Yksin

Aina kun toinen  meistä vanhemmista on illan, päivän tai viikonlopun yksin lasten kanssa, kysyy toinen palatessaan heti miten on kaikki mennyt. Vastaus on lähes poikkeuksetta, että oikein hyvin. Itseasiassa tietyllä tavalla helpommin ja rauhallisemmin kun molempien vanhempien läsnäollessa. Ja tarkemmin pohdittuna se on aika loogista. Haluan painottaa, että meidän perheessä nämä toisen vanhemman poissaoloajat ovat aina kovin lyhyitä, maksimissaan (ja harvoin edes) viikonlopun mittaisia. Asia voisi olla kovasti toisella tolalla, jos esim. toinen osapuoli olisi työmatkoilla paljon. Tässä syitä lyhytkestoisen yksinhuoltajuuden "helpputeen":

1) Asenne. Silloin kun tietää, että edessä on tietyn ajan kestävä yksinhuoltajuusaika, on asenne jo lähtökohtaisesti kohdillaan. Tietää, että kaikki lastenhoitoon liittyvät vastuut kuuluvat minulle, eikä niiden jaon suhteen ole epäselvyyksiä.

2) Les the merrier. Tätä ei pidä ottaa kirjaimellisesti. Toki on kaikista kivointa kun koko perhe on koossa, mutta kun vain toinen vanhemmista on päättämässä päivän ohjelmasta ja kaikista siihen liittyvistä valinnoista on asiat kovin yksinkertaisia. Yleensä myös niinä päivinä pidämme ohjelman kovin simppelinä ja suosimme kotiin tai korkeintaan lähiympäristöön sijoittuvia aktiviteetteja.

3) Laatuaika. Kun vain toinen vanhemmista saa näin minunkin työelämään palattua harvinaista yksinoloaikaa lasten kanssa, tulee siihen panostettua eri tavalla. Huomio tarkemmin, että tämä aika tulee käytettyä mahdollisimman monipuolisesti ja mukavassa hengessä. Myös huomion antamiseen lapsille panostaa eri tavalla. Tietysti heti toisen kotiin palatessa on valmis nakkaamaan lapset poissaolleen kainaloon ja suuntaa itse vaikka lenkkipolulle tai makkariin nöpösille.

Mulla on tänään yksinhuoltajuuspäivä. Ollaan siivoiltu ja tehty lounasta aamupäivä. Tarkoituksena on nyt suunnata päikkäreille ja sen jälkeen pienimuotoiselle ulkoilureissulle. Ei mitään sen ihmeellisempää. Parhautta.