lauantai 23. toukokuuta 2015

9 kk täynnä

Tänään on kulunut tasan yhdeksän kuukautta siitä kuin synnyin. Sama aika, jonka äiti minua mahassaan kantoi. Aika hassua! Lähestyn jo kovaa vauhtia vuoden ikää. Äidin mielestä aika menee aivan liian nopeasti. Itse en taas malttaisi odottaa, että osaisin kävellä ja pysyisin paremmin isoveljien vauhdissa.

Olen oppinut viimeisen kuukauden aikana hirveästi uusia juttuja. Muutaman viikon sisällä opin nousemaan itse istuvaan asentoon sekä konttaamaan. Konttaaminen sujui heti tosi kätevästi ja kuljen kotona jo salaman lailla huoneesta toiseen ja kynnyksien yli. Äidin perässä on kiva konttailla ja rullata samalla matot ryttyyn. Harjoittelen myös kovasti nousemaan seisovaan asentoon ja olen muutaman kerran puoli vahingossa siinä onnistunutkin.

Vanhemmat unikouluttivat minua nukahtamaan omaan sänkyyni. Se olikin mulle ihan ok, mutta kyllä mä tahdon vanhempien väliin yöllä kun herään. Eikä äiti jaksakaan laittaa kymmeniä kertoa tuttia suuhuni vaan luovuttaa ja ottaa mut kainaloon. Siinä nukunkin paremmin, usein aamuun saakka heräilemättä. Tämä on paras tapa kaikille, jotta saamme nukuttua mahdollisimman hyvin.

Syön sormiruokaa vaikka minulla ei ole vielä hampaita. Olen maistellut sormien avulla mm. kurkkua, leipää, omenaa, porkkanaa, avocadoa ja päärynää. Suurimmaksi osaksi syön soseita - äidin tekemiä tai kaupan valmiita mössöjä. Mulle aika sama mitä ne on, kaikki on ihan hyviä. Kaurapuuro on myös ihan hyvää.

Vierastan edelleen aikalailla ja varsinkin iltaisin takerrun äitiini. Ehkä alan pikkuhiljaa luottamaan muihinkin. Ainakin äiti toivoo niin.

Aurinkoista kesäkuun vaihdetta,
Tehotyttö







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!