Ajan pysäytys

"Hei älä koskaan ikinä muutu
pysy aina tuollaisena kuin nyt oot"

Toi kipale on soinut mun päässänyt monta päivää. Voisikohan se Freudilaisesti johtua siitä, että meille on Pankkirin kanssa jotenkin lopullisesti konkretisoitunut se tosiasia, että meillä ei enää ole ihan pientä lasta. Pieniä toki molemmat, mutta se kaoottisen fantastinen alkuhuuma on ohi. Batman täyttää ihan kohta JO neljä ja Robinin kaksivuotissynttärien lähestyessä senkin taaperoikä alkaa vaihtua"pikkupoikaikään" (En tosin tiedä milloin taaperoikä"virallisesti" päättyy). 

Niin ne lapset vaan kasvaa ja sekös on pelottavaa. Mitä kaikkea sitä vielä on edessä? Tuleeko koskaan aika, ettei pojat spontaanisti halaa mua tai suostu leikkisästi pusuttelemaan? Kai niillä aina tulee olemaan ikävä äitiä, jos ollaan pitkään erossa? Ainakin siihen saakka kun jo toivotaan niiden muuttavan kotoa pois.

"Tuleekohan meille enää koskaan pientä vauvaa?" kysyi Pankkiiri yksi ilta ja vastasin spontaanin haikeasti "Jaa'a".