perjantai 20. helmikuuta 2015

Vauvan eka kuume

Voihan harmaus. Vaikka tällä viikolla on aurinkokin pilkottanut taivaalta, on meidän viikkoa varjostanut Tehotytön kuumeflunssa. Kuume alkoi jo viime sunnuntaina ja jatkuu edelleen. Nuha ja köhä vievät myös pienen voimia. Käytiin lääkärissä näyttämässä keuhkot ja korvat - mitään tulehdusta ei näkynyt. Lääkäri käski käydä labrassa tänään aamulla, jos kuumetta on yli 38 astetta. Mittasin sitä aamulla 37.4. Emme siis lähteneet poikien vapaapäivänä verikokeisiin vaan sen sijaan Eläintieteelliseen museoon. 

Tehotyttö vaikuttaa ikäväksemme edelleen kovin kipeältä. Ei jaksa valveilla muuta kuin itkeskellä (ei sitäkään jaksa tehdä kovaa), tuhista, vaikeroida ("aijaijai") ja kiljua yskän yhteydessä (sattuu ilmeisesti keuhkoihin se kun lima lohkeaa). Lääkärin mukaan syytä suurempaan huoleen ei kuitenkaan ole, sillä vauva syö rintamaitoa normaaliin tahtiin eikä hengittämisessä ole suurempaa ongelmaa. On kuitenkin todella raskasta seurata sivusta noin pienen sairastelua ja jatkuvaa huonoa oloa. Kuumetta alentavalla lääkkeellä saadaan öisin jotenkin nukuttua, mutta päivät ovat vaikeita. Sylittelyä ja jatkuvaa nukuttamista. Jos kuitenkin tuon aamun edellisiä päiviä alemman ruumiinlämmön perusteella olisimme jo voiton puolella. Pian Tehotyttö on varmasti taas oma, pirteä ja iloinen itsensä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!