tiistai 23. joulukuuta 2014

Neljä kuukautta

Tänään tulee täyteen neljä kuukautta siitä kun näin päivänvaloa ensimmäistä kertaa. Olen jo aika iso tyttö.

Olen oppinut tarttumaan leluihin ja siksi viihdynkin hyvin niiden kanssa. Varsinkin rapisevat kirjat ovat mieleeni. Harjoittelen edelleen kovasti kierimistä ja osaan liikkua lattialla jo oman akselini yli. Kurottelen kovasti leluihin leikkimatolla ja pyrin istuvaan asentoon sylissä.

Minut saa aina hyvälle tuulelle "Vetään nuottaa" ja "Vauva venyttelee vaan" tanssittelut. Kikattelen ääneen usein myös vaipanvaihtopöydällä. Rakastan omaa ääntäni ja lauleskelen paljon kirkumalla. Olen päässyt myös uimahalliin pulikoimaan pari kertaa. Se on ihan parasta puuhaa!

Olen ollut tässä joulukuun aikana vähän flunssassa. Varsinkin röhisevä yskä on vaivannut öisin. Käytiinkin eilen äidin kanssa varmuudeksi lääkärissä näyttämässä korvat ja kuuntelemassa keuhkoja. Onneksi mitään pahempaa ei ollut ja olen jo paranemaan päin.

Voisin aloittaa jo kiinteiden maistelun, mutta äiti haluaisi täysimettää minua tulevaan Thaimaan matkan loppuun saakka. Se sopii minulle hyvin, enhän tiedä vielä paremmasta. Ja olen kasvanut hyvin pelkällä rintamaidolla. Pääsinkin jo käymään Ruotsissa ja vanhempien mukaan olin koko perheen reippain matkalainen. Hyvä minä!

Lapselliset joulut kaikille!
Terveisin,
Tehotyttö






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!