perjantai 7. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä

Eilen vietettiin Suomen 95-vuotista itsenäisyyttä. Meidän perheessä tänä vuonna päivä kului mukavasti siskon perheen luona. Aamupäivällä suuntasimme porukalla heidän läheiseen pulkkamäkeen. Sää oli sopivan lämmin viimepäiviin verrattina, sillä pakkasta oli vaan muutama aste. Lunta sateli hieman pitkin päivää. 

Batman laski ekaa kertaa yksin ja meno oli huimaa. Äitiä ja tätiä vähän kauhistutti, mutta pian huomasimme pojan taitavan pulkan ohjaamisen paremmin kuin me itse. Ei siis ollut huolta ja Batman viiletti kymmeniä kertoja alas suhteellisen loivaa, mutta riittävän pitkää rinnettä. 

Myös taaperot pääsivät laskun makuun, vaikka eivät vielä ihan innostuneet täysillä siitä touhusta. Kuitenkin kaikista hurjimmat laskut teki Batmanin kummisetä, joka uskalsi hyppyriin ja laski kerran seisaaltaankin. Tämä kauhistutti meitä täti-ihmisiä.


Pulkkamäkisession jälkeen oli mukava saapua siskon perheen tunnelmalliseen kotiin. Lämmin glögi, piparit ja hyvä ruoka maistuivat. Vietimme itsenäisyyspäivää iltaan saakka ja kotiin ehdimme juuri ja juuri linnan juhlien alkaessa. Edessä oli vielä pakkaaminen, sillä tänään lähdemme suoraan töistä laivalla Ruotsiin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!