maanantai 11. marraskuuta 2013

Kanaria calling

Ei ollut tarkoitus. Oli oikeastaan jo päätetty toisin. Ja näin tässä kävi. Varasimme matkat Kanariansaarille maaliskuussa. Elämäni ensimmäinen talvikaudelle sijoittuva etelänmatka ja toinen pakettimatka ikinä (Santorini oli ensimmäinen). Myös ensikerta näille Espanjan saarille, joista on kuultu paljon niin pahaa kuin hyvääkin. Pakkohan sitä oli kun puoleen hintaan sai! Ja kun paikka on entuudestaan mun vanhemmille tuttu - ei tarvitse ihan sikaa säkissä ostaa.


Kohde on Los Gigantes - pieni paikka Teneriffan saarella. Lapsiystävällinen kohde, jossa on paljon korkeuseroja. Kuvien perusteella paikka näyttää  Kreikan pikkusaarelta. Huoneistohotellissa on kiitettävän suuri uima-allas siltoineen ja baarialueineen. Kohteessa on maaliskuussa keskimäärin 22 asteista ja sateiden riski on pieni. Ihan jees pitkän Suomen talven päätteeksi. Liian suuria odotuksia matkasta ei kuitenkaan ole. Pääasia on maisemanvaihdos ja lämmin ilmasto. Kohteesta on helppo tehdä päiväreissuja muihin Teneriffan kohteisiin ja patikointimahdollisuus on hyödynnettävä. Lähteehän mukaan myös mun vanhemmat lastenvahtiavuksi. Neljän kuukauden päästä teemat ovat lämpö, lepo, herkut sekä lämpö ja lepo. Toivottavasti sään jumalat ja meidän lapset ovat samalla linjalla. ;)


Kuvat on Finnmatkojen sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!