Mistä tietää olevansa aikuinen?
1. Ystävillä ja tutuilla on kivoja koteja, jotka on sisustettu ajatuksella ja design huonekaluilla.
2. Alkaa säilöä (mustikoita meni juuri 5 kg pakkaseen).
3. Samaistuu kokoperheen elokuvissa aikuisiin rooleihin, ei päähenkilönä esiintyvään lapseen. (Esim. yksin kotona leffat.)
4. Huonosti käyttäytyvät nuoret (ja "nuoret" ei enää ole teinit, vaan myös parikybäset) ärsyttää.
5. Ei ahdistu mökkeilystä kahden päivän jälkeen. Eikä välttämättä edes kahden viikon jälkeen.
6. Olut pitää nauttia pullosta tai lasissa. Ja kylmänä. Tölkistä nautittuna se kelpaa korkeintaan mökkisaunan kuistilla.
7. Tyttöystävien kanssa ei jauheta enää kesäkiloista. Tai ainakaan siitä miten niistä pääsee eroon. Ennemminkin siitä, että mitä uutta vaatetta hommaisi, joilla kilot peittää.
8. Maustevalikoimiin kuuluu muutakin kun suola ja mustapippuri.
9. Salitreenin jälkeinen lihaskipu ei ole ainoastaan päivän kestävää, se voi kestää lähes viikon.
10. Aviomies alkaa harmaantua. Syynä on kuulemma vaimo ja lapset.
Lapset vanhentaa itse kutakin. Vaimoni kauhistelee harmaita hiuksiani (kaikkia niitä kolmea) ja voivottelee kuinka vanha minä olen vaikka ei itse ole vielä edes kolmeakymmentä... :D
VastaaPoista...syytän myös lapsia ja vaimoa.