maanantai 4. elokuuta 2014

Naantalin auringon alla

Vietettiin poikien viimeistä kesälomaviikonloppua Naanatalissa. Robin on koko kesän haikaillut muumien luo. Ollaan kyläilty Muumimaailmailmassa kaksi kertaa aikaisemmin, mutta Robin ei muista näistä kerroista mitään. Vaikka Pankkiirin kanssa koimme jo, että saari on aikalailla nähty, on Naanatali niin kaunis paikka, että sinne palaa ihan mielellään uudestaan. 

Majoituimme jo tuttuun sympaatiseen ja lämminhenkiseen Bridget Inn hotelliin. Tällä kertaa meillä oli kaksikerroksinen kattohuoneisto, keittiöineen kaikkineen. Muuten hotelli oli taas kiitettävä, mutta ilmastoinnin puute oli mulle yöllä ongelma. Varsinkin kun makuutilat sijoittuivat ullakolle. Yhden yön nyt kärvisteli kuumuudessa, mutta pidemmän päälle ilmastointi näillä keleillä on ehdoton. Aamupalan itsetehdyt sämpylät, tuoreet hedelmät ja vohvelien paistomahdollisuus oli iso plussa. Myös hotellin joka tilassa ilmenevä lapsiystävällisyys houkuttaa meidät samaan majoituspaikkaan yhä uudelleen. 

Lauantai meni suurimmaksi osaksi Muumimaailmassa, mutta ehdimme myös kiertää niin satama-aluetta kuin vanhaa kaupunkia. Sunnuntaina kävimme myös puiston leikkipaikalla kuluttamassa lasten energiaa ennen automatkaa takaisin kotiin. Pojat tykkäsivät kovasti ja muistelevat varmasti taas viikonloppua pitkälle syksyyn.


2 kommenttia:

  1. Ihania kesäkuvia! :) Jaksat vielä masun kanssa reissata ja touhuta vissiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Yllättävän hyvin jakselen! Helteet toki painavat ja jos kävelee liikaa, iltaisin on aika väsynyt. Mutta kaiken kaikkiaan on tosi hyvä vointi olosuhteisiin nähden.

      Poista

Komenttisi on iloni, kiitos!