"Äiti, isä kiusaa"

Muistan lapsuudesta, että oli silkka vääryys, että valittaessaan jostain kohtaamastaan vääryydestä vanhemmille tai päiväkodin aikuisille, sai vastaukseksi usein "älä rolli". Tuntui, että pitää saada valittaa jos on jäänyt siskonsa alakynteen tai ei saa haluamaansa asiaa/tavaraa. Se oli ikään kuin huono tapa, johon oli pakko turvautua kun omat keinot eripuratilanteen selvittämiisen eivät riittäneet. Piti hakea joku omalle puolelleen. Tuntui kamalalta kun tukea tilanteessa ei aina tullut. Eikä me edes siskon kanssa lapsena apetu paljon. Nyt kuitenkin ymmärrän vanhempiani ja muita lapsuuden aikuisia.

Meidän pojat tappellee. Ne nahistelee, kinastelee ja sanasotailee kaiken aikaan. Ja joka päivä. Rasittavaa. Mutta vielä itse tappelemista rasittavampaa on se rolliminen, joka kaikesta syntyy. Ei tarvitse kun käydä vaikka suihkussa niin jompi kumpi juoksee kertomaan veljensä tekemisistä. Vinkuvalla ja liian kovalla äänellä varustettu "Robin otti multa ton eikä anna takaisin", "Batman töni ja löi mua" tai "Äiti! Isä kiroili" (nää on ehkä koomisimpia). Lista on loputon.

Olen olosuhteidenkin pakosta tehnyt valinnan antaa lasten selvittää mahdollisimman pitkälle omat erimielisyytensä. Koittaa olla puuttumatta. Jos ei ole itse ollut riitatilanteessa on lähes mahdottomuus antaa oikeaa tuomiota tapahtuneesta. Molemmilla on kuitenkin lähes joka kerta ihan eri näkemys mitä oikein oli tapahtunut. Kuka löi ja ketä. Luonnollisesti silloin kun on todistamassa riitatilannetta, on aika helppoa todeta kumpi teki väärin vai joutuuko molemmat jäähylle. Kuitenkin joskus on toimittava erotuomarina myös tilanteissa, joita ei itse ole nähnyt. Joskus toinen pojista tunnustaakin tehneensä väärin ja on valmis sopimaan. Harvemmin tilanteet kuitenkaan ovat näin helppoja. Onko kaikilla sisaruksilla samaa vikaa?

Tämän avautumisen pointti olkoon, että erotuomarin osa ei ole palkitseva. Ja rolliminen on ärsyttävää. Piste.

Joskus ainoa paras rauhottumiskeino on eletroniikka