 |
| Tämän kuvan seesteinen tunnelma tavoitteena |
"Tää on vaan vaihe, tää on vaan vaihe". Tätä mantraa yritän hokea itselleni kun neljävuotias koettelee huolella hermoja. Jostain syystä jäähyttäminen ei onnistu läheskään oppikirjan mukaan. Batmanin kohdalla se ei ole oikein koskaan toiminut töydellisesti. Poika ei vaan jää istumaan jäähylleen, vaikka systemaattisesti se sinne kannetaan takaisin kunnes onnistutaan. Luulisi jo parin vuoden kokemuksella tajuavan, että prosessia ei kannata pitkittää. Aina me vanhemmat ei hommaa oppikirjan mukaan jakseta/pystytä suorittamaan, mutta periksi ei koskaan olla anettu.
Eilisen toista tuntia kestäneen konfliktin johdosta jäähyllä on jo mieluisimmat lelut, iPad ja pelipäivä on peruttu. Vähiin jää keinot. Onko kellään hyviä vinkkejä vaihtoehtoiseksi rangaistuskeinoksi jäähyttämiselle, kun alkaa tuntua, että tollaiseen jatkuvaan rumbaan ei enää riitä voimat? Helppoa se on Fran Finelle, meille ei.
Tutulta kuulostaa. Meillä juuri viisi vuotta täyttänyt isosisko on myös harvinaisen jääräpäinen tapaus. Jäähyjä ja tavaroiden hyllylle laittamista ollaan myös harrastettu, mutta meilläkään se ei ole tuottanut mitään tulosta, aina varoitetaan ensin, mutta sillä ei tunnu olevan mitään vaikutusta. Tuntuu ettei vaan mene toi syys-seuraus-ketju jakeluun. Olen koittanut miettiä vaihtoehtoisia keinoja noiden konfliktitilanteiden purkamiseen. Nyt on ollut käytössä sellainen taktiikka, että periksi ei anneta, eli kielletään kyllä, mutta panostetaan rangaistuksen sijaan lapsen rauhoittamiseen. Tyttö on niin temperamenttinen, että jäähylle laittaminen vaan kasvattaa raivoa, tuntuu ainakin, että tilanteet menee paljon nopeammin ohi, kun kun kiellon jälkeen koittaa itse pysyä rauhallisena, selittää tilanteen selkeästi lapselle, eli mikä on mennyt pieleen ja pysyy vierellä niin pitkään että lapsi rauhoittuu. Mielestäni meillä tyttö ei aiheuta noita tilanteita kiusallaan tai tahallaan, vaikka välillä siltä tuntuukin, vaan yksinkertaisesti luonne on sellainen että omien impulsiivisten reaktioiden hallinta ei vielä ole oikein hallussa. Eli tietää kyllä että varmasti tästä nyt rangaistus seuraa, mutta ei kykene lopettamaan toimintaansa koska yksinkertaisesti suututtaa niin paljon. Lapset on yksilöitä, toisten kanssa tarvitaan pidempää pinnaa kuin toisten. Voimia sinne! Kyllähän se aika vaikeaa on usein rauhallisena pysyä kun tuntuu että niitä samoja asioita jauhetaan päivästä toiseen.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi ja vinkeistä!
PoistaKuulostaa järkevälle. Voisi olla meillekin ihan toimiva käytäntö keskittyä raivon syttymisen estämiselle.
Nuoremman (2,5 v) kanssa jäähyttäminen on toistaiseksi toiminut huomattavasti paremmin, vaikka hänellä on äkkipikaisempi tempperamentti kuin isoveljellään. Jää lähes poikkeuksetta istumaan ja on heti jäähyn jälkeen kovin katuvainen. Tähän voi toki tulla vielä takapakkia, mutta toistaiseksi menee hyvin.
Se, että veljeksiä rangaistaan eri tavoilla voi tuottaa hankaluuksia, mutta lapset ovat nimenomaan yksilöitä ja noita oppikirjojen rangaistusmenetelmiä pitää soveltaa. Tuntuu vaan välillä niin epätoivoiselta kun perusidealtaan hirveän yksikertaiset toimenpiteet ei vaan toimi. Pitää vaan soveltaa ja kokeilla eri keinoja.
Voi,kuulostaa tutulta ja rankalta!
VastaaPoistaOlen työssäni ja kotona oppinut, että pienten lasten ei ole aina helppoa tietää, miten kiukkua ja temppuilua hallitaan. Siksi minusta tosi tärkeää on esim. Jäähyn jälkeen keskustella lapsen kanssa, siitä, mitä juuri tapahtui, mikä meni pieleen, mitä voisi ensi kerralla tehdä toisin, miltä vihaisena tuntui, miltä surullisena tuntui, miltähän äidistä tuntui.Sitten kannattaa miettiä yhdessä, mikähän olisi paras rangaistus ja kuunnella lapsenkin mielipidettä. Minun jääräpäinen viisivuotiaani sanoi ratkaisuksi sen, että "oltaisiko äiti vähän useammin ihan kaksin."En ollut ajatellutkaan tällaista positiivista ratkaisua kiukkuiluihin. No, tästä oppineena, olemme ainakin kerran viikossa viettäneet laatuaikaa ilman sisaruksia ja isää ja kiukut ovat olleet poissa pian puoli vuotta. Toisaalta jos joskus kiukuttaa, on lapsen oppinut käsittelemään pahaa mieltä, eikä pelkää, että suutun tai rankaisen häntä epäonnistuneesta hetkestä.
En yhtään osaa sanoa, auttaisiko teitä, mutta omaa ajatusta voi ainakin tutkiskella ja miettiä, voisiko rankaisemista ajatella toiselta kantilta...
Valtavasti tsemppiä teille!
Kiitos paljon tsempeistä ja vinkeistä! Oikein hyviä ja ajatuksia herättäviä näkökulmia.
PoistaEilisen konfliktin syy selvisi jälkikäteen juttelemalla. Poikaa harmitti se, että mieluisa temppukoulu oli jäänyt väliin isän ollessa työmenoillaan. Mutta aina niihin ei ole selvää syytä, joskushan meitä kaikkia harmittaa. Aikuiset (yleensä) vaan osaa hallita kiukkuaan.
Itsellä on myös kasvunpaikka toimia konfliktien keskellä turvallisena aikuisena ja välttää turhaa äänen korottamista ja hermoilua. Ikuista on tämä vanhemmuuden opettelu. :)