maanantai 18. elokuuta 2014

Home sweet home

Kertoessaan ihmisille perheenlisäyksestä kuulee usein kysymyksen liittyen asumisjärjestelyymme. Meillä on kaksi makuuhuonetta ja pian kolme lasta. Laskutehtävä on helppo. Makuuhuoneita on monen mielestä vähintään yksi liian vähän. Ja kysymyksen kynnystä luonnollisesti laskee se tosiasia, että olimme jo viime syksynä vaihtamassa suurempaan asuntoon.

Emme kuitenkaan ole tällä hetkellä muuttamassa tai edes katselemassa suurempia asuntoja. Syitä tähän on useita. Suurimpana on se, että yksikertaisesti siihen ei ole vielä pakottavaa tarvetta. Saatikka jakasamista. Uuden asunnon etiminen, oman myymin ja muuttaminen on todella iso ja stressaava rumba. Vastasyntynyt vauva ei kaipaa lisätilaa pinnasängyn vievää tilaa enempää. Myös päivähoitopaikkojen ja juuri luotujen kaverisuhteiden suhteen haluamme pojille tällä hetkellä pysyvyyttä.

Lähitulevaisuudessa tilanpuute tulee kuitenkin varmasti vastaan. Ensin säilytystilassa ja myöhemmin huonejärjestelyjen suhteen. Meillä on siis jossain vaiheessa edessä suuria päätöksiä. Tykkäämme molemmat todella paljon tästä asuinalueesta ja ajatuskin vaihtaa sitä tuntuu vieraalta. Tiedämme kuitenkin, että on olemassa paljon tosi kivoja alueita, joista emme vaan tiedä tarpeeksi. Hyvä ajankohta seuraavaan asuntoon asettumiselle (oli se sitten missä vaan) olisi Batmanin aloittaessa koulutiensä. Tähän on ONNEKSI kaksi täyttä vuotta aikaa! Tämän äitiysloman tahdomme ehdottomasti viettää rauhassa tässä kodissa ilman kamalaa asunnonvaihtorumbaa. Työelämään palattuani voimme mahdollisesti tehdä liikkeitä suuntaan tai toiseen. Nyt nautimme tästä, meille hyvin rakkaasta kodista täysin rinnoin.


2 kommenttia:

  1. Ei teillä ole vielä mikään kiire asunnon vaihdon kanssa :) Veljekset pärjää vielä tarvittaessa vuosikausia samassa huoneessa, heillä kun ei mitään järjettömän isoa ikäeroa ole. Mä en ole koskaan ymmärtänyt tuota suomalaisten tarvetta että pitää olla sitä tilaatilaatilaa. Lapset ei kovin ihmeellisiä vaadi eli nauttikaa ihmeessä kodista jos se kodilta tuntuu :) Meillä alkaa olla nyt se tilanne että veljekset tarvitsee omat huoneet ja tyypit on vajaa 14 ja 12 ;) Ja tämäkin tarve lähinnä sentakia että mahtuisivat omien kavereidensa kanssa paremmin olemaan meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, olen ihan samaa mieltä! Ei lapset kaipaa tilaa, mutta aikuisilla on usein suurempi tarve saada huoneita ja neliöitä ympärilleen. Itselläni tulee usein säilytystila ensimmäisenä vastaan, se on se mitä kaipaa ensin lisää. Kaikki aikanaan. :)

      Poista

Komenttisi on iloni, kiitos!