lauantai 20. lokakuuta 2012

Rakas Pikku Ranska

Kävelymatkan päässä kotoamme sijaitsee meille läheiseksi tullut ravintola Pikku Ranska. Syy paikan lämpimään tunnesiteeseen on, että olemme lähivuosina käyneet sielä säännöllisesti isoisän kutsumana koko perheen kanssa. Menu on tullut kovin tutuksi ja henkilökunta tuntee lapsemme kehityskäyrän alusta saakka. Aloitimme sielä ruokailemisen noin viisi vuotta sitten. Isoisä oli löytänyt itselleen mieluisen ruokapaikan sopivan läheltä omaa kotiaan. Hän alkoi kutsumaan meitä sinne isännän ominaisuudessa. Ensin saimme kutsun varmaan noin kerran kuussa, mutta perinteestä tuli lopulta jopa useammin toistuva lämminhenkinen kokoontuminen. Lopulta emme edes tarvinneet menuita pöytään vaan huikkasimme tutuille tarjoilijoille suoraan, otammeko kalaa, lihaa vai kanaa. Isoisälle oli aina tiedossa hänen omat mieltymyksensä ja reseptinsä ja niiden mukaan toimittiin. Seuruettamme kohdeltiin aina kun kultaa. Sen verran usein isoisä paikassa asioi ja oli tullut läheiseksi omistajan ja muun henkilökunnan kanssa. Tarjoilijat  tiesivät aina kysyä lapsiemme edellisellä käyntikerralla esiintulleesta kehitysvaiheen edistymisestä.

Tänään menimme kyseiseen ravintolaan ensimmäistä kertaa ilman isoisää. Saimme seuraamme mun ja Pankkiirin perhettä. Ruokahetki oli varsin mukava ja kun uusi tarjoilija selitti mulle miten kuvio alkupalapöydän ja muun käytännön asioiden kanssa menee, piti todeta hymyillen, että "ollaan käyty täällä lähes paikan perustamisesta lähtien säännöllisesti, kuvio on kovin selkeä." Saimme taas asiallista, mutta sopivan maanläheistä palvelua ja herkullista härkää. Tilaisuudesta kuitenkin puuttui jotain siihen tilanteeseen hyvin tärkeää - isoisä.

Kahvia hakiessani näin viereisessä pöydässä harmaatukkaisen vanhan miehen yksin syömässä kiisseliä ja hörpimässä kahvia. Koin jostain syystä vahvan tunteen, että hän on kovin yksinäinen. Näin hänessä isöisän. Liikutin kun ajattelin, että hän olisi hyvin voinut istua siinä muutama kuukausi sitten. Joko yksin lounaalla tai isolla porukalla meidän kanssa. Tuli ikävä. Mutta ikävä on positiivinen asia. Se tekee toisen tärkeäksi. Äitini osuvasti tänään sanoi nostaessamme maljaa isoisän kunniaksi: "Harvoin tapaa niin hienoa miestä".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Komenttisi on iloni, kiitos!