keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Pieni kurkistus lastenhuoneen muutokseen
Kuten aikaisemmin vihjasin, meidän lastenhuone kokee tänä keväänä muutoksen. Kirkkaat värit tekstiileissä saa vaihtua neutraalimpaan mustavalkoiseen ja vihreä seinä saa vaalean harmaan väripinnan. Maalaaminen tapahtuu lähiaikoina, mutta muutamia muutoksia on jo tapahtunut. Löysin viime viikolla Marimekon Facebook- ryhmästä käytettynä verhot ja Huutonetistä villamaton. Toki väriäkin huoneessa tulee olemaan tyynyjen, taulujen ja muiden sisustusjuttujen avulla. Koin kyllästyväni vihreään ja jossain vaiheessa tapahtuvan asunnon myynnin kannalta tämä väritys on varmasti useammalle ostajalle sopivampi. Tässä kurkistus uuteen värimaailmaan. Valmiin huoneen esittelen myöhemmin.

lauantai 2. toukokuuta 2015
Vappu
Takana on ihan mahtava Vappu! Teemana on ollut pääasiassa ystävät. Vappuaaton alkuillan vietimme lapsijuhlissa mukavissa tunnelmissa. Illalla lähdin extempore- meiningillä kotibileisiin ja juhlat venyivät aina aamuntunneille saakka. En edes muista milloin olisin viimeksi mennyt nukkumaan puoli viiden aikaan. Huh. Vappupäivänä pojat oli mumminsa kanssa mun vanhemmilla kun me taas suuntasimme keskustaan syömään ystäväpariskunnan ja Kirpun kanssa. Kaupungilla oli yllättävän vähän porukkaa. Ehkä kaikki olivat vaan perinteen mukaan Ulliksella piknikillä eikä Kampin tuntumassa. Onneksi vappu osui näin viikonlopun yhteyteen niin saa vielä vähän palautumisaikaa. Ei vaan enää jaksa yhtä hyvin kuin kaksikybäsenä. Kameraa ei tullut kannettua mukana, mutta tässä pari otosta vapustamme.
torstai 30. huhtikuuta 2015
Vappu- ja sisustustunnelmia
Taas on havaittavissa yksi varma kevään merkki. Muhun iski nimittäin ihan kauhea sisustusinspiraatio. Keksin laittaa lastenhuoneen värimaailmaltaan uusiksi. Vaihtoon menee tekstiilit ja pian myös seinän väri. Pesin tänään myös lastenhuoneen ikkunan, jota ei ole pesty vuosikausiin. Noloa, mutta totta. Kerron näistä huoneen muutoksista myöhemmin lisää kuvien kera. Muutenkin näin suven kynnyksellä sitä kaipaa väriä ja raikkautta kotiinsa. Keltainen kun on muutenkin musta tosi kiva sisustusväri, niin se myös sopii vuodenajan tunnelmaan.
Vappu menee meillä mukavasti ystävien seurassa. Tänään suuntaamme Pankkiirin veljelle lapsiystävällisiin bileisiin ja huomenna Ruotsista saapuneen ystäväperheen kanssa brunssille ilman isompia lapsia. Vain Kirppu pääsee mukaan. Viikonloppuna onkin sitten taas vaihteeksi Batmanin fudisturnaus, kaverisynttärit sekä brunssia ystäväpariskunnan kanssa. On siis mukavasti ohjelmaa tiedossa.
Oikein ihanaa vappua kaikille! Olkaa ihmisiksi.

Tunnisteet:
inspiraatio,
kevät,
koti,
kuulumisia,
Sisustus
perjantai 24. huhtikuuta 2015
Delux hodari
Arvatkaa mikä voittaa pizzaperjantain? No se on tietysti hodariperjantai. Eikä ihan mikään perus sämpylän väliin nakki ja ketsuppia vaan delux-versiomme. Meidän hodariin sämpylän väliin tulee pieneksi silputtua tomaattia ja punasipulia, kuivattua sipulia, kurkkusalaattia, juustoraastetta sekä vahvaa sinappia ketsupin kera. Salsasta tai barbeque- kastikkeesta saa halutessaan lisäpotkua. Ja tietty se nakki. Tai pari. Kyytipojaksi olutta tai kokista. Mahtavaa vaihtelua perjantain herkutteluhetkeen. Voin suositella!

Tunnisteet:
perhe,
ruoka,
ruokavinkki
torstai 23. huhtikuuta 2015
Tehotyttö 8 kk
Äiti suunnittelee imettämisen lopettamista, mikä on minulla ihan ok. Pullostahan tulee maitoa helpommin. Syön muutenkin kiinteitä hyvin. Kaikki maistuu, mutta ei kovin suurissa määrissä kerrallaan.
Nukun yöni pääasiassa hyvin. Aamuyöstä alan joskus hötkyilemaan, mutta äidin rinnalla rauhoitun jatkamaan uniani. Syön öisin enää vain yhden kerran aamukuuden aikaan. Äiti ei laske tätä yösyömiseksi. Jos syön hyvin iltapuuron (kuten usein teen), en tarvitse ravintoa öisin. Päivisn nukun kolmet lyhyet päiväunet. Äiti haluaisi siirtyä kaksiin pidempiin, mutta en ole varma onko se hyvä idea.
En ole kasvanut pituutta moneen kuukauteen. Siitä neuvolassa oltiin vähän huolissaan ja lääkäri konsultoi mittojani. En kuitenkaan joutunut jatkotutkimuksiin, sillä painoa on tullut hyvin. Taidan nyt vaan ottaa painoa ja kasvan pituutta sitten kun minulle sopii. Tällä hetkellä tykkään olla lyhyehkö pallero. Pituuteni on nyt noin 66,5 cm ja painan n.8,5 kiloa. Vaatekokoni on edelleen 74.
Luonteeltani olen äidin mukaan verrattaen rauhallinen ja helposti hämättävissä. Tempperamenttini ei ole kovin tulinen ainakaan verrattuna isoimpaan veljeeni vauvana. Alan herkästi itkemään, jos äiti on liian kauan kaukana. Kotosalla tykkään olla samassa huoneessa tai ainakin näköetäisyydessä äidin kanssa. Äidistä se on kuulemma välillä vähän rankkaa. Vierastan myös kai aika paljon tällä hetkellä.
Olen päässyt jo kokeilemaan keinumista sekä hiekkalaatikolla istumista kotipihallamme. Kevät on todella mukavaa aikaa kun ei tarvitse olla toppavaatetta päällä ja liikkuminen on helpompaa.
Terveisin,
Tehotyttö

Tunnisteet:
arki,
kuulumisia,
Lapset,
vauva,
vauvavuosi
keskiviikko 22. huhtikuuta 2015
Poikien vuosineuvolat
Ollaan parin viikon sisällä ravattu Munkan terveysasemalla yhtenään. On ollut jokaisen lapsen neuvola ja päälle Robinin 4-vuotislääkärikäynti. Rokotukset on pistetty ja taitoja esitelty. Rupateltu sekä piirelty kuvioita.
Tässä hieman neuvolastatistiikkaa kiinnostuneille:
Batman 6 v.
Pituus: 119 cm (vaatekoko 122)
Paino: 23,2 kg
Pää: 52,6 cm
Batman menee täysin keskikäyrillä sekä painossa ja pituudessa. Päänympärysmitta ei ollut vuodessa kasvanut lainkaan, mutta se on kuulemma tässä iässä tyypillistä. Pää kun kasvaa ihan ensimmäisinä vuosina eniten ja tasaantuu kouluikään mennessä. Myös eri mittaajalla on oma virhemarginaalinsa mittaustuloksessa. Neuvolatädin mukaan Batman vaikuttaa ikäistään vanhemmalta. Motoriset taidot kohdillaan, henkisessä puolessa voi olla kehitettävää. Lähinnä pettymysten käsitteleminen sekä tunteiden hallinta ovat tässä iässä monelle kompastuskivenä.
Robin 4 v.
Pituus: 103 cm (vaatekoko 104)
Paino: 16,5 kg
Pää: 51,5 cm
Robin on myös mitoiltaan aika pitkälle keskiverto nelivuotiaan kokoinen. Robin on kehittynyt oikein hyvin puheessaan ja motoriikka on kohdillaan. Saksilla leikkaamisesta saimme kotiläksyjä. Mansikkaluomea seurataan edelleen eikä sen poistamiselle ole vielä tarvetta.
Ei siis mitään erityisen mielenkiintoista tai erikoista. Silti aina mielenkiintoista tietää mittoja ja verrata niitä muihin ikätovereihin sekä sisaruksiin samassa iässä.

perjantai 17. huhtikuuta 2015
Talinrannan kevätterkut
Ollut vähän hiljaiseloa täällä blogin puolella. Kaikenlaista kevättouhua ollut tässä. Aika juoksee kun on kivaa. Uskomatonta, että vuosi sitten olin masu pystyssä ja Robinin kanssa kotona. Juurihan se oli! Mutta toisaalta tuntuu, että pojat olisi olleet ikuisuuden yhdessä tarhassa. Sellainen tiivis porukka heillä on sinne syntynyt. Syksyllä heidän tiet erkanevat kun Batman aloittaa esikoulun eri päiväkodissa. Se voi tehdä tosi hyvää Robinin itsenäistymisen ja omien kaverisuhteiden luomisen kannalta. Nyt hän on mennyt täysin isoveljen jalanjäljissä ja isompien kavereiden kanssa. Tiedän tunteen, sillä itse olin pitkään isosiskon "siivillä eläjä".
Viime viikonloppuna pääsimme korkkaamaan parvekkeen ja voi että siinä tarkeni. Toivottavasti tulevana viikonloppunakin päästään nauttimaan kevätsäistä. Mulle ehti myös tällä viikolla tulla vuosirengas lisää. Sain Pankkiirilta lahjaksi mieluisan ja toivotun Marimekon mustavalkoisen Matikka mekon. Olin myös synttäripäivänä tyttöjen kanssa skumpilla Munkan rannassa. Ulkoiluja, fudista, lounastreffejä, shoppailureissuja ja perus arkea.
Tässä meidän poppoon fiiliksiä kuvien muodossa viimeisiltä kevätviikoilta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)