Töissä lepäämässä?

Heitosta ”pääset töihin lepäämään” kun vanhempi palaa töihin hoitovapaaltaan, on tullut jo legendaarinen. Työelämään kokopäiväiseksi pari kuukautta sitten palaneena on helppoa tarkastella asiaa. Omalla kohdalla on mainittava, että olen onnekkaassa asemassa ja tykkään tosi paljon työstäni. Se on mielekästä ja riittävän vaihtelevaa sekä työkaverit ovat huippuja. Kaikilla ei näin ole ja silloin ymmärrän, että töihin paluu kotihengettären kokopäivätyöstä voi olla todella ahdistavaa. 

Itselläni eroahdistusta minimoi mielekäs duuni ja tieto, että lapset viihtyvät hoitopaikoissaan. Batman on alkanut tulla sinuksi päiväkodin kanssa ja on jo siinä iässä, että jopa tutkimukset puoltavat hänen siellä pärjäämistään. Robin taas viettää päivät mummillaan ja saa pian vähän itseään nuoremman serkun seurakseen, joten on todella onnekkaassa asemassa. Kiitos korvaamattoman anoppini. 

Mutta siitä lepäämisestä. Eihän töihin nyt lepäämään tulla, eikä edes päikkärit ole mahdolliset (tai ainakaan suotavaa), mutta onhan tää nyt aika paljon iisimpää niin henkisesti kun fyysisesti kun lasten kanssa kotona oleminen. Tästä voi poissulkea ekan lapsen vauvavuosi. Se oli kyllä meillä yhtä lomailua. Mutta itse kun olen aika pedantti tossa kodinsiisteysasteessa, niin kyllä siinä kahden lapsen viihdyttämisessä ja kodin nättinä pitämisessä oli haasteensa.  Töissä on omat vastuunsa, mutta siellä ei olla ihan koko ajan vaatimassa jotain. On onneksi muitakin aikuisia jakamassa velvollisuuksia. 

Arki töihin paluun jälkeen on todella hektistä, mutta rakastan todella tätä! Siihen en puutu, että tahtoisinko olla mielummin kotona lasten kanssa.