tiistai 3. syyskuuta 2013

Syksyn odotetuimmat

Syksyn saapuminen tarkoittaa televisio-ohjelmien virkistymistä. En ole koko kesänä juurikaan töllöä tuijotellut, on ollut vähän jopa ikävä. Syksyllä alkaa lukuisia kotimaisia reality- ohjelmia, joita mä ainakin odotan innolla. 

Voice Kids
Tämän menestysformaatin lapsiversio alkoi sunnuntaina. Yllättävän lahjakkaita lapsia meidänkin maasta löytyy. Ainoa miinus ohjelmassa ensimmäisen jakson perusteella oli ylipirteä, muiden päälle puhuva ja tekoilmeitä viljelevä Krista Siegfrids.

Julkkis BB
Lähes tämänpäiväisen Nokian myyntiuutisen veroinen jymyjuttu on julkkis Big Brotherin alkaminen Suomessa. Tänään klo.21.00 selviää onko taloon menossa spekulaatioiden mukaiset Matti Nykänen, Johanna Tukiainen tai Ronn Moss.

Vain Elämää
Tämän takuuvarman pillityskoneen toinen tuotantokausi alkaa syksyn kuluessa. Artisteilla ja heidän musiikillaan ei ole ohjelman katsomisen kannalta mitään merkitystä. Ensimmäisellä kaudellakin pidin etukäteen vain yhden artistin (Jonne) musiikista ja kauden jälkeen lähes kaikki esitetyt laulut toimivat. Toivottavasti toinen kausi toimii yhtä hyvin.

Muutamia uutuksia täytyy myös kurkistaa:

Dancing on Ice

Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula

Mitä ohjelmia te odotatte? 

Tässä Voice Kids - ohjelman innoittaman Robinin esitys kappaleesta Laiva:


Laiva, laiva - minnekä laiva menee?
Muille maille, omenoita ostamaan,
kaalinpäitä kauppaamaan.
Hups, laiva keikkuu!



5 kommenttia:

  1. Näin henkilökohtaisella tasolla toivoisin että mitään noista ohjelmista ei edes olisi olemassa. Toinen mikä nyt jo v..tuttaa on se että Emmerdale alkoi ja vaimon on sitä pakko katsoa.

    Sain yhteistyökumppaneiltamme yrityksessä Big brother 24/7, mutta en tiedä annanko sitä vaimolle kun en halua että sitä skeidaa meidän perheessä katsotaan.

    VIHAAN reality TV:tä. Vihaan sitä intohimoisesti. Ketuttaa katsoa esim. History Channelia kun sieltä tulee PELKKÄÄ realityä.. missä on vanhat kunnon sillanrakennusohjelmat. Mä haluan katsoa miten Colosseum on rakennettu enkä sitä mitä joku puolivammainen ostaa sokkona jonkun varaston/matkalaukun ja katsoo onko siellä jotain kallista.


    ööö.. sit jos lopetan valittamisen, niin on se kiva kun Espanjanliigan futista näkyy Cmore HD-kanavalta (ruotsiksi) kun maikkari/cmore lopetti niidenkin esittämisen. Golfiakin haluaisin katsoa, mutten edes saa rahalla näkyviin kotiin.

    Telkkari on perseestä.

    Tämmönen positiivinen viesti tähän väliin.

    Puss och kram,
    Jacques

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reality on kyllä todella laaja käsite. Musta on täysin eri sarjaa laulu- kokkaus- tai sisustusreality kun esim. noi varaston myymiset sekä Tuurissa tai Kanarialla sekoileminen.

      Mä voin vastineeksi sanoa, että mun lemppariasioita ei ole futiksen tai ainakaan golfin seuraaminen. Kun meiltäkin löytyy Cmore ja futishullu perheenisä. Golfia voisi musta verrata tylsään realityyn.

      Kaikki tyylillään. :D

      Poista
    2. Luulen että kokkaus/sisustusrealityssä on teikäläisellä sama mikä mulla on golfin parissa. Kun ITSE tekee sitä, niin mielummin sitä katsookin.

      Tosin kokkausohjelmia en välttämättä luokittele realityyn (poislukien jotkut kaappaus keittiössä, Jamie Oliverin jotku kouluruoka-parannukset etc).

      Jotain Brittiläisiä sarjoja on tullut katseltua jossain välissä (fiktiota), mutta jenkkisarjoja en jaksa. Samaa ihmissuhde-draamaa oli kyseessä sitten CSI tai House tai ihan mikä tahansa muu. Miksi kaikkeen pitää sitä tunkea?

      Poista
  2. Odotan, että tulisi joku laadukas sarja, siis fiktiota, mielellään hauskakin ennemmin kuin synkeä. Luultavasti se olisi jenkkisarja, mutta ei tarvitsisi olla. Ja luultavasti katsoisin sitä omaan tahtiin boksilta tai dvd:ltä tai netistä. Suomalaista realityä en halua katsoa ollenkaan, en kyllä sen puoleen muunkaan maalaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laadukasta draamaa on aika vaikea löytää. Itse tykkään ihan vaan muutamista. Mielellään seuraan sopivaa jenkkisarjaa, jos oikea osuu kohdalle. Usein vaan sarjat pilataan pitkittämällä niitä liikaa.

      Poista

Komenttisi on iloni, kiitos!