tiistai 14. toukokuuta 2013

Extra huone

Partsi on kyllä aika kiva oman pihan korvike. Meillä se on pääasiallisesti kalustettu ruokailua varten, mutta on sille muitakin käyttötarkoituksia. Auringonotto onnistuu mukavasti, sillä tilaan paistaa osittain aurinko koko päivän. Se, että puolet parvekkeesta on aina varjossa on ainoastaan hyvä asia. Onhan siellä kuitenkin nukutettu vaunuissa vauvoja päikkäreille ja syöminenkin on mukavampaa kun ei tarvitse täydessä paahteessa mättää. 

Pyykkejä mahtuu tilassa tarvittaessa kuivattamaan. Kuitenkin nyt siitepölyaikaan se ei ole suotavaa, sillä Pankkiiri oireilee varsinkin koivua ajoittain pahastikin. Kesähelteillä siirretään pöytää syrjään ja partsi toimii lasten uimakeitaana. Puhalletaan sinne uima-allas ja täytetään se vedellä. Nyt kuitenkin toistaiseksi se on toiminut pääasiassa ruokatilana ja nautimmekin viikonlopun ruokailut ulkoilmassa. Pakko myöntää, että tuli myös otettua rusketuspohjia päikkäriaikaan, kyllä tarkeni!

Savunieriää - parempaa kuin lohi
Salaatissa mm.pistaasipähkinää, retiisiä ja Comte`-juustoa

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä. Mun pitäisi siivota meidän parveka jotta päästäisiin lähellekään noita teidän tunnelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) On meilläkin vielä imuroimatta toi ja kaikenlaista outoa löytyy jaloista. Mm. kuusenjalka on edelleen "varastossa" parvekkeella. Suksetkin vietiin pois sieltä vain muutama viikko sitten. :D

      Poista

Komenttisi on iloni, kiitos!