lauantai 28. syyskuuta 2013

Akateemista juhlaa

Olipas kemut! Ihan mahtavaa. Voisi kuvitella, että akateemisen väitöstilaisuuden jälkeinen karonkkajuhla olisi kankea ja muodollinen. Näin ei tässä tapauksessa todellakaan ollut. Juhlat olivat kun onnistuneet häät konsanaan - maukasta ruokaa, riittävästi juomaa, kauniiksi laitettu tila, vuolasta jutustelua, tunteellisia (kin) puheita ja erinomaisesti järjestetyt jatkot. Kaikki tämä rennon sankarin ansiosta. Juhla-illallinen sai jatkoa Ravintola Teatterista ja jaksoimme bilettää aamukahteen saakka. Ihania ystäviä, tanssilattian valloitusta, sankarin ylistämistä, kuulumisien vaihtamista ja ikimuistoinen ilta. Kiitos kaikille sen mahdollistaneille!

Tässä mun Zalandosta ostettu iltapuku. Oli oikein sopiva jo viileneviin iltoihin eikä asu joustavuutensa takia ollut este tanssimisille. Myös itse noin puolessa tunnissa väsäämäni kampaus pysyi tiukasta kasassa. Kaikki olivat niin kauniina ja komeina! Kaikkiaan varsin onnistunut ilta.


1 kommentti:

  1. Oli ihan mahtava ilta tosiaan!!! Ja aivan ihanaa ku kaikki oli niin hienona! VItsi, oli kyl kivaa!
    Lisbe

    VastaaPoista

Komenttisi on iloni, kiitos!