Tule uni kultainen

Multa kysytään sattuneesta syystä nykyään usein miten saan öisin nukuttua? Kysymys on vaikea tai siihen on monta eri vastausta. Tiedän kokemuksestakin, että Tehotyttö nukkuu vauvaksi yönsä ainakin vielä jokseenkin kohtuullisesti. Paino sanalle "vauvaksi". Koska vauvathan heräilee ja valvoilee joskus keskellä yötä.

Jos siis vastaan kysymykseen "hyvin" voi kysyjä kuvitella, että nukun yöni läpeensä. Jos taas vastaan "huonosti" tulee mieleen rättiuupunut äiti, jolla on koliikkivauva. Totuus on jossain näiden kahden välimaastossa. Huonona yönä herään tunnin välein nukuttamaan vauvaa kun taas hyvänä yönä vauva syö kaksi kertaa yössä.

Väsymys on suhteellista. Harva vastasyntyneen vauvan äiti on elämänsä kunnossa. Jollekin normaalisti putkeen yhdeksän tuntia nukkuvalle voi yksi hieman katkonainen yö olla murhaa. Imetyshormonit sekä kropan tottuminen tilapäsesti katkonaisempaan uneen ovat avuksi nuorille äideille.

Lapsena mulla oli erinomaiset unenlahjat. Pystyin nukkumaan missä vaan. Nukahdin autoon ennen kun se olis edes kunnolla lähtenyt parkista ja junamatkat meni nuokkuessa. Myös myöhemmällä iällä, aikuisuuden alussa omasin nukkumisen lahjan. Lasten saannin jälkeen musta on kuitenkin tullut jonkin sortin univammainen ja taipuvainen unettomuuteen. Voin valvoa tuntitolkulla keskellä yötä vauvan nukkuessa tyytyväisenä. Ja juuri Nukkumatin löytäessä luokseni vauva haluaakin jo ruokaa. 

Kaiken kaikkiaan jaksamistilanteeni on kuitenkin tällä hetkellä kohtuullinen. En tarvitse päiväunia kuin joskus ja silmät alkavat painaa vasta kuuden aikoihin illalla. Jatkuva univaje vaikuttaa kuitenkin ihmiseen. Joskus tuntuu, että kaikki kaatuu päälle ja tiskikoneenkin tyhjentäminen on liikaa vaadittu. Hyvänä päivänä kaikki on helppoa. Vaikka tahtoisin hidastaa vauvan kasvamista, odotan vähän jo niitä edes potentiaalisesti inhimillisiä uniaikoja. Ne ovat täällä ennen kuin huomaankaan. 

Väsyneenä voisin elää pullalla ja kahvilla.

Robinin Vasu

Olin eilen päiväkodissa Robinin ensimmäisessä kehityskeskustelussa, eli Vasussa. Käytännössä kävimme kolmen vartin ajan läpi päiväkodin ja meidän näkökulmia Robinin osaamisalueista, tarpeista sekä mielenkiinnon- ja kehittämiskohteista. Tarkoitus on käyttää yhteistä keskustelua pohjana yksilöllisempään, juuri Robinin tarpeet huomioon ottavaan toimintaan päivittäisessä arjessa niin päiväkodissa kuin kotona.

Kuten aikoinaan Batmanin ensimmäisessä Vasussa, tässäkin tuli molemmille osapuolille yllätyksiä. Itse koen omaavani kaksi "villiä ja menevää" poikalasta, kun taas tarhan henkilökunta näkee Robinin "erittäin rauhallisena ja haaveilevana tarkkailijana". Toisaalta tunnistan nämäkin piirteet kolmevuotiaassa, mutta ne ikään kuin jäävät veljen kanssa tappelemisen ja riehumisen varjoon. Päiväkodissa veljekset eivät kuulemma lainkaan nahistele ja tarhan tätien oli vaikea kuvitella, että joudumme kotona jäähyttämään Robinia.

Päiväkotiin Robin on ensimmäisten kolmen kuukauden aikana sulautunut erinomaisesti ja ongelmitta. Hän on kuulemma kuin ilmetty tarhalainen positiivisen asenteensa, sopeutuvuutensa sekä tottelevaisuutensa johdosta. Robin ei kuulemma turhista kitise. Jos itku tulee, on siihen aina syynsä. Viitteitä mustasukkaisuudesta pikkusiskoa tai sen kotona äidin kanssa olemisesta ei ole ollut. Robin tulee tarhassa kaikkien kanssa hyvin toimeen. Myös hyvät käytöstavat ja kohteliaisuus tulivat esille. Näistä me vanhemmat olemme erityisen onnellisia.

Vasussa kehitettävät asiat ja toimenpiteet eivät kohdistu lapseen vai meihin aikuisiin niin kotona kuin päiväkodissa. Kehitettävänä asiana nostimme pintaan useammin vessaan ohjaamisen sekä kannustamisen itsenäiseen ja oma-aloitteiseen pukemiseen. Robin ei varsinaisesti veljensä tapaan panttaa vessassa käymistä, mutta ei yksinkertaisesti malta käydä riittävän usein vessassa. Vaikka housuvahinkoja sattuu harvoin, saa pissahätä joskus aikaan sekoilua. Pukemisen Robin osaa hyvin, mutta hänellä on tapana jäädä haaveilemaan ja puuhastelemaan muuta kesken projektin. Näiden asioiden kehittäminen auttaisi niin koti- kuin päiväkotiarkea.

Tämän lyhyehkön keskustelutuokion aikana tuli esille paljon positiivisia asioita ja näkökulmia. Musta on todella hyvä, että on olemassa tälläinen systeemi, jossa päästään puolin ja toisin keskittymään lapsiin ja heidän tarpeisiinsa yksi kerrallaan.

Jotain ollaan tehty oikein. Hyvä poika se on.

Ennen kun minusta tuli äiti

Ennen kun minusta tuli äiti

Minulla oli lähes aina tahrattomat vaatteet.

Minulla oli rauhallisia puhelinkeskusteluja ystävien kanssa. 

En kantanut huolta siitä mihin aikaan menin nukkumaan.
Join kahvini lämpimänä ja milloin halusin.

Ennen kun minusta tuli äiti. 

En kompastunut legoihin ja pidätellyt samalla kirosanoja. 

En miettinyt ovatko kotini kulmat tai viherkasvit vaarallisia. 

En ollut koskaan kyynelihtinyt itkevä lapsi sylissä.
En ollut tuntenut itseäni niin tarpeelliseksi, mutta samalla riittämättömäski. 

Ennen kun minusta tuli äiti.
En ollut koskaan vienyt lasta jäähylle kymmeniä kertoja peräkkäin hiestä märkänä.
En ollut ollut pukenut kolmea lasta samaan aikaan ulkovaatteisiin itse vielä alusvaatteilla.

En ollut saanut päälleni sylkeä, pissaa, ulostetta tai oksennusta.
En ollut joutunut siivoamaan kotiani useita kertoja päivässä.
Ennen kun minusta tuli äiti.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä. 

En ollut koskaan pidellyt sylissäni nukkuvaa vauvaa vain koska en halunnut laskea häntä omaan sänkyynsä. 

En tiennyt kuinka hyvältä tuntuu syöttää nälkäistä vauvaa. 

En tiennyt miltä tuntuu kun lapsi tulee halaamaan sinua lujaa ilman selkeää syytä.
Ennen kun minusta tuli äiti.
Ei ollut kokenut sitä onnea kun sisarukset osoittavat toisilleen rakautta.
En tiennyt, että oman lapsi tuoksuu aina hyvältä.
En osannut kuvitella miltä tuntuu kun oma lapsi onnistuu jossain ensikertaa silmät loistaen.
En tiennyt miten kauniilta voi oman lapsen viaton laulu kuulostaa.
Ennen kun minusta tuli äiti.

Sitä sun tätä

Tapahtunut tällä viikolla:

- Olen ottanut yhteen esikoisen kanssa ja kohdannut elämäni tähän saakka suurimpia kasvatuksellisia haasteita.
- Tutustunut eri kasvatusteoriohin ja asiantuntijoiden lausuntoihin liittyen edelliseen kohtaan.
- Suunnitellut tulevan sunnuntain kastejuhlan menun.
- Olen ollut Batmanin kanssa The Voice of Finlandin kuvauksissa.
- Kohdannut jännittäviä hetkiä Batmanin kanssa pimeässä syysmyrskyssä kun puhelimen akku on loppu eikä tuntemattoman puhelimella tilattua taksia näytä tulevan lainkaan.
- Laittanut herätyskellon herättämään ennen seitsemää, jotta voin tehdä onnistuneesti nettitilauksen Hullulta Päiviltä.
- Ostanut Hulluilta Päiviltä kolme joululahjaa.
- Olen lounastanut kotona vanhan ystävän kanssa, jota nykyään nään ihan liian vähän.
- Minua ja meidän kotia on kuvattu yhteen videoprojektiin.
- Ollut lääkärin jälkitarkastuksessa ja saanut terveen paperit.
- Leiponut maidottomia, munattomia ja gluteenittomia mokkapaloja sekä Ranskanpastillikeksejä.
- Käynyt koko perheen voimin Jumbon Hulluilla päivillä ostaen vain ostoslistan tavarat.
- Käynyt seurakuntamme kirkossa hakemassa tulevan sunnuntain kasteeseen tarpeellisia papereita.
- Seissyt lähes ainoana aikuisena sateisessa leikkipuistossa.

Mukavaa viikonloppua!

Keskellä

Kuukauden sisällä meidän perheessä koetaan suuria. Mullistavinta perheen kasvaminen tulee varmasti olemaan meidän kuopukselle, Robinille. Vaikka hän on toisena lapsena tottunut syntymästään lähtien jakamaan vanhempien huomion, on Robin aina ollut se perheen "vauva". Pian kuitenkin kotiin saapuu ihan oikea vauva, joka jättää Robinin väliinputoajaksi. Eikä tilannetta varmaan helpota, että isoveljellä sattuu olemaan varsinainen diivavaihe, jossa ollaan milloin rokki- tai fudistähtiä, eikä todellakaan ujostella esiintyä tai haalia ihmisten huomiota. Robin kaipaa nyt meiltä vanhemmilta ja muilta läheisiltä entistä enemmän huomiota ja kannustusta.

Olemme koko raskauden ajan puhuneet Robinille, kuinka siitä tulee "iso poika" kun päiväkoti syksyllä alkaa ja "iso veli" kun vauva syntyy. Paljon suuria muutoksia. Olemme havainneet pojassa pientä taantumaa ja uhmaa, mitkä voivat hyvin johtua liiasta paineesta olla yht'äkkiä niin kauhean suuri. Yökastelu, iltanukuttamisen hankaluudet ja pieni väkivaltaisuus perheenjäseniä kohtaan voivat hyvin olla oireita tulevista muutoksista. Sanotaan, että keskimmäisille lapsille voi tulla helpommin itsetunto-ongelmia ja epävarmuuksia, mutta toisaalta oikein heitä lapsena huomioiden, voi heistä tulla perheen sosiaalisempia ja itsenäisimpiä sovittelijoita.

Näin vanhempana kasvatuspaineisiin tulee ihan uusi ulottuvuus. Aina uuden lapsen syntyessä vanhemmat kokevat huonoa omaatuntua huomion jakamisesta ja riittämättömyyden tunnetta vanhempana. Varsinkin äiti, koska on alkuajan niin sidottu vauvaan.

Olemme suunnitelleet, että pitäisimme entistä enemmän kahdenkeskisiä laatuaikahetkiä isoveljien kanssa. Aina sen ei tarvitse olla päiväretkeä eri huvituksiin, vaan puoli tuntia täysin jakamatonta, mieluisaa puuhastelua voi hyvin riittää. Myös vauvan hoitoon osallistuminen on tärkeää. Robin kaipaa myös omaa harrastusta, sitä ikiomaa juttuaan. Se voisi olla esimerkiksi syksyllä alkava sirkuskoulu, jonne isä hänet viikottain veisi ja harjoittelisimme liikkeitä vaikka äidin kanssa kotona.

Joka tapauksessa tulee uusi sisarus varmasti mullistamaan meidän kaikkien elämää enemmän kuin sitä osaa vielä käsittää. Onneksi Batman on jo iässä, että ymmärtää paremmin muutokseen liittyviä asioista ja hänen kanssaan voi asiaaa käsitellä keskustellen. Robin kaipaa varmaan enemmänkin käytännön asioita, joita häntä kohtaan toteutamme. Yhteistä aikaa, omaa harrastusta sekä vanhempien jakamatonta huomiota. Välissä voi olla hyvä.

Tämä tuhannen ilmeen mies ei ole kauan enää perheen kuopus

Kaupunkilaiset luonnossa

"Älä mene sinne heinikkoon, siellä on punkkeja!"

"Älä koske siihen penkkiin, siinä on linnun kakkaa."

"Älä ota sitä sulkaa käteen, siinä voi olla tauteja!"

"Ei voida pelata fudista tässä kun tää nurtsi on täynnä linnun kakkaa ja punkkeja."

"Nyt pitää kyllä pestä kädet kunnolla, ettei tule mitään tauteja."

Siinä muutama lause, jonka meidän lapset ja niiden serkku saattoivat kuulla sunnuntaina kun olimme viettämässä "rentoa" kesäpäivää luonnon keskellä Seurasaaressa. Tiedostimme huvittuneena meidän jäykkisvanhempien asenteen. Ei tarvinnut olla kun parin kilsan päässä kotoa kauniilla lintujen (ja punkkien) valloittamalla citysaarella ja meillä oli vaikeuksia rentoutua. Näimme jo silmissämme esimerkiksi Studio Jumahuvin sketsin, jossa näytettäisiin meidän kieltojen täyttämä pelonsekainen käyttäytyminen lasten silmin. Ja luonnollisesti lapsien aikuisena sen aikaansaama traumatisoitu pelko luontoa kohtaan. Syytämme kuitenkin käytöksestämme mediaa ja sen pelottelua punkkien ja linnun ulosteen vaarallisista taudeista. ;)

Ps. Oli meillä oikeasti ihan mukavaa. Toivottavasti myös lapsilla.

Lähes aprillipila

Kolme vuotta sitten aprillipäivänä. Oli perjantai iltapäivä ja kello aika tasan kolme iltapäivällä. Soitin Pankkiirille töihin tunnin kipeiden supistuksien jälkeen, että pääsetköhän kohta töistä. Voisi olla aika. Hetken puhelimen kautta kuuluvan kivusta voihkimisen jälkeen sain uskoteltua, ettei kyseessä ole aprillipila. Soitin anopin paikalle hakemaan Batman hoitoonsa ja lähes samalla ovenavauksella myös Pankkiiri saapui paikalle todistamaan synnytyksen todellakin alkaneen.

Seuraavan vuorokauden puolella, useiden vähemmän ja enemmän tuskallisten tuntien, ilokaasusta oksentamisen ja nuhassa ponnistamisen (n. 5 min.) jälkeen kaikille yllätyksenä lähes viisikiloa täyttä miesenergiaa sai vastaansa maailman. Sellainen jässikkä, että kokenutta kätilöäkin kauhistutti. Kaiken aikaa oli eri tahoilta tullut arviota hieman alle nelikiloisesta vauvasta. Onneksi kukaan ei ollut osannut tunnustella kokoa oikein, sillä olisin varmaan vaatinut leikkausta. Ensimmäinen nelikiloinen kun ei todellakaan ollut helppoa saattaa maailmaan. Tämä toinen synnytys oli kuitenkin huomattavasti edeltäjäänsä mielyttävämpi ja ponnistusosuus lähes huomaamaton. Lääkitys kohdillaan, I would say.

Kolmen vuoden aikana tämä elämäniloa pursuava kuopuksemme on löytänyt paikkansa perheessä. Ikäisekseen pienehkö, mutta sitäkin energisempi tuhannen ilmeen pikkumies on meidän kaikkien silmäterä. Hupsutteleva, villieläimiä imitoiva jääräpää. Uhmakin on pysynyt ainakin toistaiseksi maltillisena. Veljensä kanssa ollaan äärimmäisen rakkaita niin hyvässä kuin pahassa. Aamulla istutaan unisena sohvalla käsi kädessä ja iltapäivällä riehutaan ja nahistellaan päivän aikana kertyneet eroenergiat pois. Älä koskaan ikinä muutu.

Onnea, onnea rakas kuopuksemme. Lauantaina juhlitaan!

Kehitettävää?

Vasu- ja valokuvauspäivä päiväkodissa. Muistilista, joka olisi pitänyt laatia jo viikkoja sitten:

- Palauta päiväkotiin Vasu-keskusteluajan vahvistuslappu.
- Varaa parturi Batmanille ennen valokuvausta.
- Muista palauttaa valokuvaukseen littyvä lupapaperi täytettynä ja ajoissa päiväkotiin.
- Tuo kuravaatteet kotiin pestäväksi aina kunnon rapapäivien jälkeen.
- Muista ottaa kuravaatteet kuivina seuraavan päivänä päiväkotiin mukaan.
- Muista merkitä työkalenteriisi Vasu- keskusteluaika.
- Mieti ja laita valokuvaukseen laitettavat vaatteet valmiiksi ajoissa.

Nyt toivon vaan, ettei tänpäiväinen varhaiskasvatuskeskustelu käänny meidän vanhempien tekemättäjättämisiin. ;) Onneksi liiskatukka valokuvassa tai hiekkaiset kuravaatteet eivät maailmaa kaada.

Batmanin tukka joskus edellisen parturin jälkeen

Äitiyden merkkejä

Mistä tietää olevansa äiti? 

Omaat taidon herätä keskellä yötä lapsen aivastukseen sujettujen ovien takaa, vaikka miehesi kuorsaa vieressäsi. 

Tiedät, että legon tai pikkuauton päälle astuminen on verrattavissa synnytyssupistuksiin.

Osaat monikäyttää baby wipeseja. Niillä voi kätevästi esim. niistä nenää, korjata meikkiä tai putsata rapaa kengistä.

Et odota lomaltasi lepoa. Lomalla vasta mennäänkin, jotta lapset pysyvät jokseenkin hyväntuulisina eikä tekemisen puute pääse yllättämään. Lepolomat hoidetaan ilman lapsia. 

Pystyt samaan aikaan kokkaamaan päivällistä, imettämään, käskyttämään lapsiasi ja puhumaan puhelimessa. Ja kaikki tämä missaamatta minuttiakaan lempi TV-sarjastasi.

Tiedät, että kuivausrumpu on hyvä paikka piilottaa likaisia kakkavaippoja tavaraa vieraiden tullessa kylään.

Et kauhistu yöllä, jos joudut heräämään vaihtamaan pissavahinkoisen lakanoita. Olet vain tyytyväinen, ettei kyseessä ollut ruskea tai suurella paineella jommasta kummasta päästä syöksynyt erite.

Olet kehittynyt huomattavasti englannin kielen taidossasi käyttämällä sitä aikuisten salakielenä. 

Imuroiminen yksin kotona voi olla mitä parhainta laatuaikaa.

Unikoulu on käytännössä tutumpi kuin mikään koulussa opittu oppiaine.

Sen sijaan, että juoksisit oksennusta karkuun, juokset sitä kohti. 

Valmistaudut lapsesti Vasu-keskusteluun yhtä paljon kun töissä käytävään kehityskeskusteluun. 

"Äiti, isä kiusaa"

Muistan lapsuudesta, että oli silkka vääryys, että valittaessaan jostain kohtaamastaan vääryydestä vanhemmille tai päiväkodin aikuisille, sai vastaukseksi usein "älä rolli". Tuntui, että pitää saada valittaa jos on jäänyt siskonsa alakynteen tai ei saa haluamaansa asiaa/tavaraa. Se oli ikään kuin huono tapa, johon oli pakko turvautua kun omat keinot eripuratilanteen selvittämiisen eivät riittäneet. Piti hakea joku omalle puolelleen. Tuntui kamalalta kun tukea tilanteessa ei aina tullut. Eikä me edes siskon kanssa lapsena apetu paljon. Nyt kuitenkin ymmärrän vanhempiani ja muita lapsuuden aikuisia.

Meidän pojat tappellee. Ne nahistelee, kinastelee ja sanasotailee kaiken aikaan. Ja joka päivä. Rasittavaa. Mutta vielä itse tappelemista rasittavampaa on se rolliminen, joka kaikesta syntyy. Ei tarvitse kun käydä vaikka suihkussa niin jompi kumpi juoksee kertomaan veljensä tekemisistä. Vinkuvalla ja liian kovalla äänellä varustettu "Robin otti multa ton eikä anna takaisin", "Batman töni ja löi mua" tai "Äiti! Isä kiroili" (nää on ehkä koomisimpia). Lista on loputon.

Olen olosuhteidenkin pakosta tehnyt valinnan antaa lasten selvittää mahdollisimman pitkälle omat erimielisyytensä. Koittaa olla puuttumatta. Jos ei ole itse ollut riitatilanteessa on lähes mahdottomuus antaa oikeaa tuomiota tapahtuneesta. Molemmilla on kuitenkin lähes joka kerta ihan eri näkemys mitä oikein oli tapahtunut. Kuka löi ja ketä. Luonnollisesti silloin kun on todistamassa riitatilannetta, on aika helppoa todeta kumpi teki väärin vai joutuuko molemmat jäähylle. Kuitenkin joskus on toimittava erotuomarina myös tilanteissa, joita ei itse ole nähnyt. Joskus toinen pojista tunnustaakin tehneensä väärin ja on valmis sopimaan. Harvemmin tilanteet kuitenkaan ovat näin helppoja. Onko kaikilla sisaruksilla samaa vikaa?

Tämän avautumisen pointti olkoon, että erotuomarin osa ei ole palkitseva. Ja rolliminen on ärsyttävää. Piste.

Joskus ainoa paras rauhottumiskeino on eletroniikka

Suorittamissyndrooma

"Jes! Saan pelata rauhassa pari tuntia GTA:ta!"

Näin riemuitsi Pankkiiri kun kuuli, että menen lasten kanssa lauantaina äitini työpaikan lastenjuhlaan. Ei voi kun kadehtia. Enkä tarkoita tällä sitä Pankkiirin omaa aikaa - jota itsellenikin riittävästi siunautuu - vaan Pankkiirin taitoa ottaa hyvällä omatunnolla oma aikansa. Kun mulle osuu sama mahdollisuus ja pojat lähtevät vaikka aamupäiväksi uintireissulle, vietän vapaa-aikani lähes poikkeuksetta joko urheillen tai kodin siivoamiseen/järjestelyyn. Yleensä molempiin. En yksikertaisesti osaa vain olla. Kutsun tätä suorittamissyndroomaksi.

Toki lenkkeilyn tai salitreenin voi määritellä hyvinkin järkeväksi vapaa-ajan rentoutumiskeinoksi, mutta olisi todella hyvä osata välillä vaan ottaa vaikka kirja ja maata sohvalla. Ja jättää ne pyykit sinne kuivausrumpuun heti niitä viikkaamatta.

Tämä kaikki suorittaminen alkoi kun saavuimme synnytyssairaalasta Batman kainalossa. Musta oli tullut suorittajaäiti. Alkoi kamala hössöttäminen. Vauvan nukkuessa piti jynssätä keittiötä, viikata vauvan vaatteita tai pestä puklurättejä lepäämisen sijaan. Piti kutsua koko ystäväporukka siistiin kotiin itseleivotuille laskiaispullille vauvan ollessa viikon ikäinen vaikka en itse pystynyt synnytyksen jäljiltä vielä edes istumaan. (Älkää ymmärtäkö väärin, toki vieraat ovat aina tervetulleita.) En vaan osannut levätä.

Sama tahti on jatkunut nyt viidettä vuotta. Olen kai aina ollut suorittaja, mutta äitiyden mukana tuoma hoivavietti korostaa piirrettä. Väsyneimmillä hetkillä otin tietoisen aikalisän, jolloin nukuin aina kun mahdollista ja pidin taukoa kestittämisille. Heti kun yöunet palautuivat siedettävälle tasolle, palasin tuttuun rooliini.

Pieni suorittamishalu on vaan hyväksi - pysyy kämppä ja asiat elämässä paremmin järjestyksessä. Mutta pieni hellittäminen olisi tarpeen. Jospa mäkin alkaisin vaikka pelata pleikkaria. ;)

Parin viikon takainen perjantainen pelihetki ja kattaus

Jäähyväiset jäähylle?

Tämän kuvan seesteinen tunnelma tavoitteena

"Tää on vaan vaihe, tää on vaan vaihe". Tätä mantraa yritän hokea itselleni kun neljävuotias koettelee huolella hermoja. Jostain syystä jäähyttäminen ei onnistu läheskään oppikirjan mukaan. Batmanin kohdalla se ei ole oikein koskaan toiminut töydellisesti. Poika ei vaan jää istumaan jäähylleen, vaikka systemaattisesti se sinne kannetaan takaisin kunnes onnistutaan. Luulisi jo parin vuoden kokemuksella tajuavan, että prosessia ei kannata pitkittää. Aina me vanhemmat ei hommaa oppikirjan mukaan jakseta/pystytä suorittamaan, mutta periksi ei koskaan olla anettu. 

Eilisen toista tuntia kestäneen konfliktin johdosta jäähyllä on jo mieluisimmat lelut, iPad ja pelipäivä on peruttu. Vähiin jää keinot. Onko kellään hyviä vinkkejä vaihtoehtoiseksi rangaistuskeinoksi jäähyttämiselle, kun alkaa tuntua, että tollaiseen jatkuvaan rumbaan ei enää riitä voimat? Helppoa se on Fran Finelle, meille ei.

  

Isompi äiti

Batmanin päiväkodissa oli eilen vanhempainilta. Perusasioiden läpikäymisen ja marjapiirakkakahvien jälkeen alkoi mielenkiintoisin osuus. Ohjaajat olivat järjestäneet pienen leikkimielisen harjoituksen, johon me vanhemmat saimme osallistua. Ideana oli, että he heittivät ilmoille väitteen ja meidän piti asettua huoneessa mielestämme oikeaan kohtaan janalla "täysin samaa mieltä" ja "täysin eri mieltä".

Väitteet olivat aiheeltaan erilaisia - lasten suvaitsevuudesta kierrättämiseen ja itsensä toteuttamiseen. Harjoitus sai aikaan hajontaa meidän vanhempien kesken. Osa eroista oli tulkinnanvaraisia, mutta tuli erille selkeitä arvoerojakin. Ehkä eniten keskutelua herätti väittämä "Minusta on tärkeää, että lapseni on kaikkien kaveri". Itse asetuin tässä väittämässä noin puoleen väliin janaa. Perusteiluina se, ettei kukaan voi olla kaikkien kaveri, mutta lasten tulee oppia toimia ja käyttäytyä niiden kanssa, jotka eivät kuuluu parhaimpiin ystäviin. Siinä on meillä kaikilla on oppimista. Sosiaaliset taidot elämässä on musta suurin voimavara mitä voi olla. Niille vanhemmille, jotka ovat kohdanneet lapsiensa kohdalla syrjintää ja leikeistä ulosjättämistä, oli aihe herkempi.

"Minusta on tärkeää, että lapseni ymmärtää erilaisuutta" oli minusta ehkä merkittävin väittämä. Tämäkin on sosiaalinen taito, jota ilman ei nykymääilmassa pärjää. Erilaisuus voi ilmetä niin fyysisesti erinäköisyydellä tai -värisyydellä tai luonteenpiirteissä ja kulttuurieroissa. Eri tempperamenttien kanssa toimeentuleminen sekä niiden ymmärtäminen on elintärkeää. Tämäkin aihe sai keskustelua ja kysymyksiä aikaiseksi.

Kaiken kaikkiaan vanhempainillasta jäi käteen taas kerran arvostuksen tunne - mitä kasvatusvelhoja ne päiväkodin tädit ovatkaan! Ei voi kun ottaa opiksi, niin paljon oli hyviä neuvoja ja jekkuja heillä hihassa. Osa näistä menee varmaan ryhmäpaineen ja ohjaajien vaihtuvuudesta johtuvaan vieraskoreuteen, mutta se ei vähennä niiden arvostusta. Tässä seikkoja, josta voisin ottaa vinkkejä meidän kotiin.

1) Päiväkodissa ei tarvita jäähypenkkiä. Rauhottumishuone riittää. Sinne lapset ymmärtävät kävellä välillä jopa omasta aloitteesta huomatessaan, että voisi olla hyvä hetki ottaa omaa aikaa.

Siis mitä ihmettä??? Mitä päiväkodissa laitetaan lasten aamupuuroon?

2) Päiväkodissa näkkileipä on suurella jalustalla. Sillä voidaan lahjoa, kiristää ja saada ihmeitä aikaan.

Meillä ei näkkärillä pitkälle pötkittäisi. Uhkailun ja rangaistuksien välineiksi tarvitaan lemppari leluja, karkkipäivää, iPadia, pleikkaripelejä sekä yhteistä jokailtaista pötköttämishetkeä äidin ja isän sängyssä (tässä ammutaan jo kovilla). Ostan tänään näkkäriä.

3) Päiväkodissa ei ole koskaan kuultu, että joku ei haluaisi mennä nukkumaan. Päiväunet sujuvat lähes aina ongelmitta sujuvasti ja ilman vastaanpanemista.

Batman ei nuku koskaan kotona päiväunia.

4) Päiväkodissa annetaan aina mahdollisuuksien salliessa lapselle "tilaa" oman rytminsä toteuttamiseen. Hidas pukija laitetaan ensimmäisten joukossa eteiseen ja annetaan kannustaen ja mahdollisuuksien rajoissa pukea omaan tahtiinsa. "Kiire on aikuisen keksintö".

Meillä puetaan lapsen puolesta, jos tulee kiire. Kiire on yllättävän usein. 

Kotiin tullessa olin kasvanut monta senttiä äitinä. Olalle taputus ja satakertainen hurraahuuto päväkodin henkilökunnalle. Ehkä rankin ammatti ikinä. Arvostan.

Zombin kosto

Taaperoikä. Kun tapahtumarikas vauvavuosi vaihtuu omatoimisempaan vaiheeseen, voisi kuvitella kaiken olevan helpompaa. Kaikilta osin näin en koe asian olevan.

Tulisieluinen Robin osaa suoraan sanottuna olla rasittava. Ei tietenkään koko aikaa, mutta lähiaikoina valitettavan usein. Se pudistelee päätään naamallaan omahyväinen virne lähes kaikkeen mitä pyydän tai käsken. Se kiusaa isoveljeään aina kun mahdollista, yleensä hakkaamalla sitä kaikella mitä kädessä sattuu olemaan. Toissapäivänä se tapahtui hiusharja ja pleikkarin ohjain aseenaan. Sehän tässä vaiheessa hankalaa on, että jäähyttää ei vielä voi. Pitää vaan jatkuvasti torua ja kieltää. Ja siitä ei tunnu olevan paljon mitään hyötyä.

Robin on nyt viikon verran saanut päivisin seurakseen serkkupoikansa. "Akki" ja "Nani" on varsinainen pari. Robin kuulemma pomottaa serkkuaan seuraamalla sitä välillä tönien ja repimällä kaikki lelut sen kädestä. Naaman ja pään kovakourainen lääppiminen on myös sen tapa osoittaa kuka täällä määrää. Oota vaan Robin, kyllä Akki sulle vielä näyttää. Kuten itse nyt kostat veljellesi korkojen kera.

Kuitenkin yksi ehkä kaikista rassaavin tapa tässä taaperovaiheessa on se ääretön huomionkipeys. Olen seurannut Netflixistä The Walking Dead sarjaa ja Robin muistuttaa häiritsevästi niitä zombeja vaappuessaan mun perässä koristen ja kuola valuen. Ja se kun kukaan mu ei kelpaa kuin äiti. "Sykkyyn!" ja kun otan, se haluaa jo pois.

Älkää ymmärtäkö väärin, taaperovaiheessa on paljon hyvääkin. Onhan toi vielä vauvanpyöreä, hassutteleva, omaa itseään ensi kertaa kunnolla hakeva pallero hurmaava ja kovin rakastettava. Ja tiedän, että tämä on tarpeellinen kasvun vaihe kun toinen hakee asemaansa perheessä ja tunnustelee rajojaan. Kuitenkin olen viemässä Robinia usein "apinatarhaan" ja siihen Batman toissapäivänä huolestuneena: "Äiti, onhan toi vaan sanonta?".