tiistai 4. joulukuuta 2012

Laivalle

Varattiin toissapäivänä puoli extempore laivamatka ensi viikonlopulle Tallink Siljalla Ruotsiin. Ollaan joka vuosi Batmanin syntymän jälkeen tässä joulun alla käyty samaisella reissulla ja usein se on tapahtunut mun vanhempien kanssa. Niin tänäkin vuonna. Batman alkoi kovasti kyselemään, että milloin taas pääsee pallomereen ja näkee laivalla joulupukin. Ja mun vanhemmat olivat jo varanneet reissun tulevalle viikonlopulle, joten päätös oli aika helppo. Ja vaikka juuri olin Tukholmassa, on tämän reissun idea ihan toinen. Nyt pääasiassa on laiva ja mennään lasten ehdoilla. Syödään hyvin ja nautiskellaan minireissusta. Tukholmassa voisi käydä perinteisesti joulumarkkinoilla ja fiilistellä joulun tunnelmasta. Joululahjojakaan ei tarvitse enää miettiä, sillä ne on kaikki hommattu. Tässä kuvasaldoa vuoden takaiselta reissulta kun mukana olivast myös sisko vauvoineen. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!