En todellakaan ole hyvä kuvaaja, en koskaan ole avannut edes kameran ohjekirjaa. Tarkoituksena ja kova halu olisi siinä touhussa kehittyä ja vähintään lukea meillä kotona lojuva digitaalisen kuvaamisen kirja. Joskus joku kurssikin olisi ihana. Oppia lisää valoitusajoista ja löytää oikeita kuvakulmia. Olen toki kehittynyt kuvaamisessa, jos verrataan aikaan kun nelisen vuotta sitten järkkärin hommasimme. Tämä kehitys on tapahtunut kokeilemalla ja virheiden kautta. Omaksi ja perheen iloksihan mä lähtökohtaisesti kuvailen. Tietokone pursuaa muistoja ja lipasto täyttyy matka-albumeista.
Tämän mun projektin kuvien laatu voi vaihdella suurestikin. Joskus hieman väärään kohtaan kohdistettu tai tärähtänyt tilannekuva voittaa valaistukseltaan ja kuvakulmaltaan täydellisen otoksen. Voisi olla hauskaa, jos kuvat olisivat viikottain eri teemoilta. Kuvia voi olla joko vaan yksi, jossa yksi perheenjäsen tai usea saman teeman piiristä. Katsotaan, onko liian vaikea toteuttaa. Kurkatkaas täältä ammattimaisen hienoja kuvia, huh. Noista ei voi kun inspiroitua.
Projektin ekalle viikolle teemana on Irvistys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Komenttisi on iloni, kiitos!