Tämän kolmeviikkoisen joululoman saavutuksia:
Unikoulutimme menestyksekkäästi taas kerran esikoisemme nukkumaan omassa sängyssä yöt läpeensä. Viimeisinä öinä jopa muutamia kertoja tapahtunut kutsuhuutelu on loppunut. Kivana lisäbonuksena saimme nukkua aamuisin yli yhdeksään. Onneksi pian taas viikonloppu, sillä huominen herätys tulee olemaan kaikille tuskaa.
Edelliseen viitaten myös Robin on oppinut tarvittaessa nukkumaan aamulla pitkään sen perinteisen seiskan sijaan. Saas nähdä oliko vaan tämän joululoman hairahdus.
Energiatasot saatu siihen moodiin, että töihin on oikeasti aika kiva palata. Tiedossa kuitenkin Sodexon valmistamaa ruokaa, rauhassa nautittavaa lämpimänä pysyvää kahvia aina kun haluan, jonkun muun (toivottavasti) keittiön siistinä pitämis vuoro sekä mahdollisuus lukea meilejä (vaikkakin työ sellaisia) ilman ketään roikkumassa kitisten jalassa vaatimassa huomiota. Totta kai tulee silti ikävä lapsia ennen kun taas tottuu pidempään erossaoloaikaan.
Batman on alkanut jaksaa kuunella kokonaisia alkuperäisen pituisia klassikkosatuja, joissa on kuvat harvassa. Nautinnollista lukea oikeasti viihdyttäviä tarinoita toisen turhaan keskeyttämättä. Rakastan myös äännellä tuhmien hahmoja repliikkejä antaumuksella.
Sosiaalisen elämän elvyttäminen. Ehdimme lomalla nähdä useita ystäviä, joita ei hävettävästi olla läheskään riittävän usein tavattu. Aina palkitsevaa.
Vararavintoa vyötärön seudulle. Ei aikomustakaan tehdä asialle mitään. Huominen blinitaikina kohoaa jo keittiössä.
Ei ollenkaan paha arvio :)
VastaaPoistaEi mustakaan. Kiitettävää arvosanaa lähden hakemaan.;)
PoistaErinomainen suoritus hyvä rouva, kadehdittavaa! :)
VastaaPoistaKiitoksia :) Onko lintsaamista kun en edes lähtenyt miettimään niitä miinuspuolia? ;)
PoistaEi ei vaan sitä kuuluisaa kalastajan vaimo -ajattelumoodia :)
PoistaEI LARVAILLA SIELLÄ!
VastaaPoistaEi menny lomat hukkaan :)
VastaaPoista?..ja töihin on aina ilo palata.
Ei mennyt todellakaan. Ja samaa mieltä, töissä on ihanan rauhallista. <3
Poista