torstai 5. joulukuuta 2013

Kohokohtia

Mulla on ollut tapana kerätä tänne viikon arkisia kohokohtia perjantaisin. Koska tänään on henkinen perjantai, ajattelin kertoa viimeisimpiä kuulumisiamme. Sanomattakin on selvää, että kaikista jo se, että työviikko on päivän vajaa, on mainio asia. Mutta viikkoon on mahtunut muitakin mainittavan arvoisia juttuja. 

Batmanilla oli eilen sirkuskoulun kauden päättäjäiset. Juhlissa pääsi esittämään kotona isän kanssa harjoitellun temppusarjan. Tässä tapauksessa siihen kuului mm. pari kärrynpyörää, kuperkeikkoja molempiin suuntiin, voltti isän avustuksella sekä isän selän päällä seisominen plus sieltä alas hyppääminen. 

Tiistaina pääsimme koko perheen voimin askartelemaan ja herkuttelemaan päiväkodin tiloihin. Teimme muutaman joulukortin ja söimme vanhempaintoimikunnan järjestämää päivällistä. Batman esitteli pikkuveljelleen tiloja ja Robinkin pääsi leikkimään tarhan leluilla. 

Robin on lumoissaan joulukalenterin luukkujen avaamisesta. Kotona aamuisin avattava suklaakalenteri, sekä mummin nerokas jouluisia pikkutavaroita sisällään pitävä kalenteri on saanut pojan silmät loistamaan. Joulua ja lahjoja kun kaksivuotias ei sinällään osaa odottaa, on hauska nähdä kuinka pienestä ne todelliset ilot syntyykään. 

Molemmille pojille on jäänyt mieleen viime viikonloppuna eteiseen jättämämme kirje joulupukille. Aamulla sekä kirje, että sen vierelle tontuille lahjaksi jätetyt piparit olivat kadonneet ja jäljellä oli vain muutamia keksin murusia. Edelleen pohdimme päivittäin kuinka monta tonttua kirjettä on mahtanut käydä hakemassa ja miten ne ovat sisään päässeet. Täytynee korjailla olko-oven turva-asetuksia. 

Huomenna vietämme itsenäisyyspäivää rauhassa kotosalla leipoen ja kokkaillen sekä ystäväperheen luona kyläillen. Oikein lämmintä pyhää kaikille! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!