maanantai 29. elokuuta 2016

Koulun alun hankintoja

Postaus on tehty yhteistyössä Elloksen kanssa. Yhteistyöinkit on merkitty * merkillä.

Koulujen alku on jo hyvässä vauhdissa. Batman on päässyt mukavasti koulun makuun ja iltapäiväkerhossa on onneksemme paljon tuttuja kavereita. Opettaja vaikuttaa todella mukavalta! Koulumatkat menemme vielä ainakin alkuun yhdessä jonkun aikuisen kanssa. Ihan mahtavaa kun sellaiseen on mummin ja mun lyhennetyn työajan johdosta mahdollisuus.

Koulun aloittamiseen kuuluu aina uusien vaatteiden ja tarvikkeiden hankkiminen. Muistan itsekin kun valitsin koulureppua, penaalia sekä vaatetusta "isomman lapsen" arkeen. Todellisuudessahan vaatteet ovat aika samoja kun ennekin olemme käyttäneet. Vaatekoko on vaan taas muuttunut suurempaan. Näin ollen hankintoja on täytynyt syksyn tullen tehdä.

Itse tilasin vaatteita Ellokselta*. Ihan perusvaatetta arkikäyttöön edullisesti. Repun ehdimmekin jo toisaalta hankkia, mutta Ellokseltakin olisi löytynyt muutama varteenotettava vaihtoehto. Tässä kuvakollaasi hauskoista ekaluokkalaisen pojan varusteista.






tiistai 23. elokuuta 2016

Kaksivuotias

Kaksi vuotta suloisuutta, 
velmuilua, onnea uutta.
Silmäterä koko perheen, 
uuden lapsen saimme terveen. 
Iloinen sä osaat olla, 
huonoja päiviä lähes nolla. 
Helppo sua on rakastaa, 
veljetkin suo palvoo vaan.
Kolmannelle vuodelle vie tää,
uhma edessä - ken tietää.
Omaa tahtoa saakin olla, 
sillä pärjää sata nolla. 

Onnea, onnea rakas!


perjantai 12. elokuuta 2016

Ensimmäinen päivä

Penaali, puhelin, sateenvarjo, aurinkolasit, juomapullo, huppari. Tässä osa tarvikkeista, joita keskiviikkoiltana (tietysti ihan liian myöhään) pakkasimme Batmanin uuteen koulureppuun. Myös vaatevalinnat tuli tehdä harkiten. Seuraavana päivänä oli edessä meille kaikille uusi, jännittävä, kiehtovakin tapahtuma.

Kun tämän pitkään odotetun päivän aamu koitti, olimme intoa täynnä koko perhe. Lähdimme yhdessä viemään seitsenvuotiasta Pankkiirin lapsuuden koululle. Kävimme jälleen kerran läpi pian jo liiankin tutuksi tulevan koulureitin ja muistutimme tienylityksien varovaisuuden tärkeydestä. Olimme hyvinkin liian ajoissa koulun pihalla. Mutta emme olleet ainoita. Pikkuhiljaa koulun piha täyttyi jännittyneestä ilmapiiristä, liikuttuneista vanhemmista sekä toisiaan iloisina moikkaavista lapsukaisista. Puolisen tuntia myöhemmin kuului kellon kilinää ja lapset vanhempineen ohjattiin omien luokkiensa luo jonoon. Oli moikkahalien aika. Siitä se lähti sitten. Vesiputous nimittäin. Batman alkoi lohduttomasti itkemään peittäen kasvonsa syliini, ettei kukaan asiaa huomaisi. Itse nielin kyyneleitä yrittäen esittää vahvaa. "Hyvin se menee, ei haittaa, että itkettää." Ja reippaana hän lopulta jonossa koulutiloihin asteli. Itse lähdin pala kurkussa koko bussimatkan itkua pidättäen töihin.

Töissä oloni parantui ja pystyin jotenkin keskittymään työtehtäviini. Kunnes puolen päivän aikaan sain puhelun Pankkiirilta. Koulusta oli soitettu, että Batman itkee koska hänet on ilmoitettu väärään iltapäiväkerhoon. Kaikki muut tutut ja kaverit oli haettu lähimpään kerhopaikkaan, jonne meidänkin oli meidän käsityksemme mukaan tarkoitus mennä. Oli kuitenkin sattunut jokin väärinkäsitys ja Batman oli ilmoitettu viereisen koulun tiloihin ranskalaiseen iltapäiväkerhoon. Tänne hän ei kuitenkaan ymmärrettävästi ollut halunnut mennä. Onneksi Pankkiirilla oli vapaapäivä ja hän riensi selvittämään asiaa. Paikalle päästyään Batman oli jo pelaamassa pihalla iloisesti polttopalloa ystävien kanssa. Siirto oikeaan kerhoon onnistui mutkitta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Toivottavasti Batmanille ei vaan jäänyt päällimmäiseksi mielikuvaksi ensimmäisestä koulupäivästä tämä ikävä välikohtaus.

Mutta kyllä tämä on vaan iso juttu. Ja herättää äitinä lukuisia huolenaiheita. Miten se pärjää, ei kai sitä kiusata? Ja ei kai se kiusaa ketään? Miten se muistaa varoa liikennettä tai pitää omaisuudestaan huolen? Ja samalla pitäisi todistella lapselle, että hyvin se menee. Ja niinhän se meneekin. Ihan varmasti.

Onnea koulutaipaleelle rakas!



tiistai 9. elokuuta 2016

Kesäloma

We are back. Sekä päivittämässä pitkästä aikaa blogia, että kesälomien jälkeen taas töissä ja kiinni arjessa.

Pankkiirilla oli viisi ja minulla neljä viikkoa lomaa. Ensimmäisen viikon Pankkiiri vietti lasten kanssa kaupungissa tehden kivoja kesäretkiä. Kuopion mökillä vietimme lomista jopa kolme viikkoa. Välissä kipaisimme pariksi yöksi ystävien viehättävässä kesäpaikassa Toivakassa ja siitä kodin kautta yöksi Naantaliin ja Muumimaailmaan.

Mökillä olimme sekä mun vanhempien, että siskon perheen kanssa. On se vaan niin paras tapa päästä irti arjen rutiineista. Kesällä ei malta oikein matkustella kun Suomen suvi on ihan paras. Luonto, järvi, kaupunkia alkeellisemmat olosuhteet sekä teknologian vähäinen käyttäminen buuttaa aivot tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Viikonpäivät häviää, ajan merkitys vähenee. Lomarytmi mahdollistaa iltauinnit ja jopa puoli kymmeneen saakka nukkumisen aamuisin. Televisio ja pleikkari ovat myös jääneet loman aikana minimaaliselle käytölle.

Iloksemme huomasimme, että isommat lapset osasivat ja halusivat osallistua mökillä moninaisiin toimiin kuten kalastamiseen, soutamiseen, perunoiden pesuun, sienestämiseen, sienien putsaamiseen, tiskaamiseen, puutöihin sekä saunan lämmittämiseen. Viimeisimmässä pojat jopa neuvoivat minua.

Tämän kesän hittijuttuja olivat radiopuhelimet, kalastaminen, Ninja Go, Pokemonjahti, lasten kiskalla itseleivottujen keksien myyminen sekä tikanheitto. Järvessä uiminen ja saunominen olivat kuitenkin ylivoimainen ykkösjuttu.

Säät olivat riittävän suotuisat ja koko loman saimme muutamaa päivää lukuunottamatta olla shortseilla ja lyhythihaisilla. Sadevaatteillekaan ei ollut käyttöä. Minusta se on tosi hyvin ainakin verrattuna viime vuoden heinäkuuhun. Ensimmäinen työviikko on vauhdissa ja torstaina alkaa Batmanin koulutaival. Uusi arki on ihan tervetullut. Arjen ruutinit, kavereiden tapaaminen sekä terveellisemmät elämäntavat tekevät kaikille hyvää.