Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntymä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntymä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Ensimmäinen

11.2.2009. Hanget kimalsivat valkosina ja aurinko porotti pakkaslumille. Oli täydellinen päivä.

Sinä päivänä minusta tuli äiti. Elämäni mullistui tavalla, jota en voinut etukäteen kuvitella. Esikoisemme syntyi tapahtumarikkaan synnytyksen jälkeen ja kivut ja säryt olivat samantien toisarvoisia. 

Esikoisemme oli ensimmäinen kaikissa sanan merkityksissä. Ei ainoastaan meidän perheen ensimmäinen lapsi vaan samalla sekä molempien puolien lähisuvun, että ystäväporukan ensimmäinen. Sitä taakkaa on poika saanut kantaa tähän päivään saakka. Niin hyvässä kuin pahassa. 

Batman on haastavassa iässä. Heittämällä tähän saakka haastavimmassa. Rajoja haetaan uudestaan ja omia tunteita on äärimmäisen vaikea käsitellä. Tietty rauhattomuus on vallannut lapsemme. Käskyjä ja ohjeita on välillä vaikea noudattaa. Leuhkiminen ja mahtailu on arkipäivää. Lapsella on käynnissä taas yksi kasvunpaikka, tarve löytää yhä enemmän itseään ja rajojaan. 

Batman on herkkä, erittäin helposti kiintyvä, "isojakin" asioita pohdiskeleva nuori mies. Hänelle perhe ja lähiomaiset ovat kaikki kaikessa. Esikuvat lähipiirissä ovat äärimmäisen tärkeitä. Fudista rakastava rokkidiiva kaipaa paljon vanhempien hellyyttä ja kannustamista. Onhan hän vielä kovin pieni ja avuton poika. 

Batman on äärimmäisen suojeleva ja hellä isoveli, joka puolustaa pikkusisariaan joka tilanteessa. Pikkusiskon syntymä on herättänyt entistä vahvemman suojeluvietin, joka näkyy ylitsehuokuvina rakkauden osoituksina. Vaikka pikkuveljen kanssa tapellaan ja nahistellaan päivittäin, on veljessuhde todella luja ja rakastava. 

Esikoiselle on aina oma paikka sydämessä. Se paikka on tällä hetkellä täynnä kiitollisuutta, onnea ja rakkautta. Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain! 



tiistai 1. huhtikuuta 2014

Vauvaletkautuksia

Uuden sisaruksen tuleva syntymä on herättänyt viisivuotiaassa Batmanissä monta avointa asiaa. Vaikka olemme valmistautuneet vastaamaan niihin hankalimpiinkin asiaan sopivalla tavalla, on mietteiden taso ainakin toistaiseksi pysynyt varsin helppona. Iltasella mun vatsan pullottaessa ja kun vauvan liikkeet ovat parhaiten havaittavissa, herää Batmanille seuraavanlaisia ajatuksia:

Onko sillä nyt paljaat jalat?

Pukeeko joku sen ennen kun se tulee ulos vai syntyykö se kikkelikallena? (Sukupuoli ei tosin ole vielä selvillä, mutta Batman on varma, että kyseessä on poika.)

Miten se voi kuulla mua? Ai niin sulla on toi reikä vatsassa (napa). 

Oltiinko me kotona kun se vauva tuli sun vatsaan? 

Jos siitä vauvasta tulee komea, se voi päästä mun rock bändin kitaristiksi.

Sellaista. Ja lisää varmasti seuraa.



maanantai 25. maaliskuuta 2013

Vaivattomasta vauvasta tomeraksi taaperoksi

Olen huomannut, että omien lapsien syntymäpäivän lähestyessä olen normaalia tunteellisemmassa tilassa. Lähestyvät merkkipäivät antavat kipinän muistelulle, jossa palaan lasten syntymään - juuri ennen ja sen jälkeen. Näin tein viimeksi muutama kuukausi sitten Batmanin täyttäessä neljä vuotta tässä postauksessa. Robin ansaitsee samaa pohdintaa kirjallisena. Synnytystarinavaroitus.

Toinen kerta on aina erillainen kun ensimmäinen. Niin oli mun toka raskaus, joka meni tuplasti nopeammin kuin ensimmäinen. Tyypillisesti se hurahti ohi myös huomattavasti vähemmällä analysoinnilla ja kropan tarkkailulla. Arki oli kiireistä juuri töihin palanneena ja Batmanin tarhassa aloittaneena. Muistan pääasiassa alkuraskaudesta sen, että oksentelin toimistolla kesähelteissä. Nukuin tuolloin myös laittoman vähän. Batman oireili rajusti öisin päivittäistä eroahdistusta kauhukohtauksien muodossa ja mulle iski sen rinnalle unettomuus. Kaikesta tästä selvittiin voittajina kun raskauspahoinvoinnitkin helpottivat siinä odotuksen puolen välin jälkeen. Loppu meni super helposti ja kuten sanoin, juosten.


Vasta kun jäin äitiyslomalle - noin kuusi viikkoa ennen laskettua, pääsin siihen oikeaan tunnelmaan ja keskittymään tulevaan vauvaan. Robinhan antoi meidän ihan huolella odottaa ja saapui maailmaan vasta kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Olimme ehtineet jo synnytyksen käynnistämiskontrolliin ja väärällä hälytyksellä ambulanssikyydillä sairaalaan synnytyshommiin. Synnytys oli lähes täydellinen - nopea ponnistuvaihe (ainoa, josta jäi ensimmäisessä synnytyksessä "traumoja") ja lääkitys kohdillaan. Ainoastaan hullu nuha vaikeutti pahimpien supistuksien aikana hengittämistä. Jopa kokeneen kätilön ilme oli näkemisen arvoinen kun synnytyspöydälle mätkähti lähes viisikiloinen sinertävä kuopuksemme. Kukaan ei ollut osannut (onneksi!) arvioida sikiön kokoa läheskään noin suureksi - arviot menivät siellä neljän kilon kieppeillä.

Ensikohtaaminen
Haukotus
Robin oli heti valmis paketti. Isokokoisissa vauvoissa on se hyvä puoli, että niitä on helppo käsitellä ja ne ovat heti syntyessään valppaita ja vastaanottavia. Myös imettäminen onnistui ilman mitään alkuongelmia, joita ensimmäisen kanssa oli koettu. Olin valmis lähtemään kotiin synnytyksestä seuraavana päivänä, mutta ison lapsen sokeriarvoja tuli seurata muutama päivä. Tämä aika tuntui ikuisuudelta Batmanin ja isän poissaollessa.

Kotiutumisesta on jäänyt pääasiassa mieleen Batmanin suunntaton hämmennys. Musta oli jotenkin tosi rankkaa nähdä sen epävarmuus, hämmennys ja omituinen käytös, jonka uusi perheenjäsen sai aikaan. Batman oli toki kiinnostunut vauvasta, eikä yrittänyt (alkuun) tehdä mitään pahaa, mutta oli äärimmäisen vaikea alussa jakaa huomiota koko ajan tississä roikkuvan rääpäleen ja huomiota paljon äidiltään vaativat taaperon kanssa. Tässä vaiheessa Batmanista tulikin varsinainen isänsä poika. Muutaman viikon jälkeen hämmennys helpottui ja tutustuminen pikkuveljeen pikku hiljaa alkoi.

 

Robin oli ensimmäiset kuukaudet äärimmäisen helppo vauva. Toinen olkapää oli kärsinyt hieman synnyksessä ja sen liikkuvuuden kehittymistä seurattiin muutaman kontrollikäynnin ajan. Muutaman viikon iässä huomasimme myös Robinin ylähuulessa punaisen syntymämerkin, joka osoittautui mansikkaluomeksi. Se on täysin harmiton, kosmeettinen piirre, jonka tulisi lähteä itsestään kouluikään mennessä.

Nälkä Robinilla oli säännöllistä, syöminen nopeaa ja yöt rauhallisia. Vauva viihtyi myös hyvin vaikka sitterissä seuraten isoveljensä toilailuja. Robinin kasvu tasaantui pian ja jättivauvasta tuli normaalikokoinen pötkylä. Liikkuminen, naureskelu ja jokeltelu alkoi kaikki hyvin nuorella iällä. Maitoallergian puhkeaminen noin kolmen kuukauden iässä heikensi unen laatua ja kovin pätkinäiset yöt olivat koko perheelle rankkoja. Onneksi saimme diagnoosiin muutaman kuukauden päästä ja aloimme syöttämään oikeanlaista korvikemaitoa. Yöt rauhoittuivat selkeästi ja pääsimme nauttimaan paremmin arjesta.

Hymy hertyi jo pariviikkoisena
Vauvavuosi meni ohi aivan liian vikkelään ja pian ensimmäinen taaperovuosikin on takanapäin. Nyt Robin juttelee jo kovasti maksimissaan neljän - viiden sanan lauseita. Pojasta löytyy myös aimoannos määrätietoisuutta ja se osaa pitää perheessä puolensa. Jo jokin aika sitten osat ovat vaihtuneet - nyt kostetaan isoveljen aikoinaan tekemät kommellukset. Veljekset ovat parhaat ystävykset ja yhteinen sävel leikkeihin löytyy jo usein. Muutaman viikon päästä juhlitaan meidän rakasta ja toimeliasta ilopilleriä.

Veljekset ja serkkutyttö

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Helmikuun helmi

Se on helmikuu ja porhalletaan kovaa vauhtia kevättä kohti. Tässä kuussa on meille tammikuun tapaan jotain spessua - esikoisemme syntymäpäivä. Neljä vuotta sitten tähän aikaan olin jo ätiyslomalla ja voin vallan mainiosti. Kovin läskisti tosin. Muistan, että oli ihan sairaan liukasta köpötellessäni mummimammana joka päivä muutama kilometrin päähän kauppaan ja takaisin reppu selässä. Tästä oli syntynyt tapa ajan tappamiseksi ja sen pidin synnytykseen saakka. Näin tuli myös vähän ulkoiltua ja liikuttua. Ei se herkkua aina ollut kun tasapaino oli kateissa, jalkoja turvotti ja mahaa supisteli jatkuvasti. Käveltiin kerran myös lasketun ajan tiennoilla neljättä tuntia Pankkiirin perheen kanssa. Olin varma paluumatkalla, et nyt se vauva mätkähtää sinne metsään - niin tuskaista se supistelu alkoi olla. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kuu vaihtui taas

Kotia tuli myös kliseisesti kuurattua hormoonipyörryksissä. Muistan pesseeni mm. ikkunat, mikä ei ollut kovin viisasta. Ei nimittäin olisi syntymättömälle lapselle suositeltavaa mätkähtää kolmannen kerroksen ikkunasta lumikasaan. Kämppä oli siistimpi kun koskaan. Ei siitäkään apua ollut.

Suomalaista muotoilua kahdessa muodossa

Vaikka voin silloin olosuhteisiin nähden erinomaisesti, tuntui jokainen päivä lasketun ajan jälkeen piinavalta. Batmanin laskettu aika oli 7.2. mutta valoa nyytti näki ekaa kertaa imukuppi päälaessaan neljä päivää siitä. Se sinimusta ryppynaamainen verimötky oli kauneinta mitä olin nähnyt. Ja on edelleen. Nykyään harvemmin verisenä, vaaleaihoiseksi tunnistettavana ja usein muut päähineet päässään kuin imukuppi. Silti se on edelleen pyytteettömästi vanhempiinsa kiintynyt, ajoittain avuton ja usein syliä kaipaava pikkulapsi.  

Ikää vuorokausi