lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulun paloja

Huomenna alkaa joulukuu. Uskomatonta! Mulle iski loppuviikosta toistamiseen peräkkäin tänä syksynä flunssa, edellisestä kerrasta ei ollut kuin muutama viikkoa. Tällä kertaa pöpö tuntuu edellistä ärhäkämmältä, joten ehkä se lähteekin nopeammin pois. Ainakin nyt tuntuu jo siltä, että pahin on ohi. 

Laitettiin ensimmäisen adventin kunniaksi kotia hieman jouluisemmaksi. Ostettiin valkoinen amaryllis ja joulutähti ja kaivettiin jouluvalo okkariin. Hankittiin myös joulukalenterit lapsille. Nyt ei ole kuin kolme viikkoa töitä ja edessä on parin viikon joululoma! Joululahjoista suurin osa on jo hoidettu ja pikkujoulukausi on ovella. Ajateltiin lasten kanssa jättää ensi yöksi kirje ja pipari joulupukille eteiseen, katsotaan onko tontut jo liikeellä ja vieneet ne mennessään aamulla. Lähtölaskenta jouluun alkakoot. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!