maanantai 23. maaliskuuta 2015

7 kk

Täytän tänään seitsemän kuukautta. Viimeisen kuukauden aikana olen sairastellut aika paljon. Sain pari eri jäkkitautia sitkeästä rs-virukseksesta. Söin muutaman antibioottikuurin ja ruoka ei maistunut moneen viikkoon. Tästä johtuen pituuskasvussani on ollut pieni pysähdys. Pääsen varmasti pian taas kasvun makuun, sillä syön nyt ihan hyvin soseita ja maitoa. Syön soteita/puuroa viisi kerta päivässä ja juon maitoa yhtä monta kertaa. Tällä hetkellä käytän koon 68-74 vaatteita.

Olen reipas, todella iloinen ja rakastan ihmisten huomiota. Hymyilen kaikille mielelläni, ainakin äidin turvallisesta sylistä. Vierastan joskus muita ihmisiä, kuuluuhan se piirre tähän ikään.

Tykkään jumpata lattialla konttausasennossa. Liikun kierimällä ja peruuttamalla. Turhaannun joskus kun en pääse vielä kunnolla eteenpäin. Pääsen kuitenkin puolivahingossa liikkumaan huoneesta toiseen.

Sairastelun jälkeen minulla oli todella hyvä unijakso,  jolloin en kaivannut öisin enää ruokaa. Heräsin parhaina öinäkin vain kerran tai pari. Tykkään herätä hyvin nukutun yön jälkeen aika aikasin - joskus kuuden aikaan. Nukun vielä kolmet lyhyet päiväunet päivän aikana. parhaiten nukun partsilla liikkumattomissa vaunuissa.

Kevätterveisin,
Tehotyttö


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!