perjantai 14. elokuuta 2015

Luonnon ääniä

Esikoulussa oli kesän aikana tehtävä. Samainen on ollut myös päiväkodissa. Tarkoitus on kertoa syyskauden alussa jokin kiva kesätarina, joka liittyy luontoon. Jokin mieleen jäänyt tapahtuma, jonka haluaa kavereille jakaa. Tässä mun versio meidän poikien valitsemasta kesätarinasta. 

Heinäkuinen ilta. Kuopion Riistavesi. Tyyni järvi. Minä ja mun pojat kolmistaan laiturilla vieri vieressä. 

Alettiin luonnonkuunteluleikkiä. Piti olla hiljaa kunnes sanon, että "aika". Silmät kiinni ja kuunneltiin  hengitystä pidätellen mitä ääniä kuullaan. Sitten tuli kertoa mitä kaikkea kukakin tunnisti. 

Eka kierros meni mallikkaasti. Maltettiin olla kikattelematta hiljaa. Joku kuuli koiran haukkumista vastarannalta, toinen veden liplatusta kalan hypellessä pinassa. Kolmas kuuli vesilinnun ääntelyä ja puiden lehtien huminaa. Pojat innostuivat leikistä ja halusivat tehdä sen uudestaan. Toisella kerralla äänet olivat hyvin samanlaisia kuin  edellisellä kierroksella. Lokki huudahti ja nappasi kalan. Kaukaa kuului veneen moottori. 

Kolmas kierros ja keskittyneet ilmeet. Olimme olleet hiljaa kymmenisen sekuntia. Aloimme jo nauttia tästä riehakkaan päivän jälkeisestä rauhoittumishetkestä. Kunnes hetkemme keskeytti takavasemmalta, naapurin tontilta kuuluva kovaääninen yskäkohtaus, joka yltyi oksennuksen ääneksi. Repesimme täysin. Leikki ei voinut enää jatkua. Mutta nauru jatkui ja pitkään. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!