Yksin

Aina kun toinen  meistä vanhemmista on illan, päivän tai viikonlopun yksin lasten kanssa, kysyy toinen palatessaan heti miten on kaikki mennyt. Vastaus on lähes poikkeuksetta, että oikein hyvin. Itseasiassa tietyllä tavalla helpommin ja rauhallisemmin kun molempien vanhempien läsnäollessa. Ja tarkemmin pohdittuna se on aika loogista. Haluan painottaa, että meidän perheessä nämä toisen vanhemman poissaoloajat ovat aina kovin lyhyitä, maksimissaan (ja harvoin edes) viikonlopun mittaisia. Asia voisi olla kovasti toisella tolalla, jos esim. toinen osapuoli olisi työmatkoilla paljon. Tässä syitä lyhytkestoisen yksinhuoltajuuden "helpputeen":

1) Asenne. Silloin kun tietää, että edessä on tietyn ajan kestävä yksinhuoltajuusaika, on asenne jo lähtökohtaisesti kohdillaan. Tietää, että kaikki lastenhoitoon liittyvät vastuut kuuluvat minulle, eikä niiden jaon suhteen ole epäselvyyksiä.

2) Les the merrier. Tätä ei pidä ottaa kirjaimellisesti. Toki on kaikista kivointa kun koko perhe on koossa, mutta kun vain toinen vanhemmista on päättämässä päivän ohjelmasta ja kaikista siihen liittyvistä valinnoista on asiat kovin yksinkertaisia. Yleensä myös niinä päivinä pidämme ohjelman kovin simppelinä ja suosimme kotiin tai korkeintaan lähiympäristöön sijoittuvia aktiviteetteja.

3) Laatuaika. Kun vain toinen vanhemmista saa näin minunkin työelämään palattua harvinaista yksinoloaikaa lasten kanssa, tulee siihen panostettua eri tavalla. Huomio tarkemmin, että tämä aika tulee käytettyä mahdollisimman monipuolisesti ja mukavassa hengessä. Myös huomion antamiseen lapsille panostaa eri tavalla. Tietysti heti toisen kotiin palatessa on valmis nakkaamaan lapset poissaolleen kainaloon ja suuntaa itse vaikka lenkkipolulle tai makkariin nöpösille.

Mulla on tänään yksinhuoltajuuspäivä. Ollaan siivoiltu ja tehty lounasta aamupäivä. Tarkoituksena on nyt suunnata päikkäreille ja sen jälkeen pienimuotoiselle ulkoilureissulle. Ei mitään sen ihmeellisempää. Parhautta.

Mitä tuli tehtyä?

Hypnoosi. Mieltä kiehtova, mutta pelottava sosiaalinen vuorovaikutustilanne. Itse olen aina ollut kiinnostunut jossain määrin tästä aivojen manipulaatiotilasta. Ja jos mahdollisuus tulisi, olisin valmis altistumaan tälle tilalle.

Tänään päästiin työporukalla virkistysmielessä katsomaan Mitä tuli tehtyä- ohjelman televisiokuvauksia. Oli yllättävän mielenkiintoinen ja hauska kokemus. Sekä televisio-ohjelman tuotantoon, että hypnoosiin liittyvien seikkojen johdosta. Olisi super outoa, mutta kiehtovaa nähdä itsensä reagoivan vastaavanlaisiin alitajuntaan käsiksi käyviin suggestiotiloihin.

Ehkä haen seuraavalle tuotantokaudelle mukaan?

What a feeling!

Onpas se hieno tunne kun on panostanut johonkin ja jännittänytkin sitä. Ja kun lipuu sen kuuluisan mukavuusalueen ulkopuolelle ja suorittaa jotain mikä on jossain mittapuussa merkittävää ja itselleen mielekästä.

Nyt on se tunne. Ja parhaillaan se on juuri kun tilanne on ohi - onnistuneesti. Vedin äsken töissä bloggareille teknisen koulutuksen. Paikalla oli kiitettävän aktiivista ja rentoa porukkaa mikä mahdollisti vuorovaikutteisen, toivottavasti opettavan (ainakin mulle) ja käytännön läheisen tilaisuuden. Tämä energian määrä mitä tästä saa! Ennen kun samantien kohta kotona painan pään tyynyyn ja sammun.

Vauvakuumetta

Aamulla Pikku Kakkosessa tuli jokin ohjelma, jossa oli vauvoja. Meidän pojat istui sohvalla vierekkäin silmät vielä unihiekassa ja tuijottivat ohjelman vauvoja.

Robin ihaili "Vauva! Vauva meni sykkyyn". Batman totesi hetken päästä "Mä tahdon oman pikkusiskon" Hyvä, ettei mulla mennyt aamukahvit väärään kurkkuun. Kysyin "Ai tollaisen kun tuolla telkkarissa." Ja siihen Batman tuhahti "No ei tollasta. Erillainen. Sellainen äiti sun näköinen". Jaahas.

Ei koskaan.

On helppoa olla pitämättä jostain. Kuten pinaattikeitosta, kirkkaan punaisesta väristä, suomipopista, kultaisista koruista tai juoksemisesta. 

Kunnes löydän itseni etsimästä netistä hyvää pinaattikeittoreseptiä, hankkimasta kotiini kirkkaan punaisia sisustuselementtejä sekä pukemasta lapsiani kyseiseen väriin, luukuttamasta korviini Haloo Helsingin uutta levyä aamubussissa, haaveilemasta kultaisista näyttävistä koruista ja rämpimällä lumihangessa lenkkeillessä. Niin ne mieltymykset muuttuu. Älä koskaan sano ei koskaan.

Niin ne suunnat muuttuu

Potretti viikossa- projekti: 2/44

Blogiprojekti jatkuu. Idea simppeli ja alkunsa se tai tästä. Mustavalkoiset kuvat saavat jatkoa ja tällä kertaa niissä esiintyy kuopuksemme.

Teema on "Hämillään".

Kiireviikko

Mitä ihmettä? Valoisaa (vaikkakin todella kirpakan kylmää) jo puoli seiskan aikaan kun lähdin töihin. Mahtavaa!

Meidän perheellä on edessä kiireinen viikko kun molemmilla vanhemmilla on töissä tärkeitä tapaamisia, työmatkaa ja koulutuksia. Mutta sehän tarkoittaa vaan yhtä asiaa - viikonloppu tulee ennen kun huomataankaan. Lauantaina Pankkiirilla on työporukan virkistysmatka Tallinnaan ja sunnuntaina mennään ystäväperheen kuopuksen ekoille synttäreille.

Tässä muutama kuva viime perjantain kattauksesta. Ei mene kauaa kun istutaan taas pizzapalat ja viikonloppu edessä.