keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Lasten ehdoilla Tallinnassa

Vietimme eilen päivän Tallinnassa Batmanin virallisen synttäripäivän kunniaksi. Olimme matkassa ystävän ja molempien lasten kanssa. Yhteensä reissussa oli neljä menevää poikaa ja kaksi menevää äitiä. Kaikille oli siis laatuseuraa tarjolla. Koko päivä oli suunniteltu lasten ehdoilla.

Menomatka meni sujuvasti TallinkSiljan Superstar laivalla leikkitiloissa sekä syödessä pieniä välipaloja. Tallinnassa suuntasimme suoraan satamasta taksilla Muuseum Miia - Milla -Mandaan, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta. Kyseessä oli lapsille suunnattu museo - hieman vastaavan tyyppinen kuin Lasten kaupunki Helsingissä. Museossa oli mainio leikkitila, jossa lapset viihtyivät erinomaisesti. Kesällä museon miljöö on varmasti upea. Nyt harmaana päivänä sisätilat houkuttelivat enemmän.

Neljän ja puolen tunnin maissaoloon ei ehitinytkään lisäksi muuta kuin syödä lapsiystävällisesti pienempien nukkuessa päikkäreitään. Paluumatkalla saimme pientä draamaa mukaan kävelemällä ensin väärään satamaan (Eckerölinen ja Viking Linen). Spurttasimme oikeaan laivan luo ja vielä turhaan, sillä aikaa jäi kymmenen minuuttia! Paluumatkalla Star laivassa oli jo pientä levottomuutta ja väsymystä havaittavissa, eikä pieniltä haavereiltakaan vältytty. Pääsimme kuitenkin suhteellisen ehjin nahoin takaisin Helsinkiin väsyneinä, mutta onnellisina. Reissu oli oikein onnistunut ja päivä ikimuistoinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!