tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kasvun merkkejä

 Batman, 4 vuotta ja 5 kk

- Kun herätään Pankkiirin kanssa viikonloppuna, voi Batman köllöttää sohvalla kaukosäädin kädessään katsellen lasten ohjelmia (katsoisi jalkapalloa, jos tulisi). Vessassa on käyty ja kädet pesty. Jos sillä olisi aamuisin yhtään äitinsä lailla ruokahalua, voisi meillä olla aamiainen valmiina.

- Muistaa illalla mitä on syönyt lounaaksi päiväkodissa / mummilla.

- On jonkin aikaa hinkunut mun mukaan lenkille. Eilen toteutettiin haave ja lähdettiin yhdessä juoksemaan. Lopputulos 2 kilometriä yhteen putkeen juostu lenkki 20 minuutissa. Punaiset posket ja hikeä otsalla. Onnellinen ja itsestään ylpeä nelivuotias.

Robin, 2 vuotta ja 3 kk

- Osaa pidätellen ottaa housut jalasta, etsiä pottaa, istua siihen, tehdä tarpeensa, kaataa potan sisällön lattialle vessanpönttöön ja kurottaa käsienpesualtaalle. Pitää vaippoja vain öisin.

- On oppinut sanomaan tärkeimmät, eli "Rakastan sua" ja "Anteeksi". Jälkimmäisen joskus jopa oikeassa tilanteessa.

- Ottaa kasvussa isoveljeään kiihtyvästi kiinni. Äiti on saattanut laittaa vahingossa isoveljen t-paidan ja huomannut asian vasta illalla.

- Pesee sähköhammasharjalla itse hampaansa (ja sormensa) sekä pukee sujuvasti housut jalkaansa niin, että molemmat jalat ovat samassa lahkeessa.


 


2 kommenttia:

  1. On se vekkulia kun noi kasvaa. (ENÄÄ n. 16 vuotta niin muuttaa pois!). Sekin on hassua että kun miettii taaksepäin 6kk niin tyttö ei kävellyt, ei ollut hampaita eikä mitään.. ja tuntuu NIIN kaukaiselta. Ei mitään toivoa muistaa että toi poikakin on ollut vauva joskus.

    Anyhow, meidän perheessä:

    Isoveli

    - 3 vuotta 3 kk
    - on samaistunut jostain syystä spider-maniin
    - Ollut 3kk vaipaton, myös öisin. Pari vahinkoa sattunut
    - Osaa jutella mukavia ja kertoa päivästään palatessani töistä kun vähän patistaa
    - Tabletin orja jos antaisi pelata
    - Käy futistreeneissä, käydään yhdessä rangella lyömässä golfpalloa, osaa ajaa pyörällä (apupyörien kanssa)
    - Kiusaa pikkusiskoaan non-stop
    - Harvoin osaa olla myös pieni kullannuppu ja auttaa siskoa


    Pikkusisko
    - 1v 4kk
    - Osaa nyökytellä jos haluaa jotain esim, onko nälkä? Haluatko syliin? Mennäänkö ulos? yms
    - Osaa heilutella myös päätään ja sanoa "ei"
    - Ensimmäinen sana oli isoveljen nimi.. taidettiin huutaa sitä kotona aika paljon :D
    - Osaa sanoa "äiti" jos tulee hätä, mutta ei sano jos pyytää. Isi ei tule vielä.
    - Ainoat sanat tällä hetkellä on "Hauva", "Lamppu", "ei", "Äiti" ja "isoveljen nimi"
    - Kovasti yrittää jutella ja välillä tulee jo tavut oikein mutta väärillä kirjaimilla. :D
    - Kävelee, juoksee, hyppii trampoliinilla ja kovasti koittaa tehdä kaikkea mitä isovelikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska analyysi! :D Teillä on varsinkin Pikkusisko juuri sellasessa vaiheessa, jossa tapahtuu ihan kreisisti edistystä kaikessa. Tosin toisen kanssa ne meinaa jäädä vähemmälle huomiolla ekaan verrattuna, joten hyvä pysähtyä ja kirjoittaa niitä ylös. :) Ihanaa kesää teidän perheelle!

      Poista

Komenttisi on iloni, kiitos!