Asuntomarkkinoilla on niin hiljaista, että sitä välillä aivan unohtaa, että on myymässä asuntoaan. Tai sitten syynä tähän kaikkeen on se, ettei juurikaan mitään myynnin eteen tehdä. Kun ei vaan ole mikään pakko. Ehkä olohuoneen huonekalujen siirtely voi piristää myyntiä.
Saimme rakentavaa palautetta päiväkodin Vasu-keskustelussa. Batmanin kanssa tulisi kotona treenata hienomotoriikkaa. Kynäote, saksilla leikkaaminen, liimapuikon käsittely, paperin taittelu ja sellainen lapselle tärkeä pikkutarkka homma. Tunsin piston sydämessäni. Tämä homma ei vaan ole koskaan ollut Batmanin mieleen, joten se on jäänyt täysin taka-alalle. Tietysti tässä(kin) osasyynä on iPadit ja muut vempeleet. Keksin kuitenkin hyvän idean, millä tapaa kynäotteen treenaamisesta voidaan saada Batmanille mielekkäämpää. Kirjaimiin, äänteisiin ja sanoihin liittyvät seikat ovat kovasti viime aikoina poikaa kiinnostaneet. Voisimmekin harjoitella kirjaimien kirjoittamista paperille. Näin voisi huomammatta harjoitella kynäotetta ja kehittää hienomotoriikkaa.
Pari anopilta saatua ilmaisleffalippua on vanhenemassa. Ihanaa, kun on "pakko" mennä Pankkiirin kanssa katsomaan aikuisten elokuvaa. Lapset viedään mun vanhemmille treffien ajaksi. Meillä on kaksi vaihtoehtoa - The Counselor ja Gravity.
Lepakkotuolien nahkapäälliset ovat jumalattoman kalliita.
Paras hampurilaispaikka Suomessa on Midhill. Mikäli on Pankkiiriin uskominen.
Kanattaa ottaa hetki ennen kun on menossa hakemaan lapsia hoidosta miettiäkseen minne heidät aamulla vei. Nimim. urpot suljetun päiväkodin pihalla.
Mulla on pahasti päällä joka marraskuinen sokeririippuvuus. Siihen kun yhdistää laiskuuden ja saamattomuuden urheilun suhteen on yhtälö selkeä. Onneksi on karkkipäivä!
perjantai 15. marraskuuta 2013
torstai 14. marraskuuta 2013
Kehitettävää?
Vasu- ja valokuvauspäivä päiväkodissa. Muistilista, joka olisi pitänyt laatia jo viikkoja sitten:
- Palauta päiväkotiin Vasu-keskusteluajan vahvistuslappu.
- Varaa parturi Batmanille ennen valokuvausta.
- Muista palauttaa valokuvaukseen littyvä lupapaperi täytettynä ja ajoissa päiväkotiin.
- Tuo kuravaatteet kotiin pestäväksi aina kunnon rapapäivien jälkeen.
- Muista ottaa kuravaatteet kuivina seuraavan päivänä päiväkotiin mukaan.
- Muista merkitä työkalenteriisi Vasu- keskusteluaika.
- Mieti ja laita valokuvaukseen laitettavat vaatteet valmiiksi ajoissa.
Nyt toivon vaan, ettei tänpäiväinen varhaiskasvatuskeskustelu käänny meidän vanhempien tekemättäjättämisiin. ;) Onneksi liiskatukka valokuvassa tai hiekkaiset kuravaatteet eivät maailmaa kaada.

| Batmanin tukka joskus edellisen parturin jälkeen |
Tunnisteet:
arki,
elämä,
kasvatus,
Lapset,
vanhemmuus
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Äitiyden merkkejä
Mistä tietää olevansa äiti?
Omaat taidon herätä keskellä yötä lapsen aivastukseen sujettujen ovien takaa, vaikka miehesi kuorsaa vieressäsi.
Tiedät, että legon tai pikkuauton päälle astuminen on verrattavissa synnytyssupistuksiin.
Osaat monikäyttää baby wipeseja. Niillä voi kätevästi esim. niistä nenää, korjata meikkiä tai putsata rapaa kengistä.
Et odota lomaltasi lepoa. Lomalla vasta mennäänkin, jotta lapset pysyvät jokseenkin hyväntuulisina eikä tekemisen puute pääse yllättämään. Lepolomat hoidetaan ilman lapsia.
Pystyt samaan aikaan kokkaamaan päivällistä, imettämään, käskyttämään lapsiasi ja puhumaan puhelimessa. Ja kaikki tämä missaamatta minuttiakaan lempi TV-sarjastasi.
Tiedät, että kuivausrumpu on hyvä paikka piilottaalikaisia kakkavaippoja tavaraa vieraiden tullessa kylään.
Et kauhistu yöllä, jos joudut heräämään vaihtamaan pissavahinkoisen lakanoita. Olet vain tyytyväinen, ettei kyseessä ollut ruskea tai suurella paineella jommasta kummasta päästä syöksynyt erite.
Olet kehittynyt huomattavasti englannin kielen taidossasi käyttämällä sitä aikuisten salakielenä.
Imuroiminen yksin kotona voi olla mitä parhainta laatuaikaa.
Unikoulu on käytännössä tutumpi kuin mikään koulussa opittu oppiaine.
Sen sijaan, että juoksisit oksennusta karkuun, juokset sitä kohti.
Valmistaudut lapsesti Vasu-keskusteluun yhtä paljon kun töissä käytävään kehityskeskusteluun.
Omaat taidon herätä keskellä yötä lapsen aivastukseen sujettujen ovien takaa, vaikka miehesi kuorsaa vieressäsi.
Tiedät, että legon tai pikkuauton päälle astuminen on verrattavissa synnytyssupistuksiin.
Osaat monikäyttää baby wipeseja. Niillä voi kätevästi esim. niistä nenää, korjata meikkiä tai putsata rapaa kengistä.
Et odota lomaltasi lepoa. Lomalla vasta mennäänkin, jotta lapset pysyvät jokseenkin hyväntuulisina eikä tekemisen puute pääse yllättämään. Lepolomat hoidetaan ilman lapsia.
Pystyt samaan aikaan kokkaamaan päivällistä, imettämään, käskyttämään lapsiasi ja puhumaan puhelimessa. Ja kaikki tämä missaamatta minuttiakaan lempi TV-sarjastasi.
Tiedät, että kuivausrumpu on hyvä paikka piilottaa
Et kauhistu yöllä, jos joudut heräämään vaihtamaan pissavahinkoisen lakanoita. Olet vain tyytyväinen, ettei kyseessä ollut ruskea tai suurella paineella jommasta kummasta päästä syöksynyt erite.
Olet kehittynyt huomattavasti englannin kielen taidossasi käyttämällä sitä aikuisten salakielenä.
Imuroiminen yksin kotona voi olla mitä parhainta laatuaikaa.
Unikoulu on käytännössä tutumpi kuin mikään koulussa opittu oppiaine.
Sen sijaan, että juoksisit oksennusta karkuun, juokset sitä kohti.
Valmistaudut lapsesti Vasu-keskusteluun yhtä paljon kun töissä käytävään kehityskeskusteluun.
tiistai 12. marraskuuta 2013
Esikoisenpäiväkortti
Minun lapseni...
Mun esikoisen nimi on Matias.
Se kirjoitetaan Batman.
Pidän Batmanin empaattisuudesta, huumorintajusta ja herkkyydestä. Pidän myös siitä miten kaiken sen tappalemisen välissä välittävä se osaa olla pikkuveljeään kohtaan. Kuinka paljon se kuulemma puhuu veljestään tarhassa. Ja kuinka tärkeitä sille on lähipiirin ihmiset. Kuinka se alkoi isänpäivänä vuolaasti itkemään kun mun sisko ja sen vauva jäivät ulos meidän autosta.
Pidän myös siitä miten paljon Batmanilla on yhteistä isänsä kanssa. Ne on kunnon tiimi. Tiimi, johon mulla ei aina ole asiaa.
Mennään Batmanin kanssa illalla pikkuveljen jo nukkuessa lukemaan satu meidän vanhempien sänkyyn. Köllötellään hetki yhdessä. Jutellaan ensin päivän kohokohdat ja sitten ollaan vaan ihan hiljaa. Piirrän eläimiä esikoiseni vatsaan. Ollaan siinä juuri siihen saakka kun molemmat melkein nukahtaa.
![]() |
| Batmanin kortti isälleen |
maanantai 11. marraskuuta 2013
Kanaria calling
Ei ollut tarkoitus. Oli oikeastaan jo päätetty toisin. Ja näin tässä kävi. Varasimme matkat Kanariansaarille maaliskuussa. Elämäni ensimmäinen talvikaudelle sijoittuva etelänmatka ja toinen pakettimatka ikinä (Santorini oli ensimmäinen). Myös ensikerta näille Espanjan saarille, joista on kuultu paljon niin pahaa kuin hyvääkin. Pakkohan sitä oli kun puoleen hintaan sai! Ja kun paikka on entuudestaan mun vanhemmille tuttu - ei tarvitse ihan sikaa säkissä ostaa.
Kohde on Los Gigantes - pieni paikka Teneriffan saarella. Lapsiystävällinen kohde, jossa on paljon korkeuseroja. Kuvien perusteella paikka näyttää Kreikan pikkusaarelta. Huoneistohotellissa on kiitettävän suuri uima-allas siltoineen ja baarialueineen. Kohteessa on maaliskuussa keskimäärin 22 asteista ja sateiden riski on pieni. Ihan jees pitkän Suomen talven päätteeksi. Liian suuria odotuksia matkasta ei kuitenkaan ole. Pääasia on maisemanvaihdos ja lämmin ilmasto. Kohteesta on helppo tehdä päiväreissuja muihin Teneriffan kohteisiin ja patikointimahdollisuus on hyödynnettävä. Lähteehän mukaan myös mun vanhemmat lastenvahtiavuksi. Neljän kuukauden päästä teemat ovat lämpö, lepo, herkut sekä lämpö ja lepo. Toivottavasti sään jumalat ja meidän lapset ovat samalla linjalla. ;)
Kuvat on Finnmatkojen sivuilta.
Tunnisteet:
loma,
Matkustelu,
perhe
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Isien juhlapäivä
Isät, iskät, isit, ukit, vaarit, isoisät. Joka päivä on isänpäivä, mutta tänään juhlimme isyyttä.
Meidän isänpäivää vietettiin perinteisesti. Pidempien aamu-unien jälkeen kävimme laulun säestämänä, korttien ja lahjan kera herättämässä isä, joka pääsi suoraan valmiiseen aamupalapöytään. Suuntasimme hautojen jälkeen Espooseen mun vanhemmille saunomaan ja syömään. Tarjolla oli rapukeittoa, suussasulavaa hevosen sisäfilettä, juuris-vuohenjuustogratiinia ja lakka creme bruleet. Kahvien kanssa tarjoiltiin ihania pikkuleivoksia. Lasten kenkkailuista (Batman mm. poisti kiukkuspäissään kamerasta suurimman osan mun ottamista valkovista. Murrr) huolimatta takana mukava, lämminhenkinen isänpäivä. Eläköön elämäni isät!
Tunnisteet:
Juhlat,
kattaukset,
perhe,
ruoka
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Valopilkkuja
Marraskuu. Taivas itkee pimeyttä. Viimeisetkin lehdet luovuttavat sinnittelyn ja päästävät irti puiden oksista. Valokynälle ja kosteusvoiteille on käyttöä. Ruokahalu kasvaa suhteessa väsymyksen määrään ja hiekkaravan siivoamiselle ei tule loppua. Nyt jos koskaan tarvitaan positiivisia ajatuksia. Valopilkkuja.
Tukholma kutsuu! Perjantaista lauantaihin tämä mamma hoitaa asiakassuhteitaan länsinaapurin pääkaupungissa vähemmän virallisissa tunnelmissa. Ongelmana on minkä päähineen asiakkaan uuden toimiston teematupareihin valitsen. Mikä sopii pikkumustaan? Valikoimissa on kaikkea palomiehestä ja lehmitytöstä velhoon ja viikinkiin. Olisiko baskeri tylsä?
Uusi ihana Finlaysonin Elefantti- kuosinen tyynynpäällinen oli suunniteltu lastenhuoneeseen, mutta se sopii ihan liian hyvin olkkariin. Eläköön norsuille!
Tiimarin konkurssista on hyötyäkin. Kaikki tuotteet myydään pilkkahintaan. Täytin meidän kaapit kynttilöillä ja tuikuilla. Niitä palaa meillä paljon.
Näin marraskuun puolella ei meitä enää pidetä hulluina kun ollaan aloitettu glögikausi. Meillä se alkoi jo viikkoja sitten ja muutamaa eri versiota on testattu. Kuvan vuosikerta Blossa ei kuuluu suosikkeihini. Onneksi valinnanvaraa löytyy niin mehu-, viini- kuin väkevissä versioissa.
Tukholma kutsuu! Perjantaista lauantaihin tämä mamma hoitaa asiakassuhteitaan länsinaapurin pääkaupungissa vähemmän virallisissa tunnelmissa. Ongelmana on minkä päähineen asiakkaan uuden toimiston teematupareihin valitsen. Mikä sopii pikkumustaan? Valikoimissa on kaikkea palomiehestä ja lehmitytöstä velhoon ja viikinkiin. Olisiko baskeri tylsä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)