lauantai 10. marraskuuta 2012

Kauhutarinakestit

Vauvakutsut. Babyshowerit. Nämä amerikkalaiset mega juhlat, joissa mielikuvien mukaan kylvetään lahjoissa, herkuissa ja vaippakakuissa. Ja nimen mukaisesti vauvajutut suihkuavat. Juuri sellaiset järjestimme tänään yllätyksenä ystävälle.

Suomessa perinne on mun mielikuvan mukaan tullut jäädäkseen. Tosin joskus siinä muodossa, että paksuna oleva järjestää ne itse. Tarkoituksena koota ystävät kokoon kun kuitenkaan siihen ei hetkeen ole kohta aikaa.

Tänään kokoonuimme kovin rennoissa merkeissä, asiaan kuuluvat herkut notkuvassa pöydässä, vaippakakku esillä, lahjat sivupöydällä ja sankaritar täysin yllätettynä. Skumppalasilliset nostettiin ja kuulumiset vaihdettiin.

Mun kokemuksien mukaan näissä suihkuissa pääaiheena on luonnollisesti vauvajutut. Ja joka kerta ne synnytystarinat. Tietysti musta kaksi kertaa synnyttäneestä ne on joka kerta yhtä mielenkiintoisia. Aivan kun armeijatarinat miehille. Mutta entäs ne, jotka eivät ole synnyttäneet tai edes aikeissa, eli sivarit. Saatikka juhlakalu, joka joutuu tämän "kamalan ihanan" episodin muutama viikon sisällä suorittamaan. Ei varmaan ole sopivaa jakaa kaikkein pahimpia kauhuskenaarioita ja huonoja toipumistarinoita siihen kohtaan. Vaikka aihe muuten onkin ajankohtaisempi kun koskaan.

Tähän väistämättä juttujen suunta tuppaa siirtymään. Meillä tänään toivottavasti ei liikaa. Riitta voi olla eri mieltä? Kiitos ihanat ystävät, todella mieltä lämmittävä kokoontuminen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!