Tahdon. Edelleen.

Tammikuu ei ole suomalaisille kovin kovassa suosiossa. Monilla alkaa terveyskausi, on tipattomia, mauttomia ja huumorittomia. Vuoden alussa voi olla myös kovin tyhjä olo joulun ja uuden vuoden lämpimien aikojen ja juhlimisen jälkeen. On jotenkin toivottoman pitkä aika kevääseen tai edes pääsiäislomiin.

Meillä on Pankkiirin kanssa tässä inhokkikuussa jotain omaa hohtoa. Päätimme nimittäin viisi vuotta sitten mennä tammikuussa naimisiin. Keskellä pimeää talvea. Idea lähti hääpaikan valinnasta. Tarkoitus nimittäin oli ensin pitää häät perinteisesti heinäkuussa jossain kartanossa, mutta tulimme toisiin aatoksiin kun löysimme ihan Helsingin keskustasta mielestämme hauskan ja häille erikoisen tilan. Juju paikassa oli, että se oli rakennettu korkean, keskustassa tyypillisen korttelin sisäpihalle. Ravintolassa oli korkea lasikatto ja fiilistelimme, että saisimme nauttia tähtitaivaasta juhlien huumassa. Heti käynnistyi myös suunnittelu kynttilänvaloissa tunnelmallisesta ja lämminhenkisestä, mutta railakkaasta juhlapäivästä. Kirkoksi valitsimme käytännön syistä juhlapaikkaa lähimmän mahdollisen, eli Helsingin Vanhan Kirkon, joka sijaitsee keskellä ns. Ruttopuistoa. Ajankohta kun oli sellainen, ettei kilpailijoita kirkoista häävisti ollut.

Pappina toimineen ystävämme puhe liikutti

Ulkona satoi kissoja ja koiria

Meille oli alusta asti selvää, että tahdomme hääjuhlastamme oman näköiset, hieman perinteistä poikkeavat. Jo häiden ajankohta ja sijainti edellytti siihen. Juhlissamme pitää nousta kannat kattoon, eikä virallista ohjelmaa saa olla liikaa. Tunnelman tulee olla ennen muuta rento, ei pönöttävä. Juhlajuoman tulee virrata ja bändin valinnalla on iso rooli. Näin ollen hääohjelmaa miettiessä päädyimme jättämään usean periteisen kohdan pois. Muutamat puheet, kakun leikkaaminen ja sukkanauhan/hääkimpun heittäminen olivat ainoat perinteistä kaavaa noudattavat ohjelmanumerot. Häävalssia, hääleikkejä tai morsiammen ryöstöä ei ollut. Niiden tilalla oli häätanssi ja sulhasen ryöstö.
 

Ravintola Kapris, Kamppi

Häätanssin biisivalinta oli heti selkeä. Oli ollut mulle sitä jo häistä vuosia haaveillessani. Valintamme oli lyriikaltaan koskettava, meille molemmille mieluinen raita, jonka tahtiin olimme ensimmäiset yhteiset tanssiaskeleet ottaneet. Tämä tapahtui nyt jo 12,5 vuotta sitten samaisen korttelin ravintolassa, jossa häämme juhlittiin. Bändimme veti sen niin hyvin, että karvat nousee ajatuksesta vieläkin ylös. Biisi oli Oasiksen Wonderwall. Love it.

Juhlavieraita juhlissamme oli ympäri Suomea ja muutama ulkomaanvahvistuskin. Yhteensä bändin tahdissa viuhtoi vajaa sata meille rakasta ihmistä. Kokonaisuudessaan hääpäivämme oli aivan hullusta räntämyrskystä huolimatta elämäni siihen asti onnellisin ja huikein päivä. Onneksi näitä mahtavia hetkiä on ollut lukemattomia myös juhlahumun jälkeen. Huulet nousevat väkisinkin korviin kun päivää muistelen.

Nyt kun häistä on viisi ilmiömäisen tapahtumarikasta vuotta ja vietämme ensi lauantaina puu(rili?)hääpäivää, niin edelleen pitää todeta, että en mä ihan huonosti miestäni valinnut. Ja vaikka olemme seurustelleet teini-ikäisen vuosirenkaiden verran, osaamme nauttia edelleen arjen pienistä asioista, kuten yhteisistä sali- tai ruoanlaittohetkistä. Toki lasten ja arjen tuoma stressi pistää pinnat joskus kovin tiukalle ja suhteen lujille, mutta päivän päätteeksi on aika helppo olla tyytyväinen kumppaniinsa.