Joulufiilistely
saa luvalla pian alkaa kun ensi viikolla siirrytään joulukuuhun. Olen
aika jouluhullu ja musta juuri parasta on se joulun odottaminen ja kaikkeen
valmistautuminen. Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät pidä kovin joulusta. En mäkään pitäisi, jos rynnisin paniikissa
aina joulunalusviikolla ruuhkaisiin kauppoihin suunnittelematta päättömänä
hankkimaan kaikki jouluhankinnat. Tämän
jälkeen paketoisin lahjoja hiki otsalla kiroillen joulu aaton aattona. Ei, ei
näin.
Kun lahjat on
hankittu (tai ainakin suunniteltu) joulukuun alkuun mennessä, voi rauhassa aloittaa lahjojen
paketoinnin osissa. Muutama lahja silloin tällöin ja uudestaan kun inspis iskee. Sama
joulukorttien kanssa (pitääkin napsia pian perinteisiä joulukorttikuvia
lapsista). Ne pitää suunnitella, teettää ja lähettää ajoissa. Näin
joulunalusviikolla voi vaan rauhoittua ja alkaa meditoimaan itseään joulun
rauhaisaan mielentilaan. Joulutarjoiluhinkin pääsen tänä vuonna kunnolla
osallistumaan, sillä vietämme joulupäivää ekaa kertaa ikinä meillä. Onneksi
joulun herkut saa suurimman osaan suht. valmiina tai ne voidaan valmistaa hyvissä ajoin etukäteen.
Joulukoristeihin liittyen, meidän
parvekevalot hajosivat ja uudet odottaa postissa. Pitää tänään noutaa ne ja
samalla lukuista muut paketit joulupukilta. Joulukoristeet, tai ne muutamat, jotka
tahdon esille laittaa, asetetaan vasta joulukuun alussa. Kuusi tulee tupaan luonnollisesti
vasta joulunalusviikolla. Tässä fiilistelyjä viime joulun tunnelmista.
|
Viime vuoden joulukorttikuva |
|
Meidän perheen eka joulukuusi |
|
Mitkäs tontut ne tässä makoilee? |
|
Perhettä kolmessa sukupolvessa (yksi polvi puuttuu) |
|
Jouluaaton kattaus |
|
Serkukset tonttuilee |
|
Joulupukki jännitti |
|
Paras hetki Batmanille oli kun sai ekan Buzz Lightyear- nukkensa |
|
Tunnelmaa jouluaattona |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Komenttisi on iloni, kiitos!