paljon kivoja juttuja. On ollut kaverisynttäreitä, Voice of Finlandin kuvauksia, Pankkiirin työmatkoja, ystävien tapaamisia, fudismatseja ja siihen päälle perus arjen pyörittämistä. Tekevän aika ei käy pitkäksi. Vaikka tuntuu, että kesälomat (ja Vierumäki) olivat juuri, niin kyllä tähänkin väliin pikku pysähtyminen arjesta voi tehdä terää. Isäkuukausi rokkaa. Mukavaa viikonloppua kaikille!