sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Väriruiske keittiöön

Me herättiin tähän aurinkoiseen sunnuntaihin vasta kahdeksan jälkeen. Batman on yökylässä mun siskon perheen luona. Kummallisen ja ihanan hiljaista ja rauhallista kotona. Vaikka toki ikäväkin on jo meille kaikille ehtinyt iskeä. 

Eilen Pankkiiri vei Robinin leffaan katsomaan Lentsikoita ja me shoppailtiin sillä aikaa Sellossa Tehotytön kanssa. Kiertelin Indiskan sisustusosastoa todella pitkään, sillä siellä oli vaikka mitä kivaa syksyiseen kotiin. Parhaimmillaan mulla oli tulossa mukaan liuta kodin piensisustusjuttuja, mutta tulin järkiini. Mukaan otin harkinnan jälkeen vain uuden värikkään maton meidän keittiöön. Siinä on paljon samoja värejä ja henkeä kuin meidän Siirtolapuutarha- verhoissa. Musta on ihanaa saada kirkkaita värejä piristämään muuten aika turvallisilla värellä sisustettuun kotiin. Ja juuri näillä tekstiileillähän sitä saadaan helposti. Mitä pidätte?

Oikein rentoa sunnuntaita kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!