Koirakuumetta?

Olen aina ollut koiraihminen. Ne on ehdottomasti eläimistä se mun juttu. Varsinkin cockerspanielit. Tämä johtuu varmaan siitä, että vanhempani päätyivät ihanaan cokkerin pentuun mun mennessä kouluun. Tämä tapahtui pitkän väsytystaistelun päätteeksi kun ruinauksemme ja jälkikäteen pitämättömät lupauksemme palkittiin. Myös äidilläni oli nuoruudessa ollut saman rotuinen Katja- koira.

Saimme siis vihdoin Allin. Se pomotteli alussa mua. Nousin kirkuen penkille seisomaan kun se näykki mun pyllyä. Meidän äiti oli sille rakkain, koska se piti siitä parhaiten huolta. Isä oli sen kouluttaja ja auktoriteetti.

Alli oli kyllä todella ihana. Jälkikäteen ajateltuna sydän särkyy kun miettii kuinka se kärsi kun ei teiniangsteissa viety sitä siskon kanssa tarpeeksi ulos. Tosi nopee takapihalle koulun jälkeen ja samatien treeneihin tai muihin menoihin. Mökillä se eli aina kesät onnellisinta aikaansa. Mun mummi ja ukki olikin sille kovin rakkaat kun se yhdisti ne rakkaimpaan paikkaansa. Aika hyvän ja pitkän elämän Alli sai vedellä kunnes kohtusyöpä vei.

Nyt Pankkiirin toisella veljellä on koira ja nuorempi "Juristi" harkitsee omaansa. Venni on niin ihana! Ja meidän pojat on hulluna siihen. Ollaan saatu lainata, eli hoitaa sitä välillä ja ihan yökylässäkin se on käynyt. Venni kurkkii mua aina niin suloisesti niiden ikkunasta seisten sohvan kulmalla kun tuun hakee poikia hoidosta. Odotan sen kohtaamistä lähes yhtä paljon kun lasten. Vilkutan dorkana sille, mut ei kai se mitään näe? Pimeessä ja kaukas vielä. Ovella se ryntää suoraan tervehtimään perässään iloinen Akki. Meidän pojat tulee moikkaa, jos leikeiltään ehtii tai jaksaa juuri silloin kiinnostaa.

Venni pentuna

Tästä kaikesta hehkutuksesta voisi kuvitella, että tahtoisin oman koiran. Näin ei välttämättä ole. Ei siinä, ettenkö kovasti niistä tykkää, mutta tiedän niiden tuoman vastuun. Ja sen kuinka ne sitoo. Eri tavalla kuin lapset. Mutta silti joiltain osin se olisi ainakin alussa yhtä vaativa kun ihmisvauva. Eikä me pystyttäis tässä elämänvaiheessa tarjoamaan sellaista elämää sille kun koira ansaitsee. Meillä olisi tarjolla liian kiireistä kerrostaloelämää. JOS joskus hankkisimme koiran, loisin sille erittäin hyvät olosuhteet ja hoitaisin paremmin kuin edellistä. Lupaan sen.

Mun siskokin on päässyt Vennin sylittäjäksi

Onneksi lähipiirissä kuitenkin sellainen löytyy ja voimme kohdistaa koirakuumeen siihen. Pankkiirinkin hieman koiravastainen sydän on sulanut Vennin viehkeydelle. Voitas taas pian ottaa se hoitoon.