tiistai 9. joulukuuta 2014

Design Joulumyyjäisissä

Käytiin koko perheen voimin sunnuntaina Kaapelitehtaalla Ornamon Design Joulumyyjäisissä. Tilat olivat täynnä toinen toistaan viehättävämpiä tuotteita. Uniikkeja tekstiilejä, vaatteita, koruja, tauluja ja asusteita. Harmitti oikein, että olen jo pukinkontin osaltani täyttänyt, sillä tämä olisi ollut monipuolinen paikka joululahjojen hankinnassa. Enkä itselleni näin joulun alla viitsinyt shoppailla. Tarvettakaan kun varsinaisesti ei ole. Mukaan meinasi lähteä kaikkea kattovalaisimesta päähineisiin. Kivaa ajanvietettä ainakin aikuisille.

Eihän nyt täysin tyhjin käsin voinut markkinoilta lähteä. Yhteen printtitaideteokseen ihastuin ja ostin sen meille. Teos löysi heti paikkansa meidän taulukokoelmasta. Kyseessä on Sanni Takkisen printti nimeltään "Vierekkäin". Printissä esiintyy kaksi puunomaista keltaisine päähineineen. Musta se on tosi veikeä. Sama taiteilija möi muun muassa kierrätyskumista tehtyjä hauskoja koruja.

Pitää muistaa ensi vuonna nämä ja vastaavat markkinat ja jättää pukinkonttiin tilaa niiden varalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!