lauantai 12. tammikuuta 2013

Blinit!

Vuodessa on useita kulinaristin lempparikausia. Muun muassa toukokuun parsakausi, kesällä mansikkaviikot ja syksyllä rapuaika. Monen inhokkikuussa vuoden alussa on aika blineille. Ollaan nyt viimevuona tehty ainakin kerran blinejä. Aika helppoja, mutta kommervenkkinä on, että taikina kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä. Joku kerta ei olla niin tehty ja lopputuloksessa sen huomaa.

Ollaan edellisinä vuosina lainattu anopilta blinipannua, mutta vihdoin ostettiin oma. Niin pieni se on, että vaikka käyttöä olisi vaan kerran vuodessa, ei se vie liikoja tilaa kaapissa. Ohjeita taikinaan on hyvin erillaisia, ollaan testattu useita. Taikina tehtiin TÄMÄN ohjeen mukaan. Tässä todella hyvän kuohkeuden takaa tietysti olut, mutta myös vatkattu valkuaisvaahto. Myös vähän ylipitkä (24h) juuren kohoamisaika huoneenlämmössä oli varmaan etu.

Paistaminen onkin sitten ihan oma taitolajinsa, jossa mä en ainakaan ole parhaimmillani. En varman käyttänyt tarpeeksi voita, sillä musta blineistä ei tullut tarpeeksi rapeita. Blineissä on myös tärkeää syödä ne heti lämpimänä, koska viileämpänä ne ei enää maistu juuri miltään. Tein myös ehkä hieman liian paksuja lettusia, koska mun makuun sisältä ne oli liian lötköjä. Ei ne nyt mitään roskiskamaa ollut, mielummin niitä söi kun selkäänsä ottais.

Täytteenä meillä oli kolmea sorttia. muikun mätiä punasipulilla ja smetanalla, kylmäsavulohitäyte sekä ihan paras viimevuotinen löytö, TÄMÄ poro-pähkinätäyte. Siihen tulee poron lisäksi mm. selleriä, omenaa ja säksanpähkinää. Tosi mielenkiintoinen makuyhdistelmä, suosittelen kokeilemaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!