maanantai 7. tammikuuta 2013

Jotain arjen ja loman väliltä

Pankkiiri palasi tänään lomilta töihin. Mulla vielä perjantaihin saakka omaa vuosilomaa jäljellä. Tänään ollaan oltu jossain loman ja arjen välimaastossa. Lomalta tuntui aamulla se, että nukuttiin yli ysiin ja päivärytmit edelleen aivan sekaisin, käytännössä kaksi tuntia jäljessä normaalista. Arjelta tuntui taas se, että käytiin poikien kanssa kaupassa ja tehtiin siskonmakkarasoppaa. Mikäs sen arkisempaa, vaikka herkullista onkin.

Yritin myös totuttaa Batmania arkirutiineihin ja koitimme puolen tunnin ajan rauhoittuia ja saada unta. Mä olisin juuri nukahtanut, mutta Batman ei tavoittanut höyhensaaria. Nyt se pelaa Toy Story peliä pleikkarilla, eli sillä jatkuu siltä osin loma. Arkisin kuin pelipäivä on vain kerran viikossa, lauantaisin. Loman piikkiin menee myös se, että otamme varaslähdön laskiaiseen ja aijomme tehdä lomalla leipomista pullista laskiaisversioita. Kermavaahto ja hillo odottaa kaapissa. Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!