keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Keharit

En tarkoita tällä kehitysvammaisia. Vaan päiväkodin kehityskeskusteluja, eli Vasu (varhaiskasvatussuunnitelma)- keskusteja. Meillä oli Batmanin sellaiset tänään päiväkodissa hoitajan kanssa. Tarkoitus oli käydä läpi miten Batman on sopeutunut tarhaan ja miten hän on henkilökunnan mielestä kehittynyt ikäisekseen. Toisaalta on tarkoitus jutella mahdollisista puutteista tai kehityskohteista sekä antaa puolin ja toisin toivomuksia sekä kehitysideoita.

Saimme kiitettävät paperit. Batman on kuulemma kovin "iloinen ja seurallinen laspsi". Malttaa leikkiä keskittyneesti ja paneutua yhteen leikkiin kerrallaan. Hän ottaa huomioon toiset lapset ja on "ilmeisen hyvin kasvatettu" kun syö erinomaisesti ja nukahtaa rauhassa päiväunille (onko se kasvatusasia?). Batmanin on havaittu olevan tunteiltaan herkkä, mutta liikunnallisuudessaa lahjakas ja kokeileva. Batman on tottelevainen ja reipas.

Heikkouksiakin oli. Hienomotoriikassa (saksilla leikkaaminen, kunnollinen kynäote) olisi petrattavaa ja joskus ryhmässä toimiminen on malttamattomuuden johdosta hieman haasteellista. 

Ei siis ilmennyt mitään meille yllättävää. Mutta, pakko myöntää, että kävi keskusteluun kävellessäni mielessä, että mitä jos ne sanoo lapsemme olevan huonokäytöksinen, kiusaava hirviö.


(http://sciencebasedlife.wordpress.com)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!